Eeva Muilu loi Kuopio Tanssii ja soi -festivaalille uuden kantaesityksen Jossain on jotain. Kesäkuussa Muilulla riittää muutenkin kiirettä, mutta uutta kantaesitystä Muilu ei aio heti tehdä. Liikekieli.com tapasi Muilun Kuopiossa juuri ennen ensi-iltaa.
Kuopio – Pariisi-akselilla liikkuen”Hei, anteeksi, olen vartin verran myöhässä”, viestittää Eeva Muilu torstai-iltana, festivaalin juuri käynnistyttyä päivällä. Tapaamme Kuopion torin laidalla sijaitsevassa Intro -baarissa, vain kolmisen tuntia ennen hänen uusimman teoksensa Jossain on jotain kantaesitystä. Vartin viive on pientä ottaen huomioon hänen tämänhetkisen aikataulunsa: seuraavana aamuna lento Pariisiin vie hänet esiintymään June Events –festivaalille, joka on osa suomalaista taidetta laajalti esittelevä 100% Finlande –tapahtumaa. Siellä ohjelmassa ovat hänen teoksensa Vermiculus sekä Liikaa ääniä yhdelle. Muilu tilaa maalaissalaatin ja kertoo välittömän oloisena uusimman teoksensa työstämisestä. Näyttämöllä kohtaavat ryhmä ei-tanssitaustaisia ikäihmisiä ja nuori tanssija, Leila Kourkia. Uudentyyppisistä tavoista työstää tanssiteosta kiinnostunut Muilu kertoo projektin saaneen alkunsa hänen halustaan kohdata taidekentän ulkopuolisia ihmisiä ja työskennellä vanhemman sukupolven parissa. ”Alunperin kiinnostuksen kohteenani oli vanheneminen ja sukupolvien välinen kohtaaminen, kaavailin sitä aivan teoksen teemaksikin. Työprosessin aikana aiheeksi kuitenkin nousi esitystilanne – se, mitä tapahtuu nyt -hetkessä näyttämöllä.” Hän jatkaa: ”Yleensä teoksissani on ollut esitystapahtuman ulkopuolinen aihe vahvasti esillä. Nyt oma kiinnostuksenikin on muuttanut suuntaa. Tämä on tähänastisista teoksistani vähiten esittävä.” Työtapana työpajat Teoksen valmistamisessa merkittävä osa on ollut työpajoilla, joita Muilu on vetänyt ikäihmisille sekä Helsingissä että Kuopiossa. ”Helsingissä 52 ihmistä osallistui työpajoihin, joiden puitteissa tapasimme alkuvuodesta viikoittain, pari tuntia kerrallaan kahden kuukauden ajan. Harjoittelimme liikeimprovisaatiota ja äänenkäyttöä. Pyrin vapauttamaan heissä liikkeen liikkeeksi itsessään, irti mistään tietystä tanssityylistä.” Salaattia popsiva ja vettä hörppivä koreografi on iloisen yllättynyt työpajoihin osallistuneiden suuresta lukumäärästä. Helsingissä harjoitelleista ikäihmisistä hän lopulta valitsi esitykseen neljä naista ja yhden miehen – sen ainoan miespuolisen tanssimaan rohjenneen. ”Heidän kanssaan käytimme teoksen harjoitusprosessissa paljon aikaa siihen, mitä on olla esillä paljaana omana itsenään, toisen ihmisen katsottavana”, hän kuvaa. Kuopion esityksessä nähdään lisäksi joukko kuopiolaisiakin. ”Valmiista esityksestä suuri osa on työpajojen antia. Monessa kohdassa mennään periaatteella ’nyt on sun vuoro’, esiintyjillä on mahdollisuus itse vaikuttaa teoksen kokonaisuuteen.” Hieno ammatti ihmisyyden keskiössä Kysyn, miten projekti on vaikuttanut Muilun ajatuksiin tanssitaiteesta, ja toisaalta ikääntymisestä. ”Olen havahtunut ajattelemaan, mikä tämä koreografin ammatti oikein on. Siihen, että tämä on vaativaa työtä. Ja hirveän hienoa tämä tanssitaide! Se antaa minulle mahdollisuuden työskennellä vaikka kahdeksankymppisten kanssa, kuten tämän teoksen yhteydessä.” Ihmisen iän sinänsä Muilu ei kuitenkaan koe nousevan johtoteemaksi Jossain on jotain –teoksessa. Näin jälkeenpäin hän myöntää ajattelevansa ikäasiasta toisin. Hän vertaa hieman huvittuneena, ettei olisi tullut ajatelleeksikaan tehdä teosta, jonka aiheena olisi esimerkiksi mitä on olla kolmekymppinen. ”Katson iäkkäämpiä esiintyjiäni ihmisinä, kiinnostavina persoonina. He ovat rikkaita itsessään, koska he kantavat kehossaan elettyä elämää. Parhaimmillaan se välittää kaiken tarpeellisen – mielikuvia, muistoja, tunteita.” Ikäihmisten sisäinen rikkaus ja koetun elämän näkyminen ulkomuodossa olivat myös suuri peruste sille, miksi Muilu pyrki yksinkertaistamaan teoksessaan esiintyjien tavan olla näyttämöllä. Ja niin siksi, jotta sekä esiintyjillä että yleisöllä olisi mahdollisuus aidosti kohdata toisensa. Tästä hetkestä tulevaisuuteen Ensi-illan läheisyydestä huolimatta Muilu kertoo olevansa rauhallisella ja onnellisella mielellä. Kuopio tanssii ja soi on hänelle tuttu muun muassa viime vuoden Nordic Grand Prix –koreografikilpailusta. Tällä kertaa hän ei tosin ehdi tutustua festivaalin muuhun ohjelmistoon. Entä mitä hän aikoo lähitulevaisuudessa? ”En aio luoda aivan heti mitään seuraavaa. Olen tehnyt monta teosta peräkkäin, ja nyt on aika reflektoida niitä. Milja Sarkolan kanssa jatkan yhteistyötä jossakin vaiheessa. Nyt aion kirjoittaa ihan vain itselleni kaikesta koetusta”, hän lisää. Kuulostaa hyvältä. Koreografi suuntaa kohti Kaupunginteatteria ja huikkaa illan esitystä ajatellen: ”Nautinnollista iltaa!” Jenni Sainio |
