Jouni Järvenpään koreografioima, Eero Savelan säveltämä ja Vivarium-kollektiivin Eero Savelan kanssa esittämä El Bimbo –improvisaatioteos vei katsojan outoon ja kiehtovaan leikkiin, jossa sisäinen lapsi tuli hyvin onnelliseksi.
El Bimbo oli miinoitettu hyvin etukäteen Kalevan arviolla, jossa se määriteltiin “tanssiksi marginaaliyleisön marginaalille”. Itsekin marginaalissa heiluneena menin esiykseen puolittain peläten outoilua outouden vuoksi. Turhaan pelkäsin, niin kuin aina.
Teoksen haeskeleva alku antoi katsojalle aikaa laskeutua ja opetella katsomaan sekä oman pään pulinoille ja ennakkoasenteille hiljentyä. Alun itsetietoisen välinpitämättömältä vaikuttava kuljeskelu ja impulssien seuraaminen alkoikin avautua viehättäväksi ja kiehtovaksi maailmaksi, jolla oli jokin logiikka, jota ei, Jumalan kiitos, voinut pukea sanoiksi. Se vain oli siellä.
Rytmin lumous
Läpi koko teoksen kulki oma, erikoislaatuinen, rytminsä, joka piti kokonaisuuden kaikessa abstraktiudessaan yhtä aikaa jäntevänä ja avarana. Mihinkään ei ollut kiire, mutta koskaan ei myöskään puuduttu paikoilleen.
Riemastuttava esimerkki ryhmän luoman mailman ajallisesta tilavuudesta ja anteliaisuudesta oli tanssijoiden Elina Hauta-aho, Linda Priha ja Anni Rissanen säveltäjä Eero Savelan trumpetin aloitteesta luoma “Olio”, joka syntyi tanssijoiden sulautuessa hetkessä toisiinsa. “Olio” muotoutui ja hajosi ja liikkui ja äänteli kömpelön sulavasti tilassa pitkään, mikä vetosi katsojassa uinuvaan, toisteisuutta rakastavaan lapseen. Ajatteluni, joka oli jo siihen astisen teoksen aikana lempeästi tuuditeltu hyvin yksinkertaiselle tasolle (yksinkertaiselle täysin positiivisessa mielessä), oli lähinnä seuraavaa: “Minä tykkään tuosta “Oliosta”. Eipä se loppuisi vielä. Jipii, se tuli uudestaan!”
Läsnäolossa lepo
Esiintyjät olivat teknisesti taitavia, sekä liike-, musiikki- että improvisaatioteknisesti, mikä teki katsomisesta ja kuuntelemisesta helppoa ja nautittavaa. Jutun ydinmehu oli kuitenkin heidän läsnäolossaan, täydellisessä paneutumisessaan kulloinkin käsillä olevaan tehtävään ja tilanteeseen.
Ajoittain impulssien tehtävänkaltaisuus vaikutti osittaiselta piiloonmenolta, yritykseltä häivyttää ihminen ja persoona lavalla ja teoksen takana. Teoksen käsiohjelma kuitenkin lupasi tuovansa esille kaikkia esiintyjiä ja katsojia yhdistävän tekijän: ihmisen. El Bimbossa molemmat näkökulmat saattoivat olla totta.
Leikki
Antoisinta El Bimbossa oli nimenomaan tanssijoiden ja muusikon impulssien seuraamisen, niistä rakentuvien jatkumoiden, ja yhteisten kokonaisuuksien jatkuva, rauhassa keskittynyt leikki, jota ei voinut alkaa määritellä ja siirtää sanoiksi ja tarinoiksi. Se ei ollut mielivaltainen, mutta se oli kontrolloimaton – ja hauska.
Tuntui, että ymmärsin jotakin uutta Jumalan todellisuudesta, hänen seuraamisestaan hauskaan, yllättävään ja kaavoihin mahtumattomaan leikkiin luottaen. Siinä todellisuudessa, “jonka sisällä kaikki, myös mahdottomat asiat, ovat mahdollisia”, kuten El Bimbon käsiohjelmassa teoksen rakennetta kuvattiin. Se rakenne on kaikkialla.
Vaatu Kalajoki
Kirjoittaja on oululainen tanssija-koreografi, joka seikkailee Jeesuksen kanssa ja rakastaa improvisaatiota. Hänen viimeisimpiä töitään ovat irlantilainen satutanssiteos Vihreä ja valkoinen, taidemusikaali Ovi (Jojo – Oulun tanssin keskus 2012) ja fyysisen teatterin teos Piiat. Vaatu uskoo, että tanssimalla voi pelastaa ja parantaa ihmisen ja maailman. Lisätietoja www.vaatu.fi.
¤¤¤
El Bimbo
Koreografia: Jouni Järvenpää
Tanssi: Vivarium-kollektiivi (Elina Hauta-aho, Anni Rissanen ja Linda Priha)
Sävellys, musiikki ja esiintyminen: Eero Savela
Valosuunnittelu: Hannu Eskelinen
Ensi-ilta la 20.10. Valve -salissa, Oulussa. Muut esitykset ti 30.10., ke 31.10., pe 2.11, la 3.11., su 4.11.
Tuotanto: Jojo – Oulun tanssin keskus ja työryhmä
