Milla Koistinen, Bryssel – ”Rehellisyys tekee esiintymisestä kaunista. Lavalla ei tulisi esitellä itseään; katso, kuinka kaunis olen, vaan katso, minulla on jotain kerrottavaa. Tämä on kai jonkinlaista rakkautta, joka välittyy yleisölle”, sanoo Belgiassa työskentelevä italialaiskoreografi Mauro Paccagnella.
Kuvat: Meiia
Italialaiskoreografi ja wagnerilaiset sankarit
Mauro Paccagnellan viimeisin teos Bayreuth FM oli hulvattoman hauska, mutta The Siegfried Swan Song Project -tetralogian kaksi viimeistä osaa kuulostavat lähtökohdiltaan vieläkin hupaisammilta, vaikka ne käsittelevät vakaviakin asioita. Projektin sankari Siegfried tullaan näkemään ainakin hyväntekeväisyysgaalassa ja kiinalaisversiossa, johon Wagnerin musiikin sovittaa kiinalainen orkesteri.
Mauro Paccagnella on italialainen koreografi, joka on työskennellyt Brysselissä vuodesta 1991 lähtien. Italiassa Paccagnella aloitti tanssiopintonsa baletilla ja sai 90-luvun alkupuolella tilaisuuden työskennellä Brysselissä Frédéric Flamandin kanssa. Työtilaisuudet ja kokemus alkoivat nopeasti karttua ja italialainen tanssija teki yhteistyötä muun muassa Karine Pontiesin, Moussoux-Bonté -ryhmän, Steven Petronion ja Fatou Traorén kanssa. Myös Anne Teresa de Keersmaeker tarjosi paikkaa Rosas-ryhmässään, mutta Paccagnella kieltäytyi kohteliaasti muiden projektien takia eikä toista tilaisuutta enää myöhemmin tullut.
Flamand antoi paljon omaa tilaa ja mahdollisuuden luoda omia teoksia, joten Paccagnella alkoi jo tuolloin kehitellä omia ideoitaan käytännössä. Vuonna 2001 Paccagnella aloitti yhteistyön toisen italialaiskoreografin, Caterina Sagnan kanssa. Tähän mennessä hän on tanssinut kolmessa teoksessa ja ainakin kaksi uutta on tuloillaan. Kiertueita riittää siis niin tanssijana muiden kuin omassakin ryhmässä. Sagnan kanssa työskentelyä Paccagnella kehuu lukuisin sanoin. Yhteistyö on ollut hedelmällistä ja vaikka itse työ on hyvin erilaista verrattuna Paccagnellan omaan työskentelyyn, heitä yhdistää silti samanlainen maku.
Vuonna 1998 Mauro Paccagnella yhdessä Didier Casamitjanan, Joz Deconinckin ja Florence Richardin kanssa perusti oman ryhmänsä Woosh’ing Mach’inen, joka rakentui aiemman Un oeuf is un oeuf -ryhmän perustuksille. Yhteistyönä syntyivät teokset Cyber Beans (Prix SACD 1998), Wit ja Formol. Kolmen ensimmäisen teoksen jälkeen ryhmä tuotti ahkerasti useita projekteja, joille oli ominaista eri taiteenalojen vuorovaikutus.
Tavattuaan ranskalaisen näyttelijä-pasunisti Christophe Morissetin ja belgialais-marokkolaisen hip hop -tanssija Ben Benaji Mohamedin aihiot The Siegfried Swan Song -projektista alkoivat hahmottua. Tetralogian inspiraation lähteenä on Wagnerin Nibelungin Sormus -oopperasarja, tosin hyvin vapaasti tulkittuna.
Paccagnellalle jo itse Richard Wagnerin hahmo on lähtökohta. Kuka muu on tehnyt yhtä järjettömiä sekä valtavia projekteja kuin saksalainen suursäveltäjä? Lisäksi henkilöön ja hänen työhönsä liittyvät yhteiskunnalliset seikat, propaganda sekä natsismi ovat kiinnostavia ja tuovat työhön kerroksellisuutta. Ensimmäinen osa Siegfried Forever sai ensi-iltansa Brysselissä kesäkuussa 2006 ja oli myöhemmin Prix de la Presse belge -palkinnon ehdokkaana parhaan koreografian sarjassa.
Toinen osa Bayreuth FM esitteli yleisölle edellisen osan maskuliinisten sankareiden lisäksi kaksi sankaritarta, belgialaisnäyttelijä Ina Geertsin ja englantilaisen tanssijan Lisa Gunstonen. Teoksen ensi-ilta oli jälleen Brysselissä marraskuussa 2007.
Viimeiset kaksi osaa Golden Gala (työnimi) ja The Xig Zwan Xong Show ovat suunnitteilla vuoteen 2010–2011 mennessä. Paccagnella toivoi osien valmistuvan nopeammalla tahdilla, mutta tuotannollisista syistä se ei tule olemaan mahdollista. Paccagnella hoitaa itse kaikki käytännön asiat luovan työn ohella, ja kiertueet, rahoituksen järjestely, hakemusten kirjoittaminen ja kaikki muu tuotantotyö vie suurimman osan ajasta.
Woosh’ing Mach’inea Mauro Paccagnella kuvailee joksikin perinteisen ryhmän ja kollektiivin välimuodoksi. Hän itse pitää jonkinlaiset ohjat käsissään ja tekee lopulliset päätökset, mutta kollegoilla on suuri sananvalta prosessissa. Eri taiteenalojen risteytys on koreografille tärkeää ja työ muodostuu helpommin lähelle omia ideoita kuin pelkän tanssin keinoin. Ryhmä koostuu useasta muusikosta ja näyttelijästä ja varsinaisia tanssijoita viimeisimmässä teoksessa oli vain kaksi.
Kuvassa Lisa Gunstone ja Christophe Morisset
“Olen kiinnostunut kehoista, joita ei ole koulittu tanssilla. Ne voivat määritellä minun näkemykseni paremmin”, Paccagnella selittää yhteistyökumppanivalintojaan.
Ryhmän työskentely perustuu vahvasti yhteistyöhön, ideointiin ja vuorovaikutukseen. Paccagnella kehuu kollegojaan hyvin avoimiksi taiteilijoiksi. Jokainen on valmis avaamaan osaamistaan myös muille aloille eikä kukaan jää jumiin vain siihen mitä jo valmiiksi osaa.
Paccagnella esittelee tietokoneeltaan hyvin omalaatuista piirustusta, joka paljastuu Bayreuth FM:n rakenteeksi. Piirros koostuu suikuloista mahoista, jotka kiinnittyvät toisiinsa ja ovat täynnä tekstiä. Rakenne onkin tietynlainen sulatusjärjestelmä, jossa ideat möyhentyvät lopullisiin muotoihinsa.
Samalla tavalla toimii myös tekoprosessi. Kaikki alkaa ensimmäisestä ideasta, jota aletaan tutkia. Suuntaukset määritellään jokaisen alan; koreografian, musiikin, lavasteiden, dramaturgian kohdalla erikseen. Sen jälkeen aiheen ympärille keräännytään muutaman workshopin aikana. Paccagnella kertoo antavansa kaiken mahdollisen informaation tekijöille, he reagoivat siihen ja antavat takaisin oman näkemyksensä. Koreografi palauttaa sen omaan työhönsä, reflektoi ja työstää uuden rakenteen. Lopullinen työ harjoituksineen vie sen jälkeen vielä muutaman kuukauden.
“Jokaisen esiintyjän tulisi olla turvassa lavalla ja esiintymisen pitäisi olla hauskaa. Vaikka he paljastaisivat itsestään jotain intiimiä, sen tulee olla suodatettuna esityksen kautta. Tämä on suuri haaste. En halua heiltä jotain tiettyä asiaa, olen valmis kuuntelemaan mitä heillä on tarjottavana. Tämän balanssin löytäminen on haasteellista.”
Paccagnellan teoksissa on paljon huumoria, vaikka itse aihe onkin vakava. Teosten monikerroksellisuus aiheissa, toteutuksessa ja esiintyjissä tekee niistä muutakin kuin kertakulutustavaraa.
“Hauskuuden on tultava tilanteesta, jossa esiintyjä on rehellinen. Rehellisyys taas tekee esiintymisestä kaunista. Lavalla ei tulisi esitellä itseään; katso, kuinka kaunis olen, vaan katso, minulla on jotain kerrottavaa. Tämä on kai jonkinlaista rakkautta, joka välittyy yleisölle.”
“Sääntönäni on luottaa ihmisiin eikä unohtaa heitä. He ovat osa teosta ja heitä tulee käyttää sen mukaan.”
Brysselin taivas on tuttuun tapaansa harmaa, mutta italialainen koreografi jaksaa hymyillä. Kysyn kuitenkin, eikö hän kaipaa kotimaataan ja miltä Brysselissä eläminen tuntuu.
“Bryssel on todella omalaatuinen kaupunki ja täällä on tilaa erilaisuuksille ilman, että niitä yritetään tuhota. Italia on ongelmallinen maa kulttuurin suhteen ja tuki menee oopperalle sekä perinteiselle teatterille. Vaikkakin myös Belgiassa kulttuuri on tällä hetkellä vaikeuksissa. Kulttuuri on yhteiskunnan peili ja kaksijakoisen maan ongelmat näkyvät myös taiteissa.”
Mauro Paccagnella jää editoimaan esitystaltiointeja ja me muut odotamme mielenkiinnolla Siegfriedin tulevaa ilmaantumista Brysselin lavoille.
Milla Koistinen
Kirjoittaja on tanssija ja Liikekieli.comin vakituinen kirjoittaja. Hän on valmistunut Teatterikorkeakoulusta keväällä 2004. Tällä hetkellä hän työskentelee Belgiassa useiden eri nykytanssikoreografien tuotannoissa.
