Olli Ahlroos – ”Esiintymislava voi toimia neutraalina tilana käsitellä poliittisia, kulttuurisia ja uskonnollisia kysymyksiä samassa tilassa, samaan aikaan. Se on aika uniikkia”, linjaa nykytanssin huippunimiin kuuluva Akram Khan, joka vieraili arvostetun kollegansa Sidi Larbi Cherkaouin kanssa Helsingin Juhlaviikoilla.
Khan ja Cherkaoui (Kuva: Carl Fox)
Haastattelussa Akram Khan ja Sidi Larbi Cherkaoui
Eurooppalaisen nykytanssin kirkkaimmat ja vaikuttavimmat miesedustajat, marokkolais-belgialainen Sidi Larbi Cherkaoui ja bangladeshilais-brittiläinen Akram Khan esittivät tämänvuotisilla Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2005 yhteisvoimin valmistuneen teoksensa Zero Degrees. Khan on Suomessa monelle jo tuttu kasvo, onhan hän esiintynyt aiemminkin Juhlaviikoilla oman Companynsä kanssa teoksella Kaash.
Les Ballets C. de la B:n yhteydestä ehkä parhaiten tunnettu Cherkaoui ei Helsingissä ole tietääkseni aiemmin esiintynyt. Sattumalta olin kuitenkin nähnyt hänen esiintyvän Berliinissä noin puolitoista vuotta sitten teoksessa D’avant, jossa Cherkaoui, kolmen muun miestanssijan kanssa, oli massiivista tanssiteosta varten opiskellut kirkkolaulua ja lauloikin uskomattoman hyvin. Esitys ja Cherkaoui erityisesti olivat aivan loistavaa katsottavaa. Ennen tämänvuotisten juhlaviikkojen esiintymistä päällimmäisenä ajatuksena oli ihmetys siitä, mitä kaksi niin erilaista ja niin loisteliasta tanssijaa voisivatkaan yhdessä saada aikaan.
Keskustelimme tietysti Helsingissä nähdystä teoksesta mutta myös laajemmin nykytanssista ja taiteesta. Odotellessamme Sidi Larbi Cherkaouita saapuvaksi harjoituksista, kyselin Akram Khanilta miten hänen mielestään ensimmäinen näytös Helsingissä oli mennyt.
AK (Akram Khan): Hyvin se meni. Tuntui hyvältä ja yleisön reaktio oli minusta hyvä.
OA: Miten teidän yhteistyönne alun perin alkoi?
AK: Tapasimme seitsemän vuotta sitten. Välillemme kehittyi heti yhteys, jota en osaa muotoilla sanoiksi. Silloin jo tiesin, että tulisimme tekemään jotain vielä yhdessä. Emme tienneet mikä tämä yhteys oli. Olimme hyvin kiinnostuneita toistemme liikekielistä ja tunnistimme heti jotain selkeitä samankaltaisuuksia toisissamme ja samalla tietysti eroja. Tämä kokemus sai meidät aloittamaan harjoittelun yhdessä vuonna 2004. Halusimme löytää ja antaa muodon tälle yhteydelle. Sitten vuonna 2005 tämä teos valmistui.
Huomasimme, että minä näen paljon asioita jollain lailla aritmeettisesti, oli kyse sitten rytmiikasta, liikkeistä tai niiden suhteista. Larbi taas näkee asiat geometrisemmin, tilan ja ympäristön kautta. Totesimme kuitenkin hyvin pian näkemistapojemme olevan kuin saman kolikon kaksi puolta.
OA: Ensitapaamisellanne syntynyt yhteys ei siis ollut niinkään kulttuurinen, poliittinen tai uskonnollinen?
AK: Ei. Olimme kiinnostuneita toistemme liikekielistä taiteellisessa mielessä. Yhteys ei tuntunut kulttuuriselta.
OA: Miten luonnehtisit Sidi Larbi Cherkaouita tanssijana, taiteilijana ja yhteistyökumppanina?
AK: Hän on erittäin kompleksinen. Ei monimutkainen huonossa mielessä, vaan hän on hyvällä tavalla monitahoinen. Tässä hänen kompleksisuudessaan on aina oma kauneutensa ja oma tarkoituksensa.
Hän on minusta äärettömän avoin liikkujana, ihmisolentona ja tanssijana. Hän on aivan erityisen hyvä kuuntelija.
Mistä pidän hänessä paljon, on se, että hän luo ja vaatii kaikessa mitä olemme lavalla tehneet mielekkyyttä ja kerronnallista selkeyttä. Se on minulle tärkeää. Liike on minullekin aina tarinan kerrontaa. Tanssi ei ole meille mitään abstraktia. Se on tarinointia. Varsinkin Larbin töissä abstrakteiltakin tuntuvat asiat tuntuvat myös aina kertovan jotain.
OA: Pidätkö sitten omia töitäsi abstraktimpina?
AK: En… en ollenkaan. En kuitenkaan käytä perinteisiä teatterin ilmaisukeinoja töissäni. Liike on minulle vain joskus suorempi ilmaisun keino kuin puhe.
OA: Onko työskentely Sidi Larbi Cherkaouin kanssa antanut sinulle jotain uutta?
AK: On, todella paljon. Hänen suhtautumisensa asioihin, elementteihin, esineisiin ja muihin objekteihin on mielenkiintoinen. Hän osaa nähdä asioita eri tavoin ja muuttaa katsomisensa tapaa hyvin nopeasti, nähdä saman asian jonain aivan muuna ja uutena.
Sidi Larbi Cherkaouin saavuttua seuraamme puhe kääntyi heti Zero Degrees -teokseen. Kysyin, oliko Zero Degrees heidän mielestään poliittinen teos?
AK: En sanoisi noin… se on mikä se on ja me teimme sen, koska uskoimme siihen mitä teemme. Emme yritä sanoa, että me olemme nyt muslimeja ja se tarkoittaa…
OA: Mutta näette toki ja tiedätte, miksi teos on erittäin helppo tulkita jollainlailla poliittiseksi…
AK: Totta kai. Ensi-iltaa edeltäneenä päivänä Lontoossa joukkoliikennevälineissä tapahtui laaja terrorihyökkäys. Silloin yleisö näki suoran yhteyden teoksen ja hyökkäyksien aiheuttamien mielikuvien välillä.
Tämän takia me teemme mitä teemme. Haluamme taiteilijoina avata tulkinnoille tilaa, jossa ihmiset voivat itse ajatella omia asioitaan. Me emme voi teoksessa antaa ihmisille informaatiota asioista, vaan tilan heille ajatella.
SLC (Sidi Larbi Cherkaoui): Monet ihmiset tulkitsevat sanan ”poliittinen” väärin. He ajattelevat, että politiikka on heistä itsestään erillinen ja irrallinen elämänalue. Kaikki mitä teemme on poliittista! Autolla ajaminen on poliittinen julkilausuma ja teko. Se saastuttaa ja siitä on seurauksia muille ihmisille. Tässä mielessä myös teos on poliittinen…
AK: Oli se sitten tiedostettua tai tiedostamatonta.
SLC: Taiteellinen työ on minulle pitkälti sen peilaamista, mitä näemme maailmassa tapahtuvan. Luodessa uutta suurin osa luomisesta on vain omien kokemusten heijastelua ja niille muodon antamista. Näin kävi tässäkin teoksessa. Halusimme vain kertoa tarinan, joka perustuu Akramin kokemuksiin. Se on vahva tarina, mutta kenen tahansa elämästä löytyy mielenkiintoisia ja vahvoja asioita ja tapahtumia, jotka koskettavat universaalilla tasolla.
AK: Juuri tämä liike partikulaarista universaaliin on mielenkiintoista. Pidin siitä mitä Larbi sanoi siitä, että me vain heijastamme ja peilaamme antaen asioille oman muotomme.
SLC: Ihmiset ovat sanoneet, että kertomanne tarina naisesta junassa kuolleen ruumiin kanssa on niin kovin raskas ja synkkä. Niin, mutta se on jokapäiväistä elämää. Me heijastamme sen siten, että siinä on jokin mieli ja tarkoitus meille. Elämä on joskus synkkää ja raskasta.
Pidän taiteesta juuri siksi, että on olemassa kokemusten vaihtoa, joka ei ole mahdollista muuten kuin taiteen välityksellä. Se on jakamista.
AK: Ja edelleen esiintymislava on siitä hyvä, että se voi myös toimia neutraalina tilana käsitellä poliittisia, kulttuurisia ja uskonnollisia kysymyksiä samassa tilassa, samaan aikaan. Se on aika uniikkia.
OA: Millaisena näette nykytanssin muiden taiteenlajien joukossa?
SLC: Nykytanssin hyvä puoli on se, että siinä kaikki on sallittua. Se on avoin tila. Kaikki muu tuntuu jossain määrin perustuvan kielloille ja rajoituksille. Nykytanssiin voi ottaa vaikutteita mistä tahansa, kulttuurista, uskonnosta tai politiikasta, mistä vain. Akramilla on esimerkiksi suorastaan matemaattinen lähestymistapa tanssiin, rytmiikkaan ja teosten struktuuriin.
AK: Minusta esimerkiksi klassisen ja nykytanssin ero on nimenomaan siinä, että klassinen baletti perustuu kielloille, rajoituksille, säännöille ja tiukoille ulkoisille muotokriteereille. Nykytanssissa on kaunista se, että siinä voi itse määritellä oman tekemisensä tilan ja sen rajoitukset.
SLC: Joskus tämä vapaus voi aiheuttaa jossain katsojissa hämmennystä. Aivan kuin jotkut katsojat pettyneenä sanoisivat minulle, että ”nythän minä katselen tavallista ihmistä ja minä kun halusin nähdä tanssijan”! No anteeksi vain: Olen ihminen. Ehkä tällaisenkin katsojan kokemus olisi mielenkiintoisempi, jos hänen projisoimansa mielikuva ”tanssijasta” muuttuisikin ihan tavalliseksi ihmiseksi eikä jäisi vain ”tanssijan” muotokriteerit hyvin tai huonosti täyttäväksi projektioksi.
OA: Minkälainen olisi ideaali taideteos?
AK: Oma reaktio johonkin tietämättä ja ymmärtämättä miksi reagoin niin kuin reagoin. Osaamatta artikuloida sanoin mitä tapahtuu ja lakata sitä myöskään yrittämästä.
SLC: En tiedä. Ideaali maailmassa ei tarvittaisi taidetta. Kaikki toiminta, kaikki asiat – vaikka se kun joku tuo kahvia ja sanoo hei tai kun joku vain kävelee – kaikki tämä koettaisiin ja nähtäisiin niiden kaikessa kauneudessaan koko ajan. Kaikki olisi ikään kuin performanssia, koska kaikki koskettasi kaikella voimallaan.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
