Yhdeksän miestä, yhdeksän ammattia, neljä äidinkieltä, kolme kansallisuutta ja kaksi yhteistä tekijää. Tanssi ja Loviisa.
Loviisa Open Dance Company ei syntynyt sattumalta. Se vaati suostuttelua, vähän painostusta ja vielä vetoomuksia päälle, ja niin Loviisan tanssiopistolle saatiin miesten nykytanssitunti. Osallistujista kasvoi esiintyvä ryhmä nimeltä Loviisa Open Dance Company, jossa kahdeksan keski-ikäistä miestä ja yksi teini-ikäinen tanssivat paineet pihalle.
– Tämä on mahdollista vain Loviisassa, miehet sanovat kuin yhdestä suusta.
Kolme vuotta sitten sosiologi Thomas Rosenberg luki kansainvälisen tanssinpäivän julistuksen Loviisan tanssiopiston kevätjuhlissa. Samalla hän toi julki toiveensa miesten tanssiryhmästä.
Sen toteutuminen kesti vuosia. Mitä sinä aikana tapahtui?
Vesa Leivo: Keskustelimme joissakin juhlissa miesten tanssiryhmän tarpeellisuudesta ja suunnittelimme sellaisen perustamista. Myöhemmin puhuin asiasta Thomaksen ja joidenkin muiden kanssa, mutta vasta sen jälkeen alkoi tapahtua kun Mikko Airas muutti kaupunkiin ja Beniamino Borghi aloitti opettajana tanssiopistolla.
Rankka rekrytointi tuotti tulosta, ja seitsemän miestä värvättiin nykytanssitunnille. Viikko-opetus alkoi syksyllä 2011.
Mikko Airas: Olin tanssinut nuoruudessani ja unelmoinut tanssista ammattina, joten yritin toden teolla värvätä kundeja mukaan. Olin yhteydessä muun muassa Heikki Poraan, ja hän tarttui tilaisuuteen ennakkoluulottomasti.
Tsutomu Tazaki (Tsutte): Kun Mauke pyysi minua tanssimaan, ajattelin, että mikäs siinä, sehän on kivaa. Aluksi pyyntö tosin tuntui oudolta, kun en heti tajunnut, että kyse on nykytanssitunnista.
Mauritz Möller (Mauke): Minä taas luulin, että Vesa oli ehtinyt pohjustaa asiaa sinulle…
Juho Koponen: Minä liityin mukaan vähän myöhemmin, koska breikkiopettajamme lopetti. Tanssiopiston rehtori Kati Kivilahti-Fagerudd ehdotti, että osallistuisin miesten nykytanssiryhmään – ja päätin kokeilla.
Uskomatonta, mutta totta
Beniamino Borghi: Ei tällaista ole tietääkseni tehty missään muualla, ei ainakaan Italiassa mistä olen kotoisin. Olen ollut vasta reilun vuoden Suomessa, ja meillä on tosissaan treenaava miesten tanssitunti – ja kaiken kukkuraksi tanssiryhmä. Tämä on hyvin, hyvin harvinaista… On mahtavaa työskennellä näiden miesten kanssa, koska kaikilla on erilainen tausta. He ovat vuorovaikutuskykyisiä ja luovia. Jopa Juho, joka on vielä nuori, osaa olla verbaalisesti hyvin kommunikatiivinen. Sellaista en kokenut teinioppilaitteni kanssa Italiassa. Olen hyvin onnellinen, kun saan työskennellä tämän ryhmän kanssa.
Thomas Rosenberg: Olin tanssinut nuoruudessani 60- ja 70-luvuilla, ja 80-luvun puolessavälissä aloitin baletin ja modernin tanssin treenaamisen Helsingissä. Kun muutin Loviisaan, tanssihaaveet oli jätettävä. Vasta kun Loviisan tanssiopisto aloitti toimintansa, sain uuden mahdollisuuden. Ehkä 20 vuotta myöhässä, mutta silti…
Heikki Pora: Minun oli helpompi osallistua tunneille, kun Ben oli opettaja eikä joku suomalainen kundi. En osaa tarkalleen selittää miksi, mutta näin vain oli. Ehkä se oli vaan ”ufompaa” näin.
Mikko: On jotenkin loogista, että tämä tapahtuu Loviisassa. Toiminta ei ole ulkopuolelta organisoitua, vaan ihmiset vain järjestävät asioita itse. Kaiken ei aina tarvitse olla niin hienoa, asioita vain tehdään ja niitä tapahtuu. Ja olen Heikin kanssa samaa mieltä siitä, että oli erityistä että juuri Ben aloitti opettajana. Me olimme treenanneet rankasti pari kuukautta ja minä aloin jo uneksia isosta showsta. Se vain kuvastaa tämän vaikutusta minuun, mutta en voi painostaa muita liikaa.
Vesa: Olin yllättynyt, että Benin suhtautuminen oli niin avointa. Ensimmäisellä tunnilla hän vain seurasi mihin meistä olisi. Ja se oli tosi vaikeaa, ja on vieläkin, koska aloimme tehdä jotakin aivan uutta. Mutta vähitellen ylitimme monta estettä, rikoimme monta rajaa… Sitä on aika vaikea selittää muille. Olemme avoimia kaikki. Emme yritä estellä mitään, me vaan puskemme päälle.
Tanssin merkitys
Loviisa Open Dance Companyn jäsenille toiminnassa ei ole kyse vain tanssista, vaan jostakin enemmästä.
Thomas: Ryhmän ideologisia ulottuvuuksia voi verrata 80-luvulla syntyneisiin ensimmäisiin suomalaisiin miesryhmiin ja miestutkimuksiin, joissa olin aktiivisesti mukana. Olemme tekemisissä sen kanssa, mikä on miehenä olemisen ydin, aivan kuten monet muut ryhmät ennen meitä. Mutta tämä on toisenlaista, vieläkin enemmän.
Mikko: Tämä on futisjengin ja terapiaryhmän sekoitus. Se on yhtä hauskaa ja rentouttavaa kuin futisjengissä, mutta samalla teet jotain ihan muuta. Tässä on mukana syvempi kerrostuma tai ulottuvuus. Kuten nyt kun työskentelemme Heikin kanssa aika syvälle menevän aihepiirin kuten seksuaalisuuden parissa. Sinun on liikuttava pinnalta syvälle erittäin nopeasti, mutta samalla se on ihan ok. Olemme keski-ikäisiä miehiä emmekä enää häpeä, se on kiva juttu.
Juho: No minä en ole keski-ikäinen. Ollakseni rehellinen, nautin ennen kaikkea tanssimisesta. Minulle ryhmä ei ole itsetarkoitus. Olen vielä nuori ja minulla on koko tulevaisuus edessäni…
[Naurunröhähdys loppuryhmältä]
Juho: Ennen kaikkea on mieletöntä tanssia tämänkaltaisessa ryhmässä. Luultavasti tanssini jossain vaiheessa ottaa toisen suunnan ja silloin seuraan sitä tietä. Jonain päivänä teidän täytyy päästää minut menemään.
Mikko: Kuten perhosen…
[Ja taas naurua]
Ben: Minun unelmani on, että jonain päivänä tulet ja sanot että haluat hakea Teatterikorkeakoulun tanssilinjalle.
Vesa: Verrattuna futisjengiin meiltä puuttuu kilpailu-ulottuvuus. Olemme kannustavia, nojaamme ja turvaudumme toisiimme vahvasti. Siksi tämä on intensiivistä ja erittäin dynaamista. Mutta palatakseni Thomaksen mainitsemaan ”poliittiseen” näkökulmaan. Meidän ikäiset miehet eivät yleensä tanssi. Heillä on ehkä futisjenginsä, mutta paljon ”lukkoja”. Eivät he osallistu kansalaisopistojen kursseille – niillä on tosi vähän miehiä. Konsepti ja näkemys siitä, minkälainen sinun tulisi olla, on erittäin kapea. Minulla on jonkinlainen missio kaataa raja-aitoja ja toivon, että tulevaisuudessa ollaan avoimempia uudelle. Toivottavasti seuraava miesten tanssiryhmä syntyy helposti.
Tsutte: Minä saan paineita puhua Vesan jälkeen, koska hän puhuu niin paljon. (Naurua) Mutta joka tapauksessa… en miettinyt niin paljon tämän toiminnan sisältöä kun lähdin mukaan. Minulle se on vähän sama kuin olla lukiossa taas. Tämä ryhmä on kuin kerho. Koulussa pelasin koripalloa, nyt tanssin. Tanssitunnin jälkeen istumme ehkä hetken kaljalla ja keskustelemme esityksen rakenteesta tai jostain muusta vastaavasta – ihan kuin kerhossa.
Miesten liikuttamista
Mauke: En ollut liikkunut vuosiin, paitsi kävelyttänyt koiraa, ja on käsittämätöntä että niin sitä vaan taas pääsee kuntoon. Se on vähän kuin soittaminen. Kaiken kaikkiaan, ystävyysaspektin ulkopuolelta, tämä prosessi ja edistyminen on merkinnyt sitä, että liikun paljon aikaisempaa enemmän – enkä luultavasti olisi koskaan tutustunut näihin kundeihin muuten.
Tsutte: Minulle tämä on paitsi loistavaa myös terveellistä. Muuten katsoisin telkkaria sohvalta. Nyt voin tehdä enemmän punnerruksia kuin aikoihin ja paljon muitakin liikkeitä. Kokin työ on hyvin fyysistä ja hyödyn paljon voimistavasta ja venyttävästä liikunnasta.
Juho: Katutanssi, jota ennen tein, oli vähän kuoleva tyyli. Meidän näköinen nykytanssi ei nyt enää tunnu vanhanaikaiselta minusta. Siinä on elementtejä esimerkiksi poppingista ja lockingistä aina teknoon – ja olemme tehneet ryhmässä valtavasti erilaisia asioita. Enää en välitä siitä mikä on muotia.
Tahtotila
Mikko: Olen erittäin sitoutunut enkä voi odottaa, että muut täyttävät unelmani. Mutta että tämä tapahtuu Loviisassa on ihan uskomatonta. On erittäin harvinaista ja ainutlaatuista, että meillä on keski-ikäisten miesten tanssiryhmä, ja se että meillä ylipäänsä on tanssiopisto tämän kokoisessa kaupungissa. Kaiken lisäksi tämä on ollut mielettömän hauskaa. Olen pelannut myös futista eikä tämä treenitaso ole sen kummempaa. Kyse on antamisesta ja oppimisesta ja ystävyys on kiva plussa.
Ben: Mielestäni tanssiin tarvitaan ystävyyttä. Emme harjoittele tiettyä tyyliä tai tekniikkaa, vaan työskentelemme vaikutteillamme, tunteillamme ja herkkyydellämme. On harvinaista, että kahdeksan eri taustaa ja elämäntyyliä omaavaa miestä tutustuvat ja alkavat tehdä yhdessä jotakin tällaista. Puolentoista tunnin ajan, usein pidemminkin, luomme ja jaamme jotain yhdessä.
Heikki: Teemme tietty myös teknisiä asioita kuten nostoja, jotka edellyttävät paitsi taitoa myös luottamusta toiseen. On käsittämätöntä, että olemme niitäkin oppineet. Minua pitää ryhmässä kiinni luovuuden suuri määrä. Tämä on niin paljon enemmän kuin vain treenit.
Mikko: Luottamus on aitoa, ei vain sana. Olemme jutelleet tästä paljon niin tanssisalissa kuin baarissakin, se on luontevaa.
Ben: Koen, että kaikki ryhmäläiset tukevat minua ja siitä syystä voin tukea heitä. Voima kumpuaa tästä.
Thomas: Minun ei ole piiskattava itseäni liikaa ja oloni on turvallinen, vaikka toisilla on korkeammat tavoitteet. Kaikilla meillä on omat rajoituksemme, niin ajan kuin fysiikan suhteen, joten voin olla turvallisin mielin. Ben huomioi eri lähtökohtamme tai rajoitteemme ja on taitava työskentelemään näin heterogeenisen ryhmän kanssa.
Kokki, verhoilija, opiskelija ja heidän oppaansa
Vesa: Alussa koin kauhun hetkiä tunnilla, kun katsoin mitä liikkeitä meidän odotettiin tekevän. Mutta se on jännittävää. Meillä kaikilla on liikettä kehossamme ja on mielenkiintoista liittää liikkeitä toisiinsa eri järjestykseen.
Mikko: Lasteni mielestä on täysin normaalia, jopa tylsää että isi käy tanssimassa. Ja tekee sitä vielä tosi tiiviisti varsinkin kun esitys on tulossa. Mutta töissä jutustellessani asiakkaiden kanssa koen, että on helpompi kertoa harrastavansa vaikka futista. Tätä ”nykäriproggista” on vaikea selittää muille.
Ben: Arvostan sitä, että saan työskennellä kokin, verhoilijan, koodaajan, kirjoittajan ja muiden kanssa. Käytämme kollektiivista elämänkokemusta luomisen ainesosana. Jokainen tuo omat kokemuksensa tanssiin. Tämä tekee työstä palkitsevaa ja mielenkiintoista. Lähtökohta ja lähestymistapa on täysin toinen kuin jos työskentelisi ammattitanssijoiden kanssa. Arvostan miesten älyä ja elämänkokemusta sekä heidän taitoaan kommunikoida. Tämä antaa projekteille aivan uudenlaisen ulottuvuuden.
Häpeän raja
Mikko: Pidän meidän lähestymistavasta tanssiin. “Full monty” -tyyppinen nakuiluvitsailu ei ole meidän tapamme, vitsillä peittelisimme jotain. Me saatamme olla vitsi, mutta se mitä teemme, ei ole. Olemme enemmän alasti vaatteet päällämme kuin olisimme ilman vaatteita.
Thomas: Olla sanan mukaisesti alasti lavalla ei ole mitään radikaalia enää, vaan viestisi yksinkertaisesti huonosta mausta. Kuten Mikko asian ilmaisi, on järkyttävämpää nähdä meidän tanssivan vaatteet päällämme juuri niinä keski-ikäisinä miehinä joita olemme.
Vesa: Nyt matkaamme kohti jotain joka ei ole enää niin yksityistä. Olemme sinut toistemme kanssa ja sen kanssa mitä teemme. Se taso, jolle nyt suuntaamme vaatii, parkkiintuneemman nahan.
Ben: Tekemisemme on intensiivistä ja rehellistä. Tulevassa esityksessämme, performanssissamme, olemme aika avoinna ja haavoittuvaisia. Tämä on jotain ihan muuta kuin mitä olemme aikaisemmin tehneet.
Vesa: Emme vain feikkaa draamaa. Teoksessa on samaa draamaa kuin Carmenissa, mutta menemme syvemmälle. Se on haastavaa sekä fyysisesti että henkisesti.
Mikko: Teos käsittelee häpeää ja aikuista miestä. On hämmentävää kuinka häpeän raja on aina siirrettävissä. Tämänkaltainen ryhmä antaa itsevarmuutta tehdä vaikka mitä – suurin haasteemme on aika, tai pikemminkin sen puute.
Ryhmähaastattelusta puuttuivat Kalle Katz ja Petteri Lillberg.
Päivi Ahvonen
Kirjoittaja on Loviisan tanssiopiston tiedottaja, jooga- ja pilatesohjaaja sekä Peak Press & Productions Oy:n luova johtaja
Artikkeli on aiemmin julkaistu loviisalaisessa Pikkukaupunki-lehdessä.
Lisätietoa Loviisa Open Dance Companysta:
www.lodc.fi
Facebook-sivu
