Naisia verkkareissa, istumassa takavasemmalla. Liikunnanohjaajien palaveri?
Fundamentals
Koreografia: Jarkko Mandelin
Tanssi: Jenni Nikolajeff, Elina Häyrynen, Kaisu Hölttä, Virpi Juntti, Elina Räisänen
Äänisuunnittelu: Janne Hast
Valosuunnittelu: Hanna Käyhkö
Kaktus-nykytanssifestivaali
Kaapelitehdas, Helsinki 3.–11.6.2009
Sisään, valoreunaisen neliön laidalle, saapuu joukko naisia verkkareissaan ja istuu tilan takavasempaan. Liikunnanohjaajien palaveri? Väsyneet Hiphop-jamit? Alkava nyrkkeilyottelu? Lenkkiporukka? Tanssibiisin treenit? Yleensä ensimmäisissä harjoituksissa, tapaamisissa, juodaan kuppitolkulla kahvia ja puhutaan. Jossain vaiheessa sitten koetetaan kangeta istumiseen kangistuneet kehot liikkeelle ja itse tekemiseen. Naiset verkkareissaan istuvat. Kuka heistä nousee ylös ja kävelee keskelle tilaa ja tanssii muiden katsoessa? Rakentuu illuusio siitä, että tässä voi tapahtua mitä vaan. Se luo kutkuttavan tunteen.
Naisten rentous ja avoimuus läsnäolossa imevät heti mukaansa ja pitävät tykönään. Kehot tuntuvat välillä niin rennoilta, että ne voisivat kesken vaativan liikehdinnän tipahtaa lattialle ja nukahtaa. Kehollinen läsnäolo on avoimen miellyttävää kasvoja myöten. Tanssijat eivät katoa liikkeen sisäiseen maailmaan, esittämiseen tai tyhjään ilmeeseen, vaan ovat tässä ja nyt: liike tapahtuu tässä, näiden kehojen kautta.
Kehollisuus säteilee verkkatakkien lävitse. Kun sitten ensimmäinen tanssija riisuu takkinsa, tämä pieni, arkinen teko tuntuu suurelta, vaikuttavalta ja saa säpsähtämään intiimiydessään.
Kehon liike on tarkkaa, taitavaa, hengittävää, voimakasta, pehmeää. Koreografia on eheä, moninainen ja leikkivä. On kädet, jotka lentävät siiviksi, tanssituntimainen jalkasarja, lattialla myllyttävät jalat, taakse vaappuva, eksynyt nainen. Liike on rytmin, temmon ja volyymin juhlaa.
Tämän biisin harjoituksissa ei olla vain istuttu. Tässä biisissä tanssijat tietävät tarkkaan, mitä tehdään. Tätä on harjoiteltu ja tämä taidetaan, mutta pelkäksi tekniikaksi tämä ei jää, paitsi pieninä, silmän räpäyksen mittaisina hetkinä nopeissa osoissa. Tarkkuus ja taitavuus tuovat esille myös kääntöpuolen: jos joku ei osu kohdalleen, kuten valkoinen kontaktiduetto tuona nimenomaisena katsomiskertana, se näkyy.
Tätä(kin) kautta koreografia on vaativa toteuttajilleen. Silti, he tanssivat sen taitaen ja eläen. Kun kehoa on lukemattomia kertoja kuljetettu koreografian liikemaastossa, avaa tuo reittivarmuus sisäistä tilaa tanssijalleen elää teosta katsojalle koettavaksi. En malta olla kirjoittamatta tanssipoliittisesti, tosin yksinkertaistaen ja provokatiivisestikin, että riittävä palkka = riittävä harjoistusaika = mahdollisuus syventää tekemäänsä = tanssijan työoikeus.
Petra Toropainen
Kirjoittaja on kehotyöläinen: keho-opettaja, esittävässä taiteessa liikkuja ja paperilla tanssija.
