Olli Ahlroos: Kontekstista irrotettua katukulttuuria. Kadulla kasvaneet ja alun perin kadulla tanssimaan oppineet nuoret brasilialaiset hip hopparit levittävät sanomaa Brasilian kaduilta. He kertovat väkivallasta, lohduttomuudesta, mielivaltaisesta virkavallasta, huumeista ja kaikesta Brasilian katujen arkipäivään kuuluvasta kurjuudesta.
Karoliina Yli-Honko: Karu todellisuus kadulta. Mistä muusta nämä nuoret haluavatkaan kertoa kuin katujen raa’asta arjesta: jengeistä, tappeluista ja ammuskeluista sekä huumeista ja prostituutiosta. On hienoa, että he voivat käsitellä juuri heille tärkeitä asioita ja saada ihmiset toisella puolen maapalloa hienossa konserttisalissa hetkeksi havahtumaan tähän todellisuuteen.
Membros companhia de dança: Elemento bruto / Raio X
Koreografia: Tais Vieira, Paul Azevedo
Tanssi: Mirila Greicy, Amilton Vilarindo, Joao Carlos, Jean Gomez, Zanzibar Vicentino, Luiz “nego” Henrique
Valot: José Martins
Musiikkikeskus, Kuopio 18.6.2007
Kontekstista irrotettua katukulttuuria
Kadulla kasvaneet ja alun perin kadulla tanssimaan oppineet nuoret brasilialaiset hip hopparit levittävät sanomaa Brasilian kaduilta. He kertovat väkivallasta, lohduttomuudesta, mielivaltaisesta virkavallasta, huumeista ja kaikesta Brasilian katujen arkipäivään kuuluvasta kurjuudesta. Kuten koreografi Paulo Azevedo kertoo, kaikkiin muihinkin ryhmän teoksiin liittyy aina poliittinen ja sosiaalinen diskurssi.
Membros – ryhmän tanssijat ovat todella lahjakkaita ja nyt jo aivan pesunkestäviä tanssiammattilaisia. Mistään kaduilla harjoittelevista ihmelahjakkuuksista ei siis ole kyse, vaan jo hyvin nuorena tanssikouluun opiskelemaan päässeistä nuorukaisista. Nuorten tanssijoiden koulutus on Azevedon kertoman mukaan paljon pelkkää hip hoppia monipuolisempaa. Tanssijoiden hallitessa koulutuksensa puolesta niin capoeiraa kuin klassista balettiakin Azevedo joutuikin tiedotustilaisuudessa paljastamaan hip hopin ja street – tanssin olevan ikään kuin ryhmän käyntikortteja, markkinointivälineitä kansainvälisille festivaaleille.
Mistään autenttisesta katutanssista tai edes autenttisesta hip hopista ei siis ollut kyse. Kuitenkin väkivallan ja lohduttomuuden kokemus tuntui välittyvän myös Kuopioon asti.
Painavin Membros – ryhmän sosiaalinen panos Brasilian ongelmiin ei ehkä liitykään nähdyn teoksen sisältöön – vaikka se kuvaakin katujen elämää kaunistelematta – vaan ryhmää edeltäneen, koreografien Tais Vieran ja Paulo Azevedon ideoiman tanssikoulun perustamiseen ja sen aikaansaamaan positiiviseen innostukseen ja sen mahdollistamaan toivoon sosiaalisesta muutoksesta. Kuten Azevedo sanoi, kymmenen vuotta sitten tavallinen brasilialainen nuori ei olisi voinut uneksiakaan, että tanssi voisi olla ammatti, niin kuin se nyt koulun innokkaimmille kasvateille ja nykyisen ryhmän jäsenille on. Tanssi oli ohjattuna harrastuksenakin vain rikkaiden etuoikeus. Nykyään koulusta on kasvanut laaja kultturikeskus, jossa nuoret voivat maksutta opiskella tanssin lisäksi esimerkiksi graffititaidetta tai musiikkia.
Tanssillisesti ryhmän teos jätti kuitenkin hiukan kylmäksi. Katutanssin repivä, aggressiivinen ja väkivaltainenkin liikekieli oli toki näyttävää ja varsinkin yhdistettynä esimerkiksi Mozartin musiikkiin tai amerikkalaiseen minimalistiseen aikalaismusiikkiin se loi mielenkiintoisia kontrasteja eurooppalaiseen tanssinperinteeseen. Koreografiaan sisältyneet, loppumattomilta tuntuneet, erittäin kivuliaan näköiset hypyt ja laskeutumiset mahalleen tai selälleen alkoivat esityksen loppupuolella jo tuntua tarkoitushakuiselta brassailulta. Lopputulos vaikutti kaiken kaikkiaan ikävästi kontekstistaan irrotetulta.
Hiukan haikeaksi allekirjoittaneen sai brasilialaisen ”katutanssiryhmän” eurooppalaisen tanssiperinteen teosmuodon ihannointi. Tietysti saattaa olla, että se on ryhmässä koettu välttämättömäksi keinoksi herättää kiinnostusta Euroopassa. Tiedotustilaisuudessa eurooppalaisen klassisen perinteen ja kadulla syntyneiden tanssinmuotojen vuorovaikutuksellisuutta peräänkuulutti innokkaasti esimerkiksi Jorma Uotinen. Kuitenkaan ei ole millään tavalla tasa-arvoista vuorovaikutusta pakottaa Euroopan ulkopuolelta tullutta katutanssia eurooppalaiseen klassisen näyttämötanssin muottiin. Se tuntuu suorastaan perverssiltä, kun samaan aikaan nuoret eurooppalaiset eturivinkoreografit yrittävät kaikin keinoin ylittää tämän loppuun kuluneen, klassisesta baletista periytyneen tanssiteoksen muodon ja luoda uusia muotoja tanssille, jotka paremmin koskettaisivat ihmisiä ja heidän elämäänsä.
Hyvinä esimerkkeinä tästä toimii festivaaleilla esitetty Anouk van Dijkin teos STAU sekä eurooppalaisessa perinteessä jo jonkin ajan vaikuttanut tendenssi viedä tanssia pois perinteisestä teatterikontekstista, esimerkiksi juuri kaduille, osaksi tavallisten ihmisten arkea. Miksi sitten katutanssia, joka nimenomaan on osa katujen arkea, ennemminkin elämäntapa kuin taidetta, pitää väkisin yrittää tunkea eurooppalaiseen näyttämömuotoon? Miksei tämän vuorovaikutuksen voisi antaa tuoda eurooppalaiseen tanssiperinteeseen myös uusia teos- ja toimintamuotoja ja uusia tapoja käsittää tanssin potentiaali yhteisöllisenä toimintana?
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän suorittaa työharjoittelua Liikekieli.comissa kevään 2007.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
Karu todellisuus kadulta
Brasilialainen Membros ei ole ainoastaan tanssiryhmä. Se on kokonaisvaltainen elämänkoulu, joka tarjoaa Macaen kaupungissa eläville nuorille mielekästä tekemistä ja mahdollisuuksia opiskella ja menestyä. Nuoret voivat lukea sosiologiaa ja politiikkaa sekä tutustua katukulttuuriin laaja-alaisesti taidenäkökulmasta. Tais Vieira ja Paulo Azevedo tekevät koreografiat nuorten omista lähtökohdista, heidän omista kokemuksistaan ammentaen. Mistä muusta nämä nuoret haluavatkaan kertoa kuin katujen raa’asta arjesta: jengeistä, tappeluista ja ammuskeluista sekä huumeista ja prostituutiosta. On hienoa, että he voivat käsitellä juuri heille tärkeitä asioita ja saada ihmiset toisella puolen maapalloa hienossa konserttisalissa hetkeksi havahtumaan tähän todellisuuteen.
Liikekielessä on pohjalla breikki ja hiphop-kulttuurin vaikutukset, mutta lopputulos on tyyliteltyä tanssia, johon yhdistyy piirteitä myös capoierasta. Siinä on pehmeyttä ja viipyilyä mutta myös äärimmäistä rajuutta. Pahaa oloa kuvataan iskeytymällä täydellä voimalla lattialle tai seinää vasten. Breikkiin kuuluvat tricksit eli akrobaattiset temput ovat läsnä juuri näissä heittäytymisissä, joihin päädytään erilaisten volttien kautta. Liikelaadullaan minuun teki vaikutuksen erityisesti ryhmän ainoa naistanssija Mirela Greicy, joka fuusioi nykytanssia, balettia ja breikkiä omaan ilmaisuunsa. Musiikilla luodaan kontrastia liikkeeseen: taustalla ei soikaan hiphop vaan klassinen, melodramaattinen musiikki.
Jokaisella tanssijalla on breikissä yleensä oma virtuoosinen vahvuusalue, jota hiotaan ja jolla yritetään päihittää toiset battleissa. Näin on varmasti myös Membrosin tanssijoiden kohdalla, mutta he eivät pääse kunnolla näyttämään bravuureitaan. Voi olla, että kyseessä on ryhmän taiteellinen tai ideologinen ratkaisu. Kyse on enemmänkin yhteisöstä ja välittämisestä kuin kilpailusta. Esitys on kantaaottava ja siinä näkyy nuorten kädenjälki käsittelytavassakin. Ongelmat tuodaan esille selvästi osoittamalla, ehkä hieman naiiveiltakin tuntuvilla keinoilla. Sanomaa ei kukaan voi kuitenkaan olla ymmärtämättä ja olla liikuttumatta jollakin tavalla. Ryhmän tiiviistä yhteishengestä ja yhteisöllisyydestä kertoi esityksen loppu. Kun yleisö alkoi taputtaa esityksen päätyttyä tanssijat eivät rynnänneet kumartamaan heille, vaan halasivat ja kiittivät ensin toinen toisiaan ja sitten vasta yleisöä. He ovat muuttaneet oman elämänsä suunnan ja voivat samalla vaikuttaa muiden ihmisten asenteisiin ja arvomaailmaan.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on Liikekieli.comin tanssitoimittaja sekä estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti myös estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).
