Jos ensimmäisen illan saldo oli lupaava, oli tämä balettikilpailujen semifinaalien toinen ilta aivan eri luokkaa. Koreografiat olivat kauttaaltaan onnistuneempia, vaikka poikkeuksia mahtui myös mukaan. Tanssijoiden taito- ja ilmaisuvalmiudet olivat eri tasolla kuin lauantai-iltaisessa kilpailussa. Sanalla sanoen toinen ilta oli ensimmäinen ilta.
Semifinaalien toinen ilta
Yleisilmeeltään voidaan todeta, että tämän toisen semifinaali-illan koreografiat olivat keskittyneet neoklassisseen ja moderniin balettiin, eivätkä balettitanssijoiden esittämiin kevyisiin shownumeroihin. Tämä oli hyvä. Ilta osoitti selvästi sen suunnan minne nykybaletti voi olla matkalla ja oli siksi varsin onnistunut. Toisaalta ilta oli myös tunnettujen klassisten suosikkisävelmien kavalkadi.
Neoklassista liikettä ja Radioheadin musiikkia
Illan aloittivat kuten lauantainakin junioreiden numerot. Ensimmäisenä kilpaili kotimaisen yleisön ennakkosuosikki, suomalainen 1992 syntynyt Maria Baranova. Baranova oli valinnut John Neumeierin koreografian Nocturne Chopinin musiikkiin. Koreografia oli neoklassista tyyliä parhaimmillaan ja soveltui pitkäraajaiselle tanssijalle erinomaisesti. Baranovan ilmaisu on käännekohdassaan tytön ja naisen välillä, mutta se palveli tarkoitustaan tässä lyyrisessä ja osin karakteerisessa soolossa. Suoritus oli tasapainoinen ja sulokas ja yleisö kiitti tanssijatarta välittömästi encore-kutsulla.
Illan toinen Neumeier-tulkinta unkarilaisen 1992 syntyneen Gergely Leblancin tulkitsemana ei puolestaan noussut koreografian ja Dvorákin vaativan musiikin tasolle.
Juniorisarjan ensimmäiseksi nousee kuitenkin eteläafrikkalainen vuonna 1991 syntynyt tanssijatar Camille Bracher. Bracher esitti Kitty Phetian tanssijalle omistaman serenadin, joka yhdisti niin nykytanssin kuin modernin baletin liikekieltä. Tanssissa pääsivät oikeuksiinsa tanssijan pitkät raajat, valtaisa aukikierto, korkeat hypyt ja yllättävät liiketyylisuuntien muutokset. Schubertin musiikki säesti tätä epätavallista numeroa, jonka aikana nähtiin sellaista energiaa ja voimaa, joka on harvinaista näin nuorelle tanssijalle.
Senioreiden osuuden aloitti voimakkaasti miestanssija Jim de Block Belgiasta numerollaan 303. Tämä koreografia oli voimakkaan nykytanssillinen. Hyvillä mielin voidaan todeta tämän numeron olleen lennokasta aikuisen miehen esittämää nykytanssia balettimausteilla. Tanssija käytti numerossa hyväkseen valtavaa vartalonhallintaa ja koreografiassa oli yhdistetty elementtejä myös street-lajeista, ei kuitenkaan häiritsevissä määrin. Koreografia pysyi hyvin tyylilajissaan ja tanssijan pelkistetty ilmaisu sopi numeroon. de Block saikin yhdet illan parhaista aplodeista palkakseen. Radioheadin musiikki toi oman säväyksensä numeroon ja oli hyvin virkistävää varsin klassisen alkuillan jälkeen.
Ranskalainen Maxime Quiroga oli puolestaan tehnyt jännittävän valinnan valitessaan esittämäkseen moderniksi numeroksi edelliskisojen Daniil Simkinin voittonumeron Jacques Brelin musiikkiin. Les Bourgeoises on hauska numero ja charmikas Quiroga teki parhaansa, mutta kuitenkin katsojilla tuntui olevan liiankin selvästi muistissa edelliskisojen grand prixin voittajan tulkinta samaisesta numerosta.
Hänen jälkeensä tanssinut korealainen Young do Lee puolestaan onnistui hyvin In so Leen koreografiassa Erase Memory. Jälleen kerran saattoi aistia miten pienellä ilmaisulla voi saada suuria aikaan. Tanssija kannatti soolonsa alusta loppuun, häntä oli mutkatonta katsella ja numeron aikana toivoi, ettei tanssi olisi loppunut. Suomalainen Tiina Myllymäki onnistui hyvin numerossaan Sinking Passing Moment, mutta tämä Marianne Rouhiaisen koreografia ei ehkä ollut parhaimmillaan vahvojen duettojen siivittämällä toisella puoliajalla.
Parien ilta
Jos ensimmäistä iltaa olisi voinut kuvat miesten illaksi tätä toista semifinaali iltaa hallitsivat parit. Sekä ensimmäisellä että toisella puoliajalla nähtiin hienoja moderneja duettoja korealaisten ja kiinalaisten parien esittämänä. Duetot olivat keskenään varsin erilaisia, mutta sisälsivät yhteisiäkin elementtejä. Tällä kertaa eivät yhdistävänä tekijänä olleet baletista vaan Kaukoidän liikeilmaisusta lainatut elementit, joita kukin pari yhdisti koreografiaansa ansiokkaalla tavalla. Ensimmäinen duetoista, korealaisten Seul Ki Parkin ja Jung Fi Songin Fade Away toi huutoineen mieleen kahden nuoren protestin totalitääristä yhteiskuntaa kohtaan. Tätä tulkintaa tuki myös musiikki, joka sekin viittasi jos nyt ei aivan kansantasavaltaan, niin johonkin siihen suuntaan. Duetto oli maaninen ja pelottava. Naisen ja miehen välisen jännitteen koskettelu oli kipeää ja sitä ilmaistiin repivillä liikkeillä.
Illan toinen pari, Kiinan Yulin Su ja Yaung Hu, esittivät varsin toisenlaista näkökulmaa miehen ja naisen suhteesta. Koreografia Wedding Night oli outo sekoitus neoklassista liikettä ja kiinalaista Peking-oopperaa. Duetto oli hauska, muttei koominen. Teknisesti hyvin tasavertainen pari toimi hyvin yhteen ja musiikiksi valittu perinteinen kiinalainen huilumusiikki toi, ainakin näin länsimaisen katsojan silmiin, numeroon mielenkiintoisen vierauden tunnelman.
Semifinaalien toinen ilta tiivistyi loppua kohden. Illan kaksi viimeistä numeroa olivat molemmat kiinalaisten parien esittämiä duettoja. Ne poikkesivat toisistaan kokonaan tavassa ja tyylissä. Toki molemmissa oli säilytetty vahva itäinen leima, mutta kumpikaan ei toistanut edellä nähtyä. Hong Yu Guon ja Wen Jun Zhangin esittämä Distance between oli tarina kahdesta ihmisestä ja päivänvarjosta pyhän joen rannalla. Teknisesti haastava numero ei auennut tarinaltaan katsojalle, mutta ehkäpä se ei ollutkaan tarkoitus. Oli kuitenkin kiinnostavaa nähdä kuinka tanssijat käsittelivät kolmatta hallitsevaa elementtiä, punaista paperista päivänvarjoa, yhdessä ja erikseen. Lopulta varjo osoittautuikin tasavertaiseksi tanssijoiden kanssa ja antoi oman lisänsä tähän nopean liikkeen tekniikkaan perustuneeseen numeroon.
Illan kohokohta oli kuitenkin semifinaalit päättänyt Fei Bon koreografia There…. Tämän uskomattoman intensiivisen ja riipaisevan numeron tanssivat kiinalaiset Haijin Yao ja Xiaoyu He. Tanssi oli niin ilmaisullisesti, teknisesti, koreografisesti kuin yhteistyöskentelyltään aivan omaa luokkaansa. Tanssin aloitti varsin pitkä musiikiton vaihe, jossa käytettiin hyväksi tanssijoiden yhteisestä hengityksestä syntyvää rytmiä ja ääntä. Koreografian liikekieli rikkoi rajoja baletin, nykybaletin ja tanssiteatterin väliltä. Eikä se kuitenkaan ollut liikaa. Dueton sisään rakennettu tarina oli hienovarainen, mutta kuitenkin esillä. Tanssijoiden hengitystä käytettiin hyväksi koko koreografian aikana ja tunneskaala kulki ilosta suruun, epätoivosta kieltäytymiseen, väsymyksestä voimaan. Arpaonni suosi paitsi näitä tanssijoita myös yleisöä, joka vaikeni hetkeksi ennen valtaisia aplodeja.
Mielenkiinnolla siirrytään nyt seuraamaan finaalivaihetta ja finaalivaiheeseen jatkajia, jotka julkistetaan maanantaina.
Tuuli-Maaria Louhensalo-Lindström (FM) aloitti tanssinopinnot Ståhlbergin balettikoulussa ja on täydentänyt ammattiopintonsa Pariisissa Academie des Arts des Choreographiesissa vuosina 2003-2005. Hän on toiminut sekä koreografina että tanssijana vuodesta 2003. Louhensalo-Lindström on tanssinut solistitanssijana mm. ooppera La Bohemessa. Louhensalo-Lindström valmistui Helsingin Yliopistosta taiteentutkimuksen laitokselta 2008, hänen pro gradu -tutkielmansa käsitteli tanssin koreografista ymmärtämistä.
