Taru Tuhkanen: Yhteisön voima
Tero Saarinen on jälleen kerran luonut uudenlaisen ja omaperäisen teoksen, jossa tanssi kertoo, mitä on olla jäsen tiiviissä yhteisössä. Saarinen nostaa esille taiteensa ja tanssin keinoin sen miten tässä maailmassa pitäisi toimia ryhmänä, kohti tasa-arvoa ja hyvää elämän laatua.
Kuva: Laurent Philippe
Borrowed Light
Le Havre, Ranska, Octobre en Normandie-festivaali, Le Volcan, 9.10.2004
Koreografia Tero Saarinen
Alkuperäisen Shakers-musiikin sovitus ja johto Joel Cohen
Musiikin esitys The Boston Camerata
Valosuunnittelu Mikki Kunttu
Pukusuunnittelu Erika Turunen
Äänisuunnittelu Heikki Iso-Ahola
Tanssijat Satu Halttunen, Henrikki Heikkilä, Carl Knif, Ninu Lindfors, Sini Länsivuori, Maria Nurmela, Tero Saarinen, Heikki Vienola
Oli upeata olla lokakuussa seuraamassa Ranskassa Tero Saarinen Companyn uutta Borrowed Light -teosta, johon koreografi Saarinen on saanut innoituksen 1700- ja 1800-luvulla vaikuttaneesta Shakers-yhteisöstä ja sen musiikista.
Saarinen on jälleen kerran luonut uudenlaisen ja omaperäisen teoksen, jossa tanssi kertoo, mitä on olla jäsen tiiviissä yhteisössä / ryhmässä – ryhmässä, jossa työ, uskonto, politiikka, harrastus yms. on ylitse kaiken muun. Ryhmässä, jossa on läsnä voimaa, työtä, väsymystä, musiikkia, tanssia, katetutta, iloa ja rakkautta. Mitä tarkoittaa yksilölle ryhmän tavoite?
Koin teoksen vaikuttavana, sen yksinkertaisuuden ja harmonisuuden vuoksi. Vain harva meistä aidosti osaa yksinkertaistaa vaikeita ja monimutkaisia asioita, koska elämä on todella monimutkaista. Minusta on helpottavaa ja lohduttavaa katsella teosta ja peilata sitä omaan pieneen elämääni. Teos laittaa minut ajattelemaan, näkemään, kokemaan, ihmettelemään ja leijailemaan.
Teos alkoi kauniisti Sini Länsivuoren seisoessa selkä kohti katsojia ja niin se myös päättyi, kooten koko teoksen yhteen. Tansseissa oli mainiosti käytetty myös laulajia apuna. Yksi upeimmista kohtauksista oli kun kaikki seisoivat rivissä ja kädet kulkivat aaltomaisesti toisten käsien yli ja ali. Varjot toistivat samaa teemaa valkokankaalla, ikään kuin pienet aallot olisivat olleet liikkeellä. Mitä yhteisöllisyyttä lienevät lähettäneet meille katsojille?
Musiikki alkoi askeettisesti tahdeilla, ei lauletulla musiikilla. Tahteja tehtiin läpi teoksen joko jaloin tai käsin taputtaen. Vaikutus oli tehokas ja minimalistinen. Mitään muuta instrumenttia äänen lisäksi ei käytetty, paitsi tahdit. Laulun eteerinen ja ylimaallinen kauneus sekä tanssin teromainen maanläheisyys ja väsymyksen näyttäminen, esim. toista jalkaa raahaten, toivat huikean kontrastin. Mitä tämä elämä oikeasti on? Henkistä vai fyysistä? Kumpi niistä on tärkeämpi ihmiselle? Vai tukeeko toinen toista asiaa?
Tanssi on maanläheistä, teknisesti vaikeata ja teoksen tanssijat ovat kaikki upeita! Harmillista oli, että ensimmäisissä nostoissa miehet eivät näkyneet lainkaan, mutta onneksi naiset paikkasivat tilanteen ollen hyvin valokeilassa. Hienoa ladyt! Sanoisinko leikillisesti, että se siitä tasa-arvosta, josta teos myös kertoo.
Lavasteina olevia portaita käytettiin tehokkaasti hyväksi. Ryhmässä toimiessa meillä on eri työt ja roolit, eri aikataulut. Portaat näyttivät myös pieneltä mäeltä, jolle kipuaminen oli raskasta ja silti sitä kohti ponnisteltiin. Kyseessä oli yhteinen päämäärä. Oliko se lopussa kaikkien päästessä perille ylimmälle portaalle, peräti taivaallinen päämäärä?
Lavastuksen mustavalkoisuus loi puritaanisen vaikutelman, varsinkin kun siihen yhdistyi tanssijoiden ja laulajien yksinkertaiset mustat asut ja valaistuksen kirkkaus ja selkeys. Taustana oli suuri valkokangas, jonka valkoinen valo toi tanssijoiden profiilit hyvin esiin. Myöhemmin teoksessa valkokankaan taustavalo vaihtui keltaiseksi, jolloin tunnelma muuttui paljon pehmeämmäksi ja lämpimämmäksi. Kaikkea oli vähän, mutta silti ah niin paljon! Vähemmän on enemmän. Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla kesällä 2004 pidetyn teoksen avointen harjoitusten lavastuksena olleet portaat olivat kasvaneet huikeasti ja täyttivät näyttämön kaksi seinustaa mustina ja massiivisina. Musta väri, joka sisältää kaikki värit.
Saarinen osaa ilmentää tätä hetkeä, olemalla hiukan edellä meitä muita. Vielä jokin aika sitten, puhuttiin vain yksilön tavoitteista. Saarinen nostaa esille taiteensa ja tanssin keinoin sen miten tässä maailmassa pitäisi toimia ryhmänä, kohti tasa-arvoa ja hyvää elämän laatua. Laadukkuus on asia, jonka eteen tuntuu myös koko Companyn väki ponnistelevan. Se myös takaa, että menen katsomaan heidän näytöksiään uudestaan ja uudestaan!
On fantastista, että saamme nauttia täällä Suomessa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalilla kesäkuussa 2005 tästä uudesta teoksesta. Voin lämpimästi suositella Tero Saarinen Companyn näytöksiä kaikille meille mattimeikäläisille.
Taru Tuhkanen
Kirjoittaja on Helsingissä asuva tanssin katsoja.
