”Toivon että teoksessa on tunnetta ja haluaisin kutsua ihmiset nauttimaan. En ota tällä kantaa mihinkään tai kommentoi sen kummemmin mitään. Tämä on tanssia, ihan tanssibiisi, kuulkaa.”
Tuovi Rantanen, Jonna Eiskonen, Mikko Paloniemi (kuva: Ninna Lindström)
Yön värit
Alpo Aaltokosken uusi teos Yksi päivä ja yksi yö sai kantaesityksensä perjantaina 31.3.2006 Helsingin Itäkeskuksen Stoassa. Ensi-iltaan oli vajaat kolme viikkoa, kun pääsin seuraamaan teoksen harjoituksia ja jututtamaan koreografia.
Läpimeno ilman visuaalisia elementtejä, valoja, puvustusta tai muusikoita antaa sekin jo selkeän kuvan teoksesta. Katsojana voi uppoutua liikkeeseen, tanssijoiden läsnäoloon ja nauhalta tulevaan musiikkiin. Ne riittävät ruokkimaan mielikuvitusta ja kuljettamaan matkalle sadunomaisiin maisemiin, maalaileviin tunnelmiin.
Alpo Aaltokoski alkoi ideoida teostaan jo kolmisen vuotta sitten ja sen piti toteutua hieman aiemmin, mutta muutamat mutkat pidensivät matkaa parilla vuodella. Ensimmäiset ideat koreografi sai kuvataiteilija Nanna Suden värikylläisistä maalauksista. Aaltokoski kuvailee Suden töitä surrealistisiksi sielunmaisemiksi, joissa on käytetty paljon ja paksusti värejä. Tauluissa toistuvat jonkinlaiset kulkemisteemat ja niissä on paljon symboliikkaa.
Harjoitusta seuratessa koreografiasta voi löytää niin maalaamista, värien hehkua kuin matkantekoakin. ”Vaikka Suden työt ovatkin antaneet ideoita kohtauksiin sekä toimineet koreografin innoittajina, yleisön ei tarvitse tuntea tauluja voidakseen tulla katsomaan Yksi päivä ja yksi yö -teosta”, Aaltokoski muistuttaa.
Musiikin teokseen on säveltänyt Uljas Pulkkis, jonka sävellykset olivat jo entuudestaankin tuttuja Aaltokoskelle. Hän ei ollut kuitenkaan ehtinyt ajatella säveltäjää kovin aktiivisesti ennen kuin Nanna Susi ehdotti Pulkkisia. Niinpä Aaltokoski kääntyi säveltäjä Uljas Pulkkisin puoleen, kävi kuuntelemassa joitain konsertteja ja pyysi muutaman cd:n mukaansa. Aaltokoski kertoo pitävänsä Pulkkisin musiikista ja sanoo sen olevan erittäin tärkeä edellytys yhteistyölle. Lisäksi Pulkkisin työ on läheistä sukua Suden maalauksille.
Aaltokoski kehuu yhteistyön sujuneen hyvin ja on ollut hyvä, että toinen taiteilija on prosessissa läsnä. Silloin voidaan kysellä, jakaa asioita ja keskustella. Musiikki valmistui ennen koreografiaa, vaikka sitä muunneltiin paljonkin matkan varrella. Aaltokoski kertoo rakentaneensa koreografiaa musiikkiin sekä rationaalisesti partituuria lukemalla että intuitiollakin; ”tuo tuntuisi menevän tuohon ja ehkäpä tässä olisi näin”.
”Liikemateriaali on syntynyt erilaisista liiketeemoista, ikään kuin väripaletin värejä sekoittelemalla. Yksi päivä ja yksi yö ei ole kuitenkaan liikelähtöinen koreografia sillä tavoin, että siinä olisi lähdetty tutkimaan joitain tiettyjä liikeaiheita. Lähtökohtina materiaalille ovat olleet ennemminkin erilaiset ajatukset ja teemat, joista on lähdetty improvisoimaan”, Aaltokoski kertoo.
Yksi päivä ja yksi yö koostuu kahdesta teoksesta; ryhmäkoreografiasta sekä soolosta. Molemmat toimivat itsenäisinä pienoisteoksina ja niitä on mahdollisuus esittää myös toisistaan irrallisina. Alunperin teoksessa piti olla viisi osaa, mutta nyt se koostuu neljästä osiosta. ”Tarkoitus oli, että niitä olisi voinut esittää yksinään, yhdessä, erilaisina kombinaatioina, mutta samassa illassa esitettynä ne muodostavat myös yhden kokonaisuuden. Ne keskustelevat keskenään ja kommentoivat toisiaan. Toivon että teoksessa on tunnetta ja haluaisin kutsua ihmiset nauttimaan. En ota tällä kantaa mihinkään tai kommentoi sen kummemmin mitään. Toivoisin, että yleisö voi tulla kuuntelemaan Uljaksen kaunista musiikkia ja katsomaan tanssia. Tätä voi ajatella konserttina, jossa on tanssia tai tanssiteoksena, jossa on konsertti samassa. Siinä on erittäin hyviä tanssijoita ja hyvää musiikkia. Se on abstrakti teos, jossa ei kerrota konkreettista tarinaa. Tämä on tanssia, ihan tanssibiisi, kuulkaa.” Aaltokoski naurahtaa lopuksi.
Harjoitusten perusteella voin yhtyä täysin Aaltokosken ajatuksiin ja toiveeseen, että yleisö löytäisi tiensä Stoaan nauttimaan. Mikäli kaipaa vähääkään matkustamista; pientä retkeä tai vaikkapa suurempaakin taivallusta mielikuvitusmaailmaan, niin Yksi päivä ja yksi yö koputtaa sen maan porteilla ja kutsuu hetkeksi pois arkisista askareista.
Näissä kahdessa abstraktissa pienoisteoksessa olen pyrkinyt rakentamaan liikkeen, musiikin ja visuaalisuuden vuoropuhelulla polkuja mielen tiloihin. Näyttämön tapahtumat ja teosten synnyttämät mielikuvat ovat ohikiitävien tunteiden läpikulkupaikkoja ja tilanteiden luomia hetkellisiä jännitteitä. Nämä hetket vuorottelevat matkanteon ja mielen kuvien synnyttämän harmonian kanssa, rikkoutuakseen ja syntyäkseen aina uudelleen, hiipuen jälleen etäämmälle. Teokset ovat saaneet innoituksensa kuvataiteilija Nanna Suden henkeäsalpaavin värein maalaamista romanttisista sielunmaisemista, joissa rinnastuvat ekspressiiviset ja symboliset elementit. Teokset ovat jatkumoa kahdelle aiemmin syntyneelle teokselleni; Yönvartija – seitsemän sielun vaellus (1991, 2001) ja Sahara – vaeltava ihminen maisemassa (2002).
-Alpo Aaltokoski
Alpo Aaltokosken teos Yksi päivä ja yksi yö nähdään Stoassa 8.4.2006 asti.
Haastattelijana toimi Milla Koistinen.
