Mia Kivinen: Rieku ja Raiku goes Bauhaus
Taidehistoriallinen musiikkitrippi tanssimaustein. Heidi Kilpeläisen esitys ihan oikeasti ”pakenee selityksiä” – ylinopeudella.
HK 119
Visualisointi, musiikki, koreografia: Heidi Kilpeläinen
Kiasma-teatteri, Helsinki 9.8.2006
URB 2006 -festivaali
Rieku ja Raiku goes Bauhaus
Siis… miten vakavasti tämä pitäisi ottaa? Huomaan olevani tätilinjan väärällä puolella, kun kiasmallinen nuoria hurraa ja minä kaipaan kommenttiraitaa. Tämä esitys ihan oikeasti ”pakenee selityksiä” – ylinopeudella.
HK 119:n esityksessä mustiin vartaloa nuoleviin kokotrikoisiin – juuri niihin, joita näkee sekä modernin tanssin historian opuksissa että modernin tanssin parodioissa – pukeutuneet naiset liikkuvat lavalla sekoittaen naisliikuntaa tanssikoulujen kevätnäytöksistä tuttuun elekielen sulavuuteen. Ilmeet ovat, mikäli mahdollista, vielä kulmikkaammat kuin liikkeet.
Näyttämökuva jatkaa samaa graafis-fasistista linjaa. Takaseinällä projisoituina vatkaavat tehokkaasti toistuvat geometriset kuviot, joissa ei ole värejä tuhlailtu. Ankaran mustavalkoisuuden rikkovat silloin tällöin pääväreissä hehkuvat alavalot, jotka piirtävät naisten nostelemat pahviset peruskuviot irti taustasta.
Jo Albers, Kandinsky ja kaverit sen tiesivät: perusväreillä pötkii pitkälle. Ennakkomainonta piti siltä osin paikkansa, että jos venäläinen konstruktivisti piirtäisi futuristista versiota Riekusta ja Raikusta Bauhaus-sarjakuvatyöpajassa, tulos olisi jotakuinkin tämä.
Irti taustasta piirtyy myös HK 119 itse, ilman alavalojakin. Nina Hagen -vaikutteet tulevat hyvin selviksi, mutta myös David Bowie villeimpinä vuosinaan käy mielessä tätä naisellisinta ikinä näkemääni androgyynia katsellessa. Miksi mahdetaan kutsua naispuolista naiseksi pukeutuvaa drag queenia?
Esitystä olisi helppo pitää kieli poskella tehtynä camp-iloitteluna, jos esiintyjät eivät olisi niin pelottavan tosissaan. Lisäksi HK 119 laulaa aivan liian hyvin vitsaillaakseen. Musiikki onkin esityksen yksiselitteisin taso ja esitys enemmän konsertti kuin tanssiesitys. Hämmennystä on helppo vaimentaa sulkemalla silmänsä.
Vaikka en vieläkään tiedä, pidinkö esityksestä vai en, niin siitä kiitän esiintyjiä, että se mitä tehtiin tehtiin täysillä. Nössöily loisti poissaolollaan eikä esityksessä ollut hitustakaan selittelyn makua. 
Mia Kivinen
Kirjoittaja on helsinkiläinen maisteritason valosuunnittelija. Hän kirjoittaa Liikekieli.comiin teosarvioita erityisesti valosuunnittelun näkökulmasta.
