Jenni Sainio:Jossain on jotain ei kalasta ansioitaan muodollisella taituruudella. Teoksen arvo on toisaalla: se on vahva kannanotto vanhenevan väestön puolesta.
Jossain on jotain
Konsepti ja koreografia: Eeva Muilu
Esiintyjät: Eila Hämäläinen, Kielo Kankkunen, Leila Kourkia, Mikko Makkonen, Liisa Saarikoski, Irja-Leena Suhonen
Valosuunnittelu: Heikki Paasonen
Pukusuunnittelu: Monika Hartl
Äänisuunnittelu: Johanna Storm
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Helsingin Juhlaviikot & Eeva Muilu/Johanna Tirronen
Yhteistyössä: Kuopio tanssii ja soi & Pyhäsalmen tanssi ry/Täydenkuun tanssit
Kiitos: Suomen Kulttuurirahasto
Kuopion kaupunginteatteri 12.6.2008
Kunnianosoitus iäkkäille ihmisille
Kuopion kaupunginteatterissa kantaesityksensä saanut Eeva Muilun uusin teos Jossain on jotain tuo näyttämölle koskettavan joukon eläkeikäisiä ihmisiä. Kuopio tanssii ja soi –festivaalin avajaispäivän esitys keräsi yleisöä salin täyteen, joukossa myös joitakin esiintyjäkaartin sukupolven edustajia.
Teos alkaa viipyilevästi, kun esiintyjät vähitellen yksi kerrallaan saapuvat näyttämölle. Tilaa kuulostellen, toisiaan ja yleisöä havainnoiden he löytävät paikkansa näyttämön reunoille asetetuilta tuoleilta. Äänimaisema teoksen alussa on kiehtova. Kuulen juuri ja juuri jotakin rauhoittavaa, soljuvaa musiikkia taustamattona. Heristän korviani äärimmilleen, jotta todella voin olla varma vaimean äänen olemassaolosta.
Teoksen työstämistapa on tuotu lähes sellaisenaan näyttämölle. Vajaan tunnin mittainen esitys koostuu kohtauksiksi järjestetystä liikeimprovisaatiosta ja äänenkäytöstä äännähdyksin ja lyhyin sanoin. Muilu on valinnut viisi iäkästä esiintyjää tavallisille ikäihmisille pitämistään työpajoista. Halukkaita mukaan on ollut kymmeniä. Lisäksi näyttämöllä nuoren polven edustajana on tanssija Leila Kourkia.
Kokonaisuus koostuu duetoista, ryhmäkohtauksista ja sooloista. Mieleenpainuvin on Mikko Makkosen yksintanssi perhosmaiset siivet selässään! Liike tuo muistumia hyönteisten fysiikasta. Kaiken kaikkiaan teoksen liikemaailma on kehon leikkisää tunnustelua tilassa, puhdasta liikkeen iloa. Katseet, kuiskaukset ja käsien hienovarainen kosketus ovat teoksen peruselementtejä. Valokeilaan asetettuina raskasta työtä tehneet, ryppyiset kädet huokuvat kulttuurihistoriaamme. Monika Hartlin puvustus on maskuliinisuudella ja feminiinisyydellä keveästi leikittelevää ja piirtää yksilöt huomaavasti esiin.
Raikas konemusajytke teoksen lopulla tuo katsomosta näyttämölle joukon kuopiolaissenioreita mukaan tanssimaan. Näyttämökuva hajoaa karnevalistiseksi sekamelskaksi, eikä yksilöitä enää erota.
Jossain on jotain ei kalasta ansioitaan muodollisella taituruudella. Teoksen arvo on toisaalla: se on vahva kannanotto vanhenevan väestön puolesta. Sosiaalisella kontekstillaan teos kietoo itsensä tiukkaan syleilyyn ympäröivän maailman kanssa. Teos ei pelkästään kuvaa aikamme todellisuutta, vaan se on ja luo sitä.
Jossain on jotain, teoksen nimi, on arvoituksellinen. Liitän sen ilmaisussa tavoiteltuun paljaaseen olemisen tapaan. Jotakin olennaista löytyy, kun turhat ilmaisemisen tai kommunikaation esteet kuoritaan pois. Jokin sanoinkuvaamaton – ehkä toisen ihmisen aito kohtaaminen – odottaa löytämistään sekä näyttämön ulkopuolella että eri ikäryhmien välillä.
Jenni Sainio
Kirjoittaja opiskelee esittävää taidetta Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Hänen sydäntään lähellä on fyysinen teatteri, nykytanssi ja liike kaikissa muodoissaan.
