Kenneth Kvarnström on toiminut pari viimeistä vuotta Dansens Husin johtajana ja on asettautunut Tukholmaan. Ainakaan toistaiseksi hän ei kaipaa koreografin työtään.
Kuva: Mats Bäcker
Aloitit Dansens Husin pestin vuonna 2003. Kauanko kautesi jatkuu vielä?
Pesti on neljävuotinen ja tämä on toinen vuoteni. Työ voi myös jatkua pidempään, jos niin haluan ja hallinto samoin, mutta näillä näkymin jatkan vuoteen 2007 asti.
Mitä työnkuvaasi kuuluu ja mitä olet tehnyt pari viimeistä vuotta?
Teatterinjohtajan työnkuvaan kuuluvat talon johtaminen ja kaikki siihen liittyvät asiat, mutta tietysti tehtäviä voi delegoida muillekin henkilöille. Minulle kuuluvat henkilöstövastuu ja taloudellinen sekä taiteellinen vastuu. Tällä hetkellä kaikki toimii aika hyvin ja työmääräänkin tottuu. Tänä syksynä aloitimme hieman uuden systeemin ja nyt toivonkin, että minulle jäisi enemmän aikaa paneutua kulttuuripoliittisiin asioihin.
Nimenomaan kulttuuripolitiikka ja mahdollisuus vaikuttaa olivat syitä siihen, että ylipäätään otin tämän työn vastaan. Ja täytyy myöntää, että työ on suonut minulle paljon valtaa, jota minun tulee osata käyttää hyvin ja mielipidettäni kysytään. Freelance-kentälle en halua palata, mikäli asiat eivät ole muuttuneet sen jälkeen kun lopetin.
Talon johtajana työviikot venyvät helposti 60-tuntisiksi. Sen lisäksi matkustelen paljon, käyn katsomassa esityksiä ja yritän pysyä ajan tasalla sekä Euroopan että muun maailman tanssissa. Aika ei riitä millään kaikkeen ja siksi on hyvä olla erilaisia verkostoja ympäri maailmaa. Esimerkiksi meillä on nyt eurooppalaisten tanssin talojen verkosto, jolle olemme saaneet EU-rahoitusta. Muutoin päivät täyttyvätkin sitten kokouksista, tapaamisista, puheluista ja esitysten jälkeisistä keskusteluista.
Mitkä ovat olleet sinulle henkilökohtaisesti onnistuneimpia valintoja ohjelmistoon? Entä yleisön puolesta?
Itse pidin todella paljon Ina Christel Johannessenin …it’s only a rehearsal -duetosta, joka on vieraillut myös Helsingissä ja Kuopiossa. Se oli hyvä yhdistelmä eri asioita. Mutta mieltymykset vaihtelevat paljon, joten tuohon on vaikea vastata. Meillä täytyy olla paljon erilaisia esityksiä, sillä tarjonnan on pysyttävä monipuolisena. Tänään meillä on esimerkiksi yksi konsertti, joka on ehkä aika omalaatuinen tapauksensa. Ensi vuonna haluaisin saada lisäykseksi ohjelmistoon erilaisia tanssifilmejä.
Dansens Husissa ei ole juuri nähty suomalaisten koreografien töitä. Mistä moinen?
Viime kaudella ohjelmistossa olivat Jenni Kivelä ja Tero Saarinen, mutta tällä kaudella ei ole ketään. Eikös silti kaksi suomalaista ole aika hyvä saldo yhdelle vuodelle? En kuitenkaan koe, että minulla olisi mikään velvollisuus tuoda esille suomalaista tanssia, vaikka itse olenkin suomalainen. Valikoin teokset Euroopasta ja jopa koko maailmasta, mikä saattaa kuulostaa oudolta, ja valinnat eivät aina osu Suomeen. Ennen tätä työtä kävin katsomassa paljon enemmän tanssia Suomessa, mutta nyt on matkusteltava muuallakin. Minun täytyy katsoa kokonaiskuvaa, mutta ehkäpä ensi kaudelle tulee taas suomalaisia tekijöitä.
Ruotsissa tanssille on enemmän yleisöä ja enemmän rahoitusta Suomeen verrattuna. Mistä luulet tämän johtuvan?
Meillä on ollut tämä talo jo pitkään, neljätoista vuotta, ja pitkäjänteisyys on tuottanut tulosta. Jos Tanssin talo rakennettaisiin Suomeen, niin veisi aikaa saada se toimimaan yhtä hyvin. Ruotsissa on nyt nähtävissä mikä talon merkitys on.
Rahoituspolitiikkakin on erilainen maiden välillä. Suomessa on taiteilija-apurahoja toisin kuin Ruotsissa ja produktiorahaa on taas täällä enemmän. Valtion tuen piiriin kuuluvia ryhmiä ei myöskään täällä ole, toisin kuin Suomessa.
Oletko kaivannut koreografin työtä?
En, en tällä hetkellä. Mutta toivoisin, että minulla olisi vapaus valita ja tehdä koreografin työtä, mikäli siltä tuntuisi. Tämä työ vaatii kuitenkin niin paljon, että en tiedä miten voisin tehdä molempia. Ainoa mahdollisuus olisi ehkä mennä johonkin laitosteatteriin kuten esimerkiksi Oopperaan tai Cullberg-balettiin, mutta ei se ehkä toimisi. Kaikille tarjouksille olen joutunut toistaiseksi sanomaan ei. Olisin voinut mennä ohjaamaan valitsemani oopperan, mutta jouduin kieltäytymään siitäkin aikataulullisista syistä. Toisaalta en myöskään tiedä mitä tekisin koreografina, joten mielestäni voin yhtä hyvin olla tekemättä teoksia. Mutta tämä on nyt tällainen vaihe.
Onko näkemyksesi koreografina muuttunut viime vuosien aikana?
Ehkä se on muuttunut siten, että en oikein tiedä mitä tekisin. Jos menisin nyt tekemään koreografiaa, en haluaisi jatkaa siitä mihin jäin, vaan haluaisin löytää jonkin uuden idean. Eihän se idea tietenkään sillä tule, että istun täällä ja leikin byrokraattia. Pitäisi olla studiossa kokeilemassa ja työskentelemässä. Ehkäpä teen seuraavaksi jonkin pienen pätkän, viisiminuuttisen jonnekin ja jossain välissä.
Mikä sinua kiinnostaa tanssissa tällä hetkellä sekä koreografina että katsojana?
Luulen että tanssitanssille on tulossa pian jonkinlainen comeback. Performanssia on ollut jo pitkään; nyt käydään keskustelua siitä, mikä on tanssia. Olen nähnyt paljon videoita ja esityksiä, joissa vain maataan lattialla eikä niissä tapahdu juuri mitään. Se ei kiinnosta ainakaan minua eikä se oikein toimi tässä talossa. Valitettavasti on myös todettava, että minun aivoni toimivat tällä hetkellä samoin kuin tämä talo. Toivoisin ja luulen, että ihmiset alkavat taas kiinnostua liikkeestä. Yksi syy sille miksi lopetin olikin se, että tuntui ettei ollut enää aika tanssitanssille ja sille mitä minä tein.
Etsin nyt sellaisia esityksiä, joissa olisi paljon liikettä, mutta olen kiinnostunut esimerkiksi myös uudenlaisesta tavasta tehdä tanssiteatteria. On mielenkiintoista, miten erilaiset asiat toimivat eri maissa. Esimerkiksi Wienissä on mielenkiintoista performanssitaidetta, joka kiinnostaa siellä yleisöä, mutta se ei toimisi täällä. On jännittävää nähdä mikä koreografeja ja katsojia eri maissa kiinnostaa.
Olet hyvin liikkeellinen koreografi. Mitä liike merkitsee sinulle ja miten työstät liikemateriaalia?
Niin, en oikein tiedä, siinä vain kävi niin. Harjoitusvaiheessa olimme studiossa, treenasimme ja kokeilimme. Työtapani oli se, että tein kaikki liikkeet itse. Kokeilin kaikkia variaatioita, olin välillä mies ja välillä nainen, hypin eri tanssijoiden paikoille. En näe mitään eroa miesten ja naisten välillä liikkeellisesti, liikkeet joko istuvat kroppaan tai sitten eivät. Ja tietysti jokaisen tanssijan on saatava kokeilla itse, omalla kehollaan.
Äärimmäisen tärkeää minulle ovat musikaalisuus ja orgaanisuus, varsinkin musikaalisuus. Liikkeellä on oltava oma rytmi – laulu – ja sen on virrattava. Minua kiinnostaa myös se, että jos lavalla on paljon tanssijoita, kuinka saada eri tasot toimimaan. Sitä kutsutaan mishmashiksi ja se on vaikeaa. Sitä olen tehnyt pitkään. Se on kai ollut se minun tavaramerkkini, mutta en tiedä tulenko palaamaan siihen enää.
Tanssijoiden työ on minulle tärkeää; se kuinka he työstävät materiaalia ja kuinka he toimivat juuri tietyssä teoksessa. Minun tulee luoda tanssijoille turvallinen olo lavalla; luoda sellaisia liikkeitä jotka toimivat heille. Mieluummin karsin ja poistan kuin lisään vaikeaa materiaalia. Mielestäni on tylsä katsoa teosta, jossa koreografi on tavallaan ylityöllistänyt tanssijoita.
Miten muut elementit, valot, lavastus, puvustus ym. tulevat mukaan ja miten ne ovat suhteessa liikkeeseen?
Ryhmällä oli tietynlainen dogma-ajattelu. Meillä oli aina valkoinen lattia, valot tulivat katosta, ei sivuvaloja, ja vaatteet ostettiin kaupasta. Silloin ei ollut varaa muuhun ja teoksen täytyi olla helposti vietävissä kiertueelle. Mielestäni nämä olivat aika hyviä ratkaisuja.
Perusidea oli, että meillä oli tietty ydinryhmä ja välillä joku uusi tanssija tuli mukaan. Tehdessämme Fragile -teosta kaikki muut tanssijat paitsi yksi olivat muissa projekteissa kiinni. Silloin minun oli ajateltava täysin eri tavalla koreografina. Minun oli koulutettava uudet tanssijat siihen, mitä halusin saada liikkeestä irti. Se oli kiinnostava vaihe, mutta en tiedä haluaisinko tehdä sitä uudelleen, sillä silloin minun täytyi tehdä jotain muuta kuin koreografiaa. Silloin se toimi kylläkin hyvin ja sen jälkeen jatkettiin näiden uusien ihmisten kanssa.
Kerro vielä hieman tulevaisuuden suunnitelmistasi.
Hmm, en oikein tiedä mitä tekisin. Jatkan Dansens Husin johdossa, mutta mietin kyllä onko tämä nyt niin hauskaa, sillä kahden vuoden aikana työn on oppinut jo hyvin. Näillä näkymin työni on täällä, sillä en ole vielä päättänyt minkälaisen koreografisen työn tekisin. Loma olisi kyllä paikallaan!
Haastattelijana toimi Milla Koistinen.
