Liikekieli.com haastatteli Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla torontolaisen Harbourfront Centren nykytanssiohjelmistosta vastaavaa Jeanne Holmesia.
”Rakastan töitä, jotka saavat minut pois tasapainosta, jotka ovat kauniita katsoa, jotka kertovat tarinan tai eivät sisällä tarinaa, mutta saavat minut tuntemaan. Rakastan töitä, jotka saavat minut nauramaan, jotka jättävät kuvia lojumaan päiväkausiksi mieleeni.”
Kuopio Tanssii ja Soi -festivaali on oiva tutkimuskohde ulkomaisten tanssiorganisaatioiden edustajille, sillä tarjolla on niin suomalaista kuin kansainvälistäkin tanssia. Tänä vuonna festivaalille oli löytänyt tiensä Jeanne Holmes, torontolaisen kulttuurikeskuksen tanssivastaava, englanninkieliseltä titteliltään dance programmer.
Holmes työskentelee valtavassa Harbourfront Centressä (HFC), joka on useiden nykytaiteen alojen kuhiseva tukikohta. HFC tarjoaa lukuisia festivaaleja sekä tapahtumia ympäri vuoden ja sen kansainvälinen tanssikausi kestää lokakuusta toukokuuhun. Holmes vastaa HFC:n tanssiohjelmiston suunnittelusta, mutta on mukana myös koko esittävän taiteen osaston johtoryhmässä ja vaikuttaa näin ollen laajemmaltikin talossa. HFC pyrkii tuomaan vuosittain esille laajan kirjon sekä kotimaista että ulkomaista taidetta, niin tunnettuja kuin hieman tuntemattomampiakin tekijöitä.
Ihastuttava Jeanne Holmes ehti kertoa hieman työstään, kanadalaisesta tanssista ja kokemuksistaan Kuopiossa esitysten lomassa. Festivaalin päätyttyä vaihdoimme ajatuksia vielä sähköpostitse.
Millä perusteilla valitsette esitykset ohjelmistoonne?
Päätökseen vaikuttavat useat seikat; kaikkien osapuolten aikataulut, taloudelliset kysymykset, kysyntä, kiinnostaako työ minua ja uskonko sen puhuttelevan ja haastavan yleisöä, mitä muita teoksia on ohjelmistossa ja miten esitys sopii HFC:n kokonaisilmeeseen.
Henkilökohtaisia mieltymyksiäni ohjelmistovalinnoissa on vaikea selittää. Teoksissa täytyy olla jotain melkoisen erityislaatuista, sillä joudun valikoimaan työt suuresta joukosta. Esitysten täytyy toimia itsenäisinä teoksina, mutta niiden täytyy sopia myös yhteen, jotta kahdeksan kuukauden mittainen kausi jaksaa pitää yleisön mielenkiintoa yllä.
Henkilökohtaisesti pidän töistä, jotka saavat oloni hieman epämukavaksi, jotka haastavat minua ja jotka jäävät kaikumaan minussa vielä pitkään sen jälkeen, kun olen lähtenyt teatterista. Nykytaiteen kontekstissa tällaisia töitä luonnehditaan usein vaikeiksi katsoa, joten en voi ottaa kovin monta tuollaista työtä ohjelmistoon yhden kauden aikana. Näitä valintoja täytyy tasapainottaa, sanoisinko enemmän valtavirtaan kallellaan olevilla töillä.
Kuinka paljon ohjelmistossa on kotimaisia ja kuinka paljon ulkomaisia teoksia?
Meillä on ohjelmistossa kaksi tanssisarjaa; The Premier Dance Theater -sarja (PDT) ja The Harbourfront Centre Theater -sarja (HCT). PDT:n kausi sisältää neljä paikallista ryhmää, yleensä yhden Toronton ulkopuolisen kanadalaisen ryhmän ja loput 5-6 ryhmää tulevat ulkomailta. HCT:n kausi esittelee yhden kanadalaisen (yleensä montrealilaisen) ryhmän ja kaksi ulkomaalaista porukkaa.
Ohjelmistot eivät ole tietenkään aina näin yksiselitteisiä, sillä toisinaan kotimainen osuus saattaa olla suurempi johtuen esimerkiksi kiertueaikatauluista. Ollessamme kuitenkin Toronton ainoa kansainvälisen tanssin tarjoaja, pyrimme pitämään ulkomaalaisten vierailujen määrän ja tason niin moninaisena kuin pystymme.
Kuinka päädyit tulemaan Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalille?
Olen lukuisilla postituslistoilla, joten saan festivaalien esitteitä ympäri maailmaa. Budjetti on tietenkin rajoitettu enkä voi mennä kaikkialle. Olin saanut esitteitä Kuopion festivaalista aikaisempinakin vuosina ja olin harkinnut tulemista, mutta aikataulut eivät olleet kertaakaan osuneet kohdilleen. En ollut koskaan käynyt Suomessa ja nyt festivaali tarjosi tilaisuuden nähdä sekä suomalaista että kansainvälistä tanssia suhteellisen lyhyellä aikavälillä.
Oliko sinulla aiempaa kokemusta suomalaisesta tanssista?
Tiesin Tero Saarisen ryhmän entuudestaan ja itse asiassa olen kutsunut ryhmän HFC:n tämän kauden ohjelmistoon. Lisäksi olin nähnyt muutamia suomalaisia festivaaleilla; Jyrki Karttusen Monacossa ja Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän Nigel Charnockin teoksella Kööpenhaminassa.
Mitä esityksiä näit Kuopiossa ja mitä pidit niistä?
Ensinnäkin festivaali oli erittäin hyvin organisoitu ja laatu oli esimerkillinen. Teatterit isoine näyttämöineen ja yleisökapasiteetteineen olivat loistavia. Henkilökunta ja taiteellinen johto olivat upeita, samoin kuin majoitusjärjestelyt ja jopa festivaalipaidat! En ollut uskoa, että festivaali onnistuu tuomaan samalle näyttämölle Leni-Basson, Ultima Vezin ja Joseph Nadjin peräkkäisinä iltoina. Sellaista ei tapahdu usein Pohjois-Amerikassa ja jos tapahtuukin niin ei ongelmitta!
Jouduin valitettavasti lähtemään Kuopiosta ennen festivaalin loppua, mutta näin kaiken mitä oli mahdollista nähdä lyhyen vierailuni aikana. On selvää, että Tero Saarinen on tällä hetkellä kehittynein ja markkinavoimaisin taiteilija Suomen tanssissa kansainvälisellä mittapuulla. Mutta Suomessa on selvästi mielenkiintoisia nuoria kykyjä kehittymässä ja olin vaikuttunut suomalaisten tanssijoiden tasosta. Koulutuksen taso on ilmeisen korkea ja tanssijat ovat vahvoja tulkitsijoita.
Jyrki Karttusen duetto oli mielenkiintoinen ja näkisin mielelläni lisää hänen töitään. Hänellä on kiinnostava liikesanasto ja kummallinen huumorintaju, joka tuntui minusta hyvin suomalaiselta – mikäli omaksuin yhtään suomalaisuutta visiittini aikana. Jenni Kivelällä tuntuu olevan mielenkiintoinen visio ja visuaalista tajua, vaikkakaan en aivan päässyt sisään ”Mestarietsiviin” kielen takia. Lavastus ja näyttämölliset elementit olivat sulautuneet liikkeeseen ja se oli todella hienoa. Hän on taatusti taiteilija, jonka ura on nousussa ja olen kiinnostunut näkemään häneltä enemmän teoksia.
Saitko uusia ideoita ohjelmistovalintoihinne vierailusi aikana?
Taatusti. Esitysten näkeminen livenä on todella tärkeää. Kirjoitetut kuvaukset töistä onnistuvat harvoin vangitsemaan teosten luonteen. Videot ja DVD:t ovat hyviä korvikkeita, mutta niistäkin puuttuu jotain. Tanssi on luonteeltaan niin tunnepitoista, että sen voi kokea täysin vain live-esityksissä. Kaikin puolin festivaali oli loistava katsaus suomalaiseen tanssiin ja tutustutti minut useaan taiteilijaan, joiden töitä tulen jatkossa seuraamaan.
Kuka tai ketkä ovat mielenkiintoisimpia koreografeja sekä ryhmiä, joita olet viime aikoina nähnyt?
Pidän paljon töistä, joissa näkyvät nykytanssin ei-traditionaaliset juuret (ei-baletilliset juuret). Hyviä esimerkkejä ovat Akram Khan, joka yhdistelee kathak-tanssia moderneihin tyyleihin sekä Vincent Sekwati Mantsoe, joka käyttää töissään eteläafrikkalaista perinteistä tanssia. Suosikkini kanadalaisista koreografeista ovat molemmat naisia, Crystal Pite ja Marie Chouinard. Voisin luetella kiinnostavia ulkomaalaisia tekijöitä lukemattomat määrät, mutta muutamia mainitakseni Sidi Larbi Cherkaoui, Kim Itoh, Kitt Johnson/X Act ja Bill T. Jones ovat ainakin listallani.
Mikä kiinnostaa sinua tanssissa tällä hetkellä?
Tuohon on todella vaikea vastata, sillä erinomaista nykytanssia on todella paljon tarjolla: Lukuisia teoksia eri maanosista, jotka edustavat täysin erilaisia yhteiskuntia, teoksia, jotka tulevat täysin erilaisista taustoista, teoksia, jotka yhdistelevät tekstiä, elokuvaa, videoita, livemusiikkia, sirkusta. Minun haasteeni on poimia tuosta joukosta ne teokset, jotka puhuttelevat minua ja tavoittavat yleisön.
Rakastan töitä, jotka saavat minut pois tasapainosta, jotka ovat kauniita katsoa, jotka kertovat tarinan tai eivät sisällä tarinaa, mutta saavat minut tuntemaan. Rakastan töitä, jotka saavat minut nauramaan, jotka jättävät kuvia lojumaan päiväkausiksi mieleeni. Niissä voi olla jotain yksinkertaista, jotain monimutkaista, ne voivat tapahtua lavalla, puistossa, ilmassa. Ne voivat olla mitä tahansa, kunhan ne ovat hyviä!
Haastattelijana toimi Milla Koistinen.
