 Olli Ahlroos: Jossain on jotain on todella liikuttava ja sympaattinen teos. Se on myös jälleen hieno osoitus Muilun ennakkoluulottomuudesta lähteä teoksen kanssa hänelle itselleen, ja miksei yleisemminkin taiteen tekemisen näkökulmasta, vieraille ja tuntemattomille vesille. |
Eeva Muilu: Jossain on jotain
Konsepti ja koreografia: Eeva Muilu
Esiintyjät: Eila Hämäläinen, Kielo Kankkunen, Leila Kourkia, Mikko Makkonen, Liisa Saarikoski, Irja-Leena Suhonen
Valosuunnittelu ja lavastus: Heikki Paasonen
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Pukujen valmistus: Raija Taipale, Monika Hartl
Täydenkuun tanssit – festivaali, Pyhäsalmi, Inmet-areena, 24.7.2008
”Minä keinun. Näin on hyvä.”
Jossain on jotain on todella liikuttava ja sympaattinen teos. Se on myös jälleen hieno osoitus b> ennakkoluulottomuudesta lähteä teoksen kanssa hänelle itselleen, ja miksei yleisemminkin taiteen tekemisen näkökulmasta, vieraille ja tuntemattomille vesille.
Koreografisesti Muilu on Jossain on jotain –teoksessa kirkastuttanut omaa tilan ja ajan ajatteluaan, tehden viimeisimmistä teoksistaan hieman poiketen selkeämmin ja alleviivaavammin neliulotteisen teoksen. Ja onhan se heti mainittava, että tämän kirkastumisen Muilu on saanut aikaiseksi työskentelemällä vain yhden ammattitanssijan Leila Kourkian ja viiden vanhemman, täysin tavallisen ihmisen kanssa. Poikkeuksellista tässä teoksessa on myös se, ettei teoksessa juurikaan käytetä kieltä.
Pyhäjärvellä Muilu piti lyhyttä työpajaa vanhempien paikallisten kanssa, joiden joukosta kaikki halukkaat saivat osallistua varsinaisen teoksen esittämiseen. Pidän teosta taas todisteena siitä, että suomalaisista koreografeista Muilu ymmärtää ehkä parhaiten, ettei lava ole vain tanssinammattilaisten pyhättö, jossa toistella opittuja maneereja ja omaksuttuja teosmuotoja, vaan se on esitystaiteen tekemisen rajattomien mahdollisuuksien paikka. Muilu on todellinen visionääri, joka ei pelkää lähestyä esitystaidetta tästä valtavasta vapaudesta käsin. Kuitenkaan tämäkään teos ei ollut vaan tämän vapauden tulos, vaan harkittu, vastuullinen, iloinen ja niin kuin aina myös hauska teos.
Teos on siis osa suurempaa työskentelyprosessia vanhempien ihmisten ja tanssin parissa. Festivaalin tiedotustilaisuudessa teoksessa tanssinut Mikko Makkonen kiteytti tämän niin hyvin, että häntä on tähän hieman lainattava: ”Esitys on vain juhla tälle koko prosessille.”
Erityisesti tässä teoksessa Muilu osoitti hänen joskus niin hyvin kiivaan yhteiskuntakritiikkinsä toisen puolen, ehkä jopa sen dynamon; aidon inhimillisen lämmön, rakkauden ihmiseen ja kyvyn lähestyä ihmistä taiteen keinoin.
Tätä ei voi olla lopettamatta vielä muutamaan lainaukseen Muilun kanssa Jossain on jotain teoksessa työskennelleiden ihmisten aatoksista. Ensimmäinen lainaus on Liisa Saarikoskelta ja toinen Irja-Leena Suhoselta. Niissä on jo sanottu kaikki tarpeellinen.
”Jossain ON jotain varmistui tanssin ja liikkeen myötä. Elämä on jatkuvaa itsensä löytämistä ja sitten pyrkimisestä itsensä unohtamiseen; jatkuvaa elämän ihmettelyä”.
”On vähän sanottu, jos kirjoitan: Tanssi – tämä TÄSSÄ ja NYT on merkinnyt minulle paljon. Minäkö, ihanko totta? Elämä on ihmeellistä. Minä keinun. Näin on hyvä.”
Olli Ahlroos
