Jenni Sainio: Ekodoom koostuu keskenään hurjan erilaisista kohtauksista, joiden järjestys luo omaa merkitystään teokseen. Liikekieli on väkevää ja repivää. Tanssijat lataavat nopeassa tahdissa vaihtuvia pysäytyskuvia ramppiin.
Juha Harjunpää: Esityksen vahvuudet olivat musiikissa, puvustuksessa, käsien liikesarjoissa, valon ja varjon hallinnassa, näyttämön tilankäytössä sekä varsinkin visualisoinnissa. Musiikin valinnassa oli jokainen kappale mietitty tarkkaan varsinkin tunnelman ja tanssin tulkitsijana.
Kibbutz Contemporary Dance Company: Ekodoom
Koreografia: Remi Be´er
Musiikki: Recoil, A. Borsig, Murcof, M. Richter, Rally, S. Ros, A. Amar, Silver
Äänisuunnittelu: Alex Claude
Lavastussuunnittelu: Rami Be’er
Valosuunnittelu: Rami Be’er, Yossi Revach
Puvustus: Maor Tzabar
Kantaesitys: Israel Festival kesäkuu 2006
Tanssijat: Ilana Ballahsen, Ranana Randy, Amit Marsino, Artour Astman, Danny Eshel, Yitzhak Amar, Daniel Ohn, Moriel Moshe Debi, Amit Gerera, Yael Yamin, Dana Raz, Oryan Yohanan, Nir Even-Shoam, Yuko Harada, Lola Mino, Sara Wilhelmsson, Shay Partush
Taiteellinen johtaja: Rami Be’er
Johtaja: Natan Tal
Kiertuemanageri: Eytan Peer
Tukijat: ZIM ja Kibbutz Movement
Kiitos: The Israeli Foreign Ministry – KASHTUM
Kuopion kaupunginteatteri 13.6.2008
Israelilainen kristallinkirkas peili
Ihmislapsi rääkyy. Lintu visertää. Näyttämön lävistää raskaan äänimaiseman tahdissa askeltava ihmisjono. Israelilaisen huippukoreografi Rami Be’erin teos Ekodoom toimii luoden vahvoja visuaalisia kuvia nykyihmisen suhteesta luontoon ja kanssaihmisiin. Taidokkaasti toteutetun ja tanssitun esityksen syvin merkitys välittyy kuitenkin sitä kautta, että lopulta illuusio näyttämötodellisuudesta puretaan. Kulissien konkreettisesti kaatuessa katsojana havahtuu siihen, että kaikki tähän asti esitetty on tämän päivän reaalitodellisuutta. Sinänsä tuttu keino riisua esitys illuusiostaan toimii Ekodoomissa, koska se tehdään osoittelematta, mutta vääjäämättömästi.
Pohjoismaiden ensi-iltansa perjantaina saanut, ympäristötuhoon viitaten nimetty teos on kantaesitetty Israelissa kaksi vuotta sitten. Kibbutz Contemporary Dance Company, taiteellisena johtajanaan Rami Be’er, toi teoksellaan Kuopioon 17-henkisen tanssijakokoonpanon. Yli 40 teosta tehneen koreografin luotsaama ryhmä kiertää jatkuvasti esiintyen ympäri maailmaa. Tanssijoita on sekä Israelista että muualta maailmasta, mukana muun muassa ruotsalainen Sara Wilhelmsson.Koreografian lisäksi Be’er itse suunnittelee sekä lavastuksen että valot useimpiin teoksiinsa. Kuopiossa ryhmä on aikaisemmin ollut vierailulla vuosituhannen vaihteessa.
Ekodoom koostuu keskenään hurjan erilaisista kohtauksista, joiden järjestys luo omaa merkitystään teokseen. Alussa alaston nainen kiemurtelee vaivalloisesti appelsiinipuun alla olevassa ahtaassa puulaatikossa. Teos etenee iskevästi sooloin, duetoin ja massiivisin ryhmäkohtauksin. Kuvasto on väkivaltaista. Useassa duetossa nainen esitetään alistettuna. Esityksen edetessä katsojalle välittyy yhä kiristyvämpänä punaisena lankana kuva ihmisjoukon jalkoihin jäävästä yksilöstä.
Liikekieli on väkevää ja repivää. Tanssijat lataavat nopeassa tahdissa vaihtuvia pysäytyskuvia ramppiin. Äänimaisema koostuu konemusiikin pauhusta ja muun muassa Sigur Rósin musiikista. Saumattomat duetot vaihtuvat lattialla vaikertavan yksilön tuskaiseen vääntäytymiseen. Hetkeksi teos hengähtää soljuvan elastiseen duettoon, jossa maastonvihreään pukuun ja lakkiin pukeutunut mies tanssii naisen ja pienen keinuvan korituolin kanssa. Kohtaus on valtavan kaunis ja latautunut. Huomaan itkeväni.
Terävästi rajatussa valaistuksessa tanssijat jäävät yllättävän kasvottomiksi. Näin vaikutelma ihmismassasta korostuu. Yhdistän sen pari vuotta sitten nähdyn Andonis Foniadakisin Apospasmata –teoksen tunnelmaan. Samoin raju kehollisuuden ilmentäminen, äärimmillään kehon hakkaaminen jotakin vasten on näille teoksille yhteistä.
Teoksen lopulla lumisateessa soolon tanssiva nainen jää päälläseisontaan, romahtaen kuitenkin lopulta lattiaan. Ekodoom ei tarjoa katharsiksen kokemusta katsojalle. Kiitoksista tanssijat poistuvat harkitun läsnäolevasti yksitellen, kuin kukin sanottavansa sanoneena.
Jenni Sainio
Kirjoittaja opiskelee esittävää taidetta Helsingin ammattikorkeakoulu Stadiassa. Hänen sydäntään lähellä on fyysinen teatteri, nykytanssi ja liike kaikissa muodoissaan.
Ilmavaa visualisointia
Kuopion tanssifestivaalien yksi vahvuuksista on useasta eri kulttuuritaustasta syntyneiden teosten esiintulo Suomen sydänmailla. Kesäkuisen lauantai-illan kynnyksellä herää kysymyksiä; minkälainen on israelilaisen tanssin sormenjälki verrattuna eurooppalaiseen tanssiin? Mitä heidän teoksensa kertoo ja välittyykö se millaisena suomalaiselle katsojalle?
Ekodoom koostuu reilusta kahdestakymmenestä pienemmästä tanssillisesta osasta, jossa siirtyminen osiosta toiseen oli taitavasti ohjattu. Kokonaisuus rakentui keveästi etenevistä tarinoista toinen toisensa jälkeen. Ensimmäiset tanssiosuudet etenivät nousujohteisesti ja niinpä jo kolmannessa osiossa saimme nauttia koko teoksen huikeimmasta osuudesta. Kohtaus alkoi takaoikealta jossa jonossa tanssijat etenivät tilan poikki. Rytmikäs vartalon ja olkapäiden liikesarja kantoi hienosti myös illan aikana koko teoksen läpi luoden omintakeisen rytmin koko esitykseen. Tässä kohtauksessa koreografilla ja taiteellisella johtajalla onnistui kaikki. Pidän kohtausta yhtä taidokkaana kuin mihin NDT sekä Mats Ek Fluke-teoksessa ovat päässeet. Illan aikana pääsin nauttimaan vielä kahdessa osiossa samaa tasoa olevaa tanssia. Muissa osioissa koreografia ja tanssi olivat hyvää tasoa mutta eivät aivan loistokasta.
Esityksen vahvuudet olivat musiikissa, puvustuksessa, käsien liikesarjoissa, valon ja varjon hallinnassa, näyttämön tilankäytössä sekä varsinkin visualisoinnissa. Musiikin valinnassa oli jokainen kappale mietitty tarkkaan varsinkin tunnelman ja tanssin tulkitsijana. Tanssi oli ilmavaa, kevyttä ja liikkeet silmiinpistävän sulavat. Mies- ja naistanssijat olivat tasavahvoja niin tanssin voimakkuudessa kuin myös koreografian tulkitsijana. Visualisointia ei voi olla kiittämättä. Valon ja varjon hallinnassa yhdessä tanssin kanssa upottivat katseet näyttämön syvyyteen. Värimaailma oli hyvin hallittu vaikkakin perussävy oli yön ja ihonvärin yhdistelmä.
Käsiohjelmissa esiintuotua ”ihmisen tuhoavaan vaikutukseen” ja ”raa’an harmaan konfliktien maailman arjen” kuvaukseen teoksesta en voi yhtyä. Jos Rami Be’er’n oli tarkoitus sellaista välittää, ei hän siinä onnistunut. ”Tarinassa” oli toki aistittavissa organisoitua sotilaallisuutta, tiettyä ahdistuneisuutta kuvaavia elementtejä mutta myös onnen ja ilon etsintää.
Ehkä hyvä niin, koska muut esityksen vahvuudet jättivät kokonaisuudesta kuitenkin mielen avoimeksi. Esityksen jälkeen en ollut ihan varma mikä oli teoksen sanoma, mutta hyvää tanssia ja visualisointia sain kokea.
Juha Harjunpää
