Huhtikuun valo (Masalin) 2009

Heidi Masalinin Huhtikuun valo on kaunis ja levollinen teos, joka pysyy uskollisena omalle keväiselle maailmalleen.


 

Huhtikuun valo, Heidi Masalin

 

Huhtikuun valo

Koreografia: Heidi Masalin
Tanssi: Satu Elovaara, Leena Harjunpää, Tanja Kuisma, Sini Repo ja Pälvi Salminen
Valosuunnittelu: Anna Pöllänen
Äänisuunnittelu: Jori Tossavainen
 
8.5.–17.5.2009 vierailuesitys Hurjaruuthissa, Kaapelitehdas, Helsinki


 

Valkolinnut, vieraat Lapin kesän

 

Jotkin tanssiteokset herättävät luottamusta jo ensimmäisestä hetkestään. Heidi Masalinin koreografia Huhtikuun valo alkaa hiljaa ja pelkistetysti: pimeyden keskellä keinahtelee tanssija kantapäillään, odottavana kuin keinutuolissa, yläpuolellaan ääneti kieppuva koivun oksa. Ääniraidan liukuessa hiljalleen puron solinaan huomasin ajattelevani keväistä, paljaankoleaa metsää. Kesti hetken muistaa, että hups, sehän lienee tarkoituskin.

Huhtikuun valo luottaa yksinkertaiseen teemaan – ja se toimii. On virkistävää nähdä tanssiteos, johon ei ole ympätty mitään ylimääräistä. Ei teennäisiä käsiohjelmajaarituksia, joilla ei ole mitään yhteyttä näyttämötapahtumiin; ei kikkailua “kysymyksiä herättävällä” yleisösuhteella tai mukaradikaalilla teatteriteorialla; ei hatusta vetäistyjä tapahtumia, joihin katsoja voi etsiä merkitykset kun työryhmä ei jaksanut. Vain selkeä idea huolella koreografioituna ja antaumuksella tanssittuna.

Viidelle naistanssijalle valmistettu Huhtikuun valo vie nimensä mukaisesti keväisiin tunnelmiin. Tanssijat liihottavat, lepattavat, loikkivat ja vaeltelevat näyttämöllä, silloin tällöin eksyen erilleen, välillä toisiaan tukien tai seuraten, useimmiten moniaikaisesti kaarrellen kuin lintuparvi. Ajoittaiset Kevätuhri-mielleyhtymät liikemateriaalissa eivät liene sattumaa.

Teoksen perusvire on levollinen, monesti jopa mietiskelevä, mutta silti se pitää hyvin otteessaan nelikymmenminuuttisen kestonsa ajan. Mieleen nousivat joutsenet Eino Leinon Lapin kesästä:

Ne lähtee syksyin, palaa keväisin.
On meidän rannoillamme rauhallista
ja turvaisa on rinne tunturin.

Masalinilla on selkeästi kykyä ensemblen käyttöön, mikä ei ole suinkaan itsestään selvä taito koreografien keskuudessa. Huhtikuun valo on nimenomaan ryhmäteos, mutta yksinkertaiset unisonotanssit ovat vain pieni osa liikemateriaalista. Viiden tanssijan joukko jakautuu koko ajan pareihin, trioihin ja nelikoihin, jotka toteuttavat omia mini-tanssejaan mutta silti muodostavat rytmitetyn ja yhtenäisen kokonaisuuden. Liikkeellinen polyfonia pysyy taitavasti hallinnassa.

Myös teoksen laajemmassa rakenteessa on jotain mukavalla tavalla harkittua ja käsityöläismäistä. Kaikki saumat ja liitoskohdat on viimeistelty huolellisesti. Tapahtuma vaihtuu toiseen juuri kun edellistä on kulunut riittävän kauan, ja siirtymissä tuntuu aina olevan jokin sisäinen logiikka.

Arja Kastisen
kantelemusiikki Jori Tossavaisen onnistuneella äänisuunnittelulla maustettuna kuljettaa teosta kohtauksesta toiseen. Ainoa tunnelmaa lievästi horjuttanut äänielementti oli alkupuolen sahalla (?) soitettu Stenka Rasin -cover, joka tuntui ulkomusiikillisine mielleyhtymineen hieman kummastuttavalta. Toisaalta tästä on turha kitistä, koska kyseinen kohtaus sinänsä oli upea – tanssijoiden väräjävät kädet pimeyttä halkovissa valokeiloissa toivat mieleen keväisen jään alla virtaavan sulavesipuron. Tai aivan mitä hyvänsä, se oli vain tanssillisesti ja visuaalisesti hieno hetki.

Jos jotain toivomuslistaa pitäisi kehitellä, niin ehkäpä tanssijoita olisi voinut siellä täällä ohjata vieläkin rohkeammin antamaan soljuvan liikkeen jatkua sen viimeisen sentin sormiin ja varpaisiin asti, ja siitäkin kauemmaksi. Silläkin uhalla, että olen jäävi kehumaan pitkäaikaista työkumppaniani, on pakko nostaa esiin Tanja Kuisman sähäkkä liikkuminen ja vahva läsnäolo, jotka vetivät katsetta puoleensa niin sooloissa kuin tarkan yhtenäisissä ensemble-tansseissakin.

Ja valosuunnittelussa olisin mieluusti nähnyt hivenen enemmän sitä kylmää päivänvaloa lämpimämmän tungsten-valkoisen asemesta… juuri sinertävä kajo kun rakensi niin onnistuneesti huhtikuista tunnelmaa. Lopussa taidettiinkin olla jo toukokuun puolella, kun kevään henkäys (sananmukaisesti) toi lämmön valoon ja ajatukseen.

Teoksen päätös oli eleettömyydessään toimiva: Tanssijat hajaantuivat kukin omaan ilmansuuntaansa kuin perille saapuneet muuttolinnut, jättäen jälkeensä tyhjän tilan – ja valon, joka ei enää himmene pimeään. Terve vaan, ehkä syksyllä taas tavataan…

Huhtikuun valo on kaunis ja levollinen teos, joka malttaa pysyä uskollisena omalle maailmalleen. Olisi harmi, jos sitä ei tulevaisuudessa nähtäisi jonkin tanssitapahtuman ohjelmistossa joko Suomessa tai ulkomailla.

Koreografi-tanssija Thomas Freundlich toimii Liikekieli.comin toimituskoordinaattorina.