Olli Ahlroos: Olennaisuuksista ja lapaluista
Salamancan festivaaleilla nähdyt kaksi teosta muodostivat mielenkiintoisen ja anteliaan kokonaisuuden Alpo Aaltokosken liikeajattelusta. Aaltokoski ei sorru kerrontaan, muttei myöskään abstraktioihin. Hän ainoastaan merkitsee tai jättää avoimeksi ja näkyville ajatuksia ja teemoja, joista hänen liikeajattelunsa lopulta irtautuu tiedostamattoman alueelle, kehon itsensä (upealla tavalla väkivaltaisiinkin) syvyyksiin.
Deep
Koreografia ja tanssi: Alpo Aaltokoski
Valosuunnittelu: Matti Jykylä
Tuotanto: Nomadi-tuotanto
Näyttämöteos perustuu samannimiseen videoteokseen:
Käsikirjoitus ja ohjaus: Milla Moilanen
Tanssi: Alpo Aaltokoski
Editointi: Raimo Uunila
Animaatio: Milla Moilanen
Valokuvaus: Keijo Kivioja, Milla Moilanen
Musiikki: Miikka Kari, Epa Tamminen
Trio
Koreografia: Alpo Aaltokoski
Tanssi: Joona Halonen, Pekka Hiltunen, Eero Vesterinen
Musiikki: Mikko Hynninen
Valosuunnittelu: Matti Jykylä
Pukusuunnittelu: Anne Jämsä
Valokuvat ja grafiikka: Milla Moilanen
Tuotanto: Nomadi-tuotanto
Teatro Liceo, 2.6.2008, FIACyL-festivaali, Salamanca, Espanja
Olennaisuuksista ja lapaluista
Salamancan festivaaleilla nähtiin kaksi taiteilijaprofessori Alpo Aaltokosken teosta, Deep ja Trio. Festivaalin esittelyteksteissä Aaltokoskea pidetään yhtenä festivaalin pääesiintyjistä.
Ensin nähty Aaltokosken sooloteos Deep, varsinkin sen varsinainen näyttämölle valmistettu osuus on hyvin mielenkiintoinen ja abysmaalinen teos. Mielenkiintoisemmillaan Aaltokosken liike ja koko teos on visuaalisen näyttämö kuvan koostuessa ainoastaan valokäytävistä ja -kuiluista. Seesteinen fokus Aaltokosken liikkeeseen oli teoksen vahvin ja vaikuttavin anti. Aaltokoski on uskomaton liikkuja. Parhaimmillaan liikettä voi pitää jonkinlaisena ihmisliikkeen eläimellisyyden uudelleen tulkintana. Kyse ei enää ole mistään tyhjästä viittauksellisuudesta eläinten liikkeisiin, jonkalaiseen teoksen video-osuudessa ikävä kyllä sorruttiin. Aaltokosken näyttämöosuudessa pikemminkin tulkittiin ja tutkittiin tätä suhdetta ihmiskehossa tuoreella tavalla. Ainekset suureen ja oivaltavaan teokseen.
Jos nyt videoteos tätä mietettä jollain tavalla myös kannatteli, ei se ollut erityisen oivaltava. Kuvastoltaan se oli jopa liian alleviivaava, ikävällä tavalla itseään toistava. Kuvaston, värien käytön ja kuvamanipulaation silkaksi dekoratiivisuudeksi äitynyt “ilotulitus” toi pahimmillaan mieleen vuosikymmententakaisen, jonkinlaista tyhjää “taiteellisuutta” imitoivan musiikkivideotekeleen.
Näyttämökuvan ja visuaalisuuden kanssa oli kummallisia ongelmia myös Triossa. Jos näyttämökuva, “lavastus” on niin yhdentekevä aspekti teoksessa kuin se tässä tuntui olevan, luulisi vähäeleisyyden olevan valttia. Tällaisena täysin irralliset pukuviritelmät ja lavan yllä roikkuneet pahvipilvet olivat ainoastaan häiritseviä tekijöitä olennaisen tiellä.
Tanssijoiden (Joona Halonen, Pekka Hiltunen ja Eero Vesterinen) edesottamukset antoivat kuitenkin paljon anteeksi. Kyseessä on ehdottomasti tämän hetken kolme mielenkiintoisinta nuorta suomalaista miestanssijaa. Heidän ansiostaan Deep ja Trio muodostivat mielenkiintoisen ja anteliaan kokonaisuuden Aaltokosken liikeajattelusta. Aaltokoski ei sorru kerrontaan, muttei myöskään abstraktioihin. Hän ainoastaan merkitsee tai jättää avoimeksi ja näkyville ajatuksia ja teemoja, joista hänen liikeajattelunsa lopulta irtautuu tiedostamattoman alueelle, kehon itsensä (upealla tavalla väkivaltaisiinkin) syvyyksiin, jossa Aaltokosken ajattelu on parhaimmillaan.
Olli A. Ahlroos
Kirjoittaja on teoreettisen filosofian ja estetiikan opiskelija Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut Liikekieli.comiin keväästä 2007 lähtien.
olli.ahlroos(at)liikekieli.com
Kuva: Johannes Romppanen
Korvaa sähköpostiosoitteessa (at) @-merkillä.
