Festivaalisähkeitä Berliinistä 3/3

Merce Cunningham Companyn Legacy Tour tuo 1900-luvun yhden tärkeimmän koreografin esitykset viimeistä kertaa näyttämölle.


Cunninghamin Nearly 90² Berliinissä

Vuonna 2009 kuolleen Merce Cunninghamin valtavaa merkitystä tanssitaiteelle on vaikea käsitellä lyhyessä artikkelissa. Yhtä vaikea on kuvailla ja kirjottaa Legacy tourin Nearly 90² –esityksestä, jonka koreografia ja liikekieli olivat häkellyttäviä ja hankalasti sanallistettavissa.

Edesmennyt koreografi Merce Cunningham lukeutuu nykytanssin ehdottomiin klassikoihin. Cunningham aloitti uransa jo 1940-luvulla ja perusti tanssiryhmänsä 1953 kokeillakseen käytännössä ideoitaan, jotka mullistivat modernin tanssin. Nearly 90² on reproduktio Cunninghamin Nearly Ninety -koreografiasta. Esitykset ovat muuten samankaltaisia, mutta uudemmassa versiossa valaistusta ja puvustusta on muuteltu. Kuten jo Nearly Ninety -nimestä voi päätellä, kyseessä on Cunninghamin viimeinen koreografia, joka valmistui juuri ennen hänen kuolemaansa.

Nearly 90² -koreografiassa näyttämöllä on useita tanssijoita, mutta he jakautuvat yleensä pareihin, joiden liike – tai tarkemmin sanottuna pysähtyneisyys – saa aikaan tableaux vivant -tyylisiä muodostelmia. Tanssijat ovat teknisesti käsittämättömän taitavia. Heidän esiintymisensä ei kuitenkaan jää teknisen poseeraamisen tasolle, sillä geometrinen, jopa staattinen liikekieli vangitsee katsojan. Geometristä robottimaisuutta korostaa huikea tekninen taituruus, joka vie ihmiskehon äärirajoilleen. Jotkin kohtaukset tuntuvat suorastaan epätodellisilta.

Kolkko musiikki tukee esityksen tunnelmaa, joskin musiikki tuo hieman liikaa halvanoloista scifi-vaikutelmaa muuten hienoon koreografiaan. Harmi, että nimekkäät muusikot John Paul Jones ja Takehisa Kosugi eivät ole tällä kertaa onnistuneet ihan odotusten mukaisesti.

Nearly Ninety osoittaa Cunninghamin vahvuudet koreografina. Cunningham alkoi viimeisinä vuosinaan tehdä Legacy plan -suunnitelmaa, jonka tarkoituksena on dokumentoida Merce Cunningham Companyn toimintaa 1950-lähtien sekä tukea ryhmän Legacy Tour -kiertuetta, joka on päättymäisillään. Vuoden 2011 lopussa on siis viimeinen mahdollisuus nauttia Companyn esityksistä.

Essi Syren

Kirjoittaja on Berliinissä asuva teatterialan sekatyöläinen, jonka kiinnostuksen kohteet ulottuvat kaikenlaisista esitystaiteen muodoista kuvataiteeseen ja kirjallisuuteen. Teatteritiedettä ja teoreettista filosofiaa opiskellut Syrén työskentelee tällä hetkellä teatterituottamisen ja näytelmäkirjallisuuden parissa.