Olli Ahlroos: Yhtä sirkusta
Circo Aereon ”esityshybridi” pyrkii yhdistelemään sirkustemppuilua ja nykytanssia. Tätä taustaa vasten teokselta toivoisi enemmän kokonaistaideteoksena, huolimatta huimista fyysisistä suorituksista ja mieleenjäävästä duettotyöskentelystä.
Kuva: Circo Aereo
FUR!
Circo Aereo
Konsepti ja ohjaus: Maksim Komaro
Koreografia: työryhmä
Lavastus: Jani Nuutinen
Valot: Marianne Nyberg
Musiikki: Verneri Lumi
Puvut: Kati Rantalainen
Esiintyjät: Sanna Silvennoinen, Erik Åberg, Takako Matsuda, Vladimir Grinchenko, Petri Tuominen
Tuotanto: Circo Aereo, Ateneum-Sali, Cirko Helsingin Nykysirkusfestivaali
Ateneum-sali, Helsinki
Ensi-ilta 5.5.2007
Yhtä sirkusta
FUR! -”esityshybridi” oli jonkinlainen välimuoto sirkusesityksen ja esitystaideteoksen välillä, joka käsiohjelman mukaan tulisi yhdistelemään sirkustemppuilua ja nykytanssia. Varsinainen sisältö oli kuitenkin lähinnä akrobatiaa ja jongleerausta. Esitys koostui fragmentaarisista tempuista perinteisen sirkusesityksen tapaan. Temppuilut oli tosin koreografioitu muodostamaan yhden jatkuvan kokonaisuuden, ikään kuin kyseessä olisi ollut yksi kokonaisuutena pidettävä teos. Nykytanssin ja sen keinojen rooli esityksessä jäi suurimmalta osaltaan sidosainekseksi temppujen väliin, näin saatiin pahimmillaan aikaan se, että nykytanssiin viittaavat elementit tuntuivat yhtä irralliselta kuin tuntuivat yksittäiset temputkin. En edes puhuisi teoksesta.
Piristävää oli kuitenkin Sanna Silvennoisen ja Petri Tuomisen epäortodoksinen parisuhdeduo. Se ei ollut perinteistä pariakrobatiaa, jossa mies nostelee staattisesti naista, vaan se oli nopeatempoinen, paikoitellen suorastaan kauniisti koreografioitu kuvaus parisuhteesta. Ainaisista sentimentaalisesta nykytanssi-parisuhdeduoista tämän erotti tietysti parin huikean akrobaattinen tekniikka ja fysiikka, joka teki mahdolliseksi molemminpuolisen heittelyn, nostelun, kaatuilun ja ylikävelemisen. Parisuhteen mieliä repivä psykologia sai duossa todella kauniilla tavalla väkivaltaisen ja oivaltavan muodon. Tätä enempää ei FUR! teoksena allekirjoittaneelta kiitoksia saa. Toinen asia on antaa kiitosta yksittäisistä huikeista tempuista.
Käsiohjelmassa suitsutetaan, kuinka FUR! ”yhdistelee ja lähestyy eri taidemuotoja tuoreesti ja niiden perinteisistä rajoista välittämättä” ja koko Circo Aereon kerrotaan tutkivan ”sirkuksen muodon, sisällön ja tekniikan ulottuvuuksia suhteessa esittävän taiteen eri muotoihin”. Kuitenkin esityksen teemana mainostettu ”esineellistäminen eri muodoissaan, mikä näkyy esineellistettyinä kehoina sekä ’animoituina’, liikkeessä eloon heräävinä esineinä”, on yleisesti nimenomaan se, mitä perinteisessä sirkuksessa tehdään! Heitellään, nostellaan ja taivutetaan ihmisiä kuin esineitä ja liikutellaan esineitä kuin ne olisivat elossa.
Voi toki ajatella, että sirkus olisi tuore lähtökohta maailmassa olemisen mysteerien purkautumiselle, sen ilmauksille ja uudenlaisen taiteen tekemiselle juuri siitä syystä, ettei sirkuksella ole perinteisille taidemuodoille ominaista teoreettista painolastia kannettavanaan. Kuitenkin jo sirkustaiteesta puhuminen ja nyt nähdyn kaltainen perinteisen teoksen muodon tavoittelu suuntaa jo sirkuksen samaan suohon kuin mistä sen on ollut etuoikeus olla kuivilla. Tässä suossa törmätään ikävä kyllä kivettyneisiin hyvän teoksen kriteereihin. Varsinkin, kun tällainen perinteisen teoksen muodon tavoittelu jää näinkin puolitiehen, voi kysyä etteikö sirkukselle olisi jotain hedelmällisempää tekemistä kuin jo olemassa olevien taide- ja teosmuotojen jäljittely? Näiden kriteerien ja muotojen visionäärinen ylittäminen, muovaaminen, niiden kyseenalaistaminen ja niillä leikittely vaatii paljon niiden muotojen jäljittelyä enemmän. 
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
