Pikku-berliinittären tarinoita, osa 3 – liikkeessä, havainnoimassa ja keskustelemassa koreografi Rosalind Crispin kanssa.

Rosalindin ohjeistus ”How can I take more pleasure in what I´m doing right now?” siivittää tekemistäni ja saa minut todella löytämään enemmän nautintoa jokaisesta hetkestä.

Enjoying being a body…

”Örinää, läähätystä, läpsyttelyä ja täristelyä.
Pyörimistä, hankaamista, supistelua ja avaamista,
Heiluttelua, huiskuttelua, kiemurtelua ja kurottelua…”

Tässä tiivistettynä se, mitä pikkuberliinitär muistaa puuhailleensa Rosalind Crispin ohjaamien alkulämmittelyjen aikana ja rehellisesti sanoen siitä eteenpäin koko tunnin ajan. Rosalindin ohjeet ovat äärimmäisen yksinkertaisia: “just keep on doing what you´re doing, maybe adding some more attention to it…  … change to another activity, close to the one before or totally different, gradually or very quickly…”.

Joku fiksumpi ehkä ymmärtäisi, että nyt voi tehdä aivan mitä tahansa (ja miettisi, miksi sen kuulemiseksi kannattaa vääntäytyä aamutunnille..?). Itse olen kuitenkin innoissani: huomaan noudattavani uusia reittejä liikkuessani tai havainnoivani uusia kehon osia noudattaessani ennestään tuttuja reittejä… Ennen kaikkea huomaan kuitenkin nauttivani enemmän ja enemmän siitä, mitä teen. Rosalindin ohjeistus ”How can I take more pleasure in what I´m doing right now?” siivittää tekemistäni ja saa minut todella löytämään enemmän nautintoa jokaisesta hetkestä.

Tapasin Rosalindin ensimmäisen kerran viime kesänä Ponderosa Tanzland -festivaaleilla (übersupermahtava tanssifestivaali Berliinin lähellä, ks: www.ponderosa-dance.de) ja innostuin jo silloin kovasti hänen vapautuneesta mutta samalla tarkoin määritellystä kehollisesta työskentelystään. Niinpä olin iloinen kuullessani, että varsinaisesti Pariisissa asuva ja työskentelevä koreografi sattuu olemaan kanssani samaan aikaan Berliinissä ja vielä pitämään viikon ajan aamutunteja Tanzfabrikilla (ammattilaisten edulliset aamutunnit tavallisesti joka arkiaamu klo10-11.30, ks. www.tanzfabrik-berlin.de). Osallistuin tunneille ja viikon lopuksi haastattelin koreografia: yli kaksituntiseksi venynyt keskustelu, josta jaan nyt vain muutaman ajatuksen.

Kysyessäni Rosalindin elämään ja taiteellisen työhön eniten vaikuttaneista tekijöistä, hän mainitsee ensimmäisenä lapsuutensa ja nuoruutensa Australian maaseudulla. Siellä oli paljon tilaa kuvittelulle, eikä juurikaan rajoja. Tämä tausta näkyy edelleen Rosalindin työskentelyssä: hän kokee itsensä ja taiteensa olevan jatkuvassa muutoksessa, ja sanoo aina liikkuvansa nopeasti eteenpäin jonkin uuden kiinnostuksen kohteen perässä: ”just as the dancers have started to discover what we´re actually doing, I´ve already moved on myself” (R. Crisp).

Varsinaisena tanssitaustana Rosalindilla on Australiassa hankitun klassisen balettikoulutuksen (“those teachers almost made me stop dancing, as they were restricting my movement so much”) lisäksi Amsterdamin Uuden tanssin koulu SNDO ja siellä sekä muualla Euroopassa hankitut kokemukset release-tekniikasta, Body Mind Centeringistä ja kontakti-improvisaatiosta.

Nämä tekniikat näkyvät eri tavoin Rosalindin työssä sekä taiteilijana että opettajana. Itse koin oppilaana äärimmäisen hedelmällisiksi harjoitukset, joissa parin avulla stimuloitiin eri kehon osia liikkeeseen erilaisilla kosketuksilla. Reagointia tai itse liikettä tärkeämmäksi nousi havainto – kun liikkeen sitten alkoi vähitellen päästää läpi, se myös yllätti vapautuneisuudellaan ja erityisesti monisuuntaisuudelllaan. ”It´s about generating noticing: sensations, feelings, forms, rhythms etc.” (R. Crisp).

Rosalindin taiteellisessa työskentelyssä improvisaatio ja koreografia ovat tavalla tai toisella aina kulkeneet käsi kädessä. Tähän asti painotus on kuitenkin ollut enemmän koreografisessa työskentelyssä, mutta uusimmissa töissä improvisaatio on yhä tärkeämpi osa itse koreografiaa: ”In a way I always felt that what I´m finding in improvisation – that I actually never get there, get as far, in choreography.” (R. Crisp).

Tämä lause koskettaa minua itseäni tällä hetkellä todella henkilökohtaisesti: miksi ylipäätään enää tanssisin valmista koreografiaa (tai valmistaisin sellaista itse), kun koen, että kaikkein mahtavimmat oivallukset ja asiat tapahtuvat aina improvisoidessa? Toisaalta olen myös sitä mieltä, että tiukoinkin koreografia sisältää aina tietyssä mielessä improvisaation mahdollisuuden: mahdollisuuden tulkita jokainen liike tai ääni uudelleen siinä hetkessä. Tästä puhui myös koreografi Jonathan Burrows Liikkeellä marraskuussa -festivaaleilla pari vuotta sitten. Burrows onkin yksi Rosalindin eniten ihailemista tanssitaiteilijoista.

Rosalindin työskentelyyn improvisaation ja esitystaiteen parissa on vaikuttanut paljon myös hänen elämänkumppaninsa Andrew Morrishin työ ja ajatukset: ”we are inspired by each other. He´s the richest ongoing influence on me..” (R. Crisp). Varsinaisesti pariskunta ei koskaan työskentele yhdessä, mutta he saattavat keskustella tuntikausia tanssista, improvisaatiosta ja elämästä toinen toistensa ajatuksia ruokkien. Ah, mistä tällaisia elämänkumppaneita löytää..? (kateellisen allekirjoittaneen välihuomautus..): ”yes, I feel very lucky with Andrew around, he´s so deeply supportive.” (R. Crisp).

Itse olin viime kesänä myös Andrewn työpajassa ja voin lämpimästi suositella häntä kaikille improvisaatiosta (tai elämästä!) kiinnostuneille. Ensimmäisestä Andrewn tunnista muistan mm sen alkusanat: ”Oh, I already like you. I think you are a supergroup. And I will love you whatever you do, you don´t have to prove anything to me.”

Rosalind ei käytä aivan samanlaista yltiöretoriikkaa opettaessaan, mutta useimmiten myös hänen tunneiltaan lähtee hymy huulessa, tai ehkä vielä paremmin sanottuna: koko keho hymyillen ja väreillen. Rosalind itse mainitsee nautinnon tunneillaan usein ja mieleeni jäivätkin erityisesti sanat: ”Is pleasure maybe the same as interest?”. Niin: onko nautinto oikeastaan sama kuin kiinnostus?

Ei välttämättä, mutta aika usein jos olen kiinnostunut, myös nautin. Ja tätä kiinnostusta ja kiinnostumista taas voi harjoittaa siinä, missä muitakin improvisaatio- tai tanssitaitoja. Harjoittamisesta siis vielä: ”my absolutely biggest teacher in my artistic development were actually the years spent alone or with some colleagues in my own studio in Australia”. Siinä ohje, jonka sekä Rosalind, että Andrew antavat kaikille nuoremmille tanssi-, tai esitystaiteilijoille: harjoita, harjoita, ja harjoita, tutki vähän lisää, kiinnostu uudelleen ja harjoita lisää…

Keskustelumme lopuksi pääsemme omaa elämääni ja sen tämänhetkistä kysymyksenasettelua lähimpänä olevaan aiheeseen: Mitä/missä on koti? Mitä/miksi on lähteminen ja tuleminen? Miksi aina uudelleen lähden/palaan? Juuret?? Ei niin, että minä olisin tällaisia kysymyksiä asettanut, mutta Rosalind antoi kuitenkin yhden mahdollisen vastauksen: ”The concept of home has changed for me: it being more a state of mind, a way of being with people, community, pleasure of exploring – rather than building a house”. Tästä minä pidän: koti on paitsi oma keho ja mieli, myös se, millä tavalla niitä jakaa ympärillä olevien ihmisten kanssa: yhteinen tutkimusmatka ja sen tarjoama mielihyvä.

Lisätietoja Rosalindista ja hänen ryhmästään löytää sivulta www.omeodance.com/rosalind/.

Linda Priha on syksyllä 2008 Teatterikorkeakoulusta valmistunut tanssitaiteen maisteri. Viime aikoina hän on mm. työskennellyt esiintyjänä Todellisuuden tutkimuskeskuksessa sekä tanssijana William Petit´n (Ranska) ja Jyrki Karttusen koreografioissa. Tällä hetkellä Priha oleskelee Berliinissä noin kahden kuukauden ajan. Noin kerran viikossa hän raportoi sieltä tunnelmiaan tanssi ja underground-kulttuurin keskeltä tutkaillen samalla omaa taiteilijuuttaan. Kirjoittajana ja lukijana Prihaa innoittavat ranskalaisten feministifilosofien (mm L. Irigarayn ja J. Kristevan) tekstit sekä heidän tapansa lähestyä kieltä ja kirjoittamista uuden naisellisen kielen luomisen kautta (”écriture feminine”).