CAAZYK NewDance
Jaana Vähä-Antila-Nieminen, koreografia ja opettaja
Rakenteellinen improvisaatio, teoksen työprosessia (kuvattu 2006). Tässä videonpätkässä on nähtävissä työprosessia. Hienovireinen ja tavoitteellisempi koreografia mahdollistuu työprosessin edetessä.
Jos video ei näy, klikkaa tästä.
Takana on yhteinen työskentelykausi, jossa olen opettanut tanssijoille omia lähtökohtiani ja periaatteitani liikkeen ja liikkumisen; ym. tanssin substanssin työstämisen kanssa. Henkilökohtaisen työskentelyni ja nykyisten valintojeni perustana on vuosien systemaattinen työskentely tanssitaiteen teknisen pohjatyön kanssa (mm. Cunningham tekniikka). Ainoastaan muutos ja muuttuminen on pysyvää, ja tämä lähtökohta on työskentelyni kulmakivi. Uusi tanssi, uusi minä. Työskentelyni kuuluu uuden tanssin piiriin. Uusi tanssi perustuu modernin tanssin ja edelleen nykytanssin työhön ja tietotaitoperimään (The embodied history of modern dance).
Ajattelen, että tanssijan oma ruumis on kaiken tanssin ja koreografian lähtökohta, ja näin ollen se on mielestäni myös ensisijainen ´tila` tanssissa ja koreografiassa. ─ Ihmisen ruumis, liike ja liikkuminen itsessään on hieno ja monisyinen rakenne. Tekniikka tanssissa on väline, jonka kautta tanssija avaa ovet ja ikkunat omaan ruumismieleensä ja tietoisuuteensa. Todellista taitoa, ja ”teknistä taituruutta” tanssissa on mielestäni ihmisen luonnollisen ja kokonaisvaltaisen liikkumisen taito, taito olla läsnä omassa ruumiissa, omassa liikkeessä ja omassa tanssissa. Tanssi kertoo, ja on kertomusta ihmisestä maailmankaikkeudessa, osana elollista ja elotonta ympäristöä. Tekniikka on väline, jonka kautta kehitämme tietoisuuttamme, tulemme tietoiseksi; tiedostamme ja opimme ja ymmärrämme ihmisen ruumiin ja mielen ja ihmisen luonnollisen liikkumisen ja olemisen
ÄÄRETTÖMÄN KIEHTOVAA SALAISUUTTA
Alla on myrskyisenä yönä päiväkirjaani kirjoittamani runo. Olin opiskelemassa vuoden koulutusohjelmassa Merce Cunningham Studiolla New Yorkissa 1992 -93. Muistan kirkkaasti tuon yön. Asuin tuolloin itäisessä New Yorkissa tornitalossa, ja heräsin keskellä yötä raivokkaaseen myrskyyn, salamoiden räiskeeseen. Tuntui, että ulkona riehuva myrsky rikkoo huoneeni ikkunat, joita oli kahteen ilmansuuntaan. Muistan, että en kuitenkaan pelännyt, vaan todellisen uhan läsnäolo ja avuttomuuteni siinä tilanteessa, vapautti minut täydellisesti pelosta. Olen tehnyt runoon soolotanssin ja tanssin sitä Nykytaiteen museossa Ateneum salissa, Helsingissä 1993. (Video laitetaan myöhemmin Liikekielen sivustolle.)
Maanantaina 24.8.1992
istun yössä.
tuuli pauhaa huoneiston ikkunoissa
pelkään niiden saranoiden pettävän
mitä sitten!
tuntuu tyhjältä vaikka tiedän että niin ei ole
niin ei ole kaikki on mahdollista
päästän ulkona raivoavan tuulen pyörremyrskyn luokseni
ihanaa mikä vapaus
kuitenkaan en tee sitä
odotan
en tiedä mitä odotan vain
tiedän sen tulevan
avaan ikkunat päästän tuulen luokseni
en kuitenkaan vielä
odotan
Lämpimät terveiset
salaisuuden perässä tanssivalta ihmiseltä
Hämeenkyröstä 5.9.2009
Jaana Vähä-Antila-Nieminen
