”Miten loogisesta tulee jopa mahdottoman epäloogista? Liikkeen olemus ja painonkäyttö muuttuu kun sen kääntää toisinpäin – normaalista tulee epänormaalia.”
Kuva: Heli Sorjonen
Haastattelu on ilmestynyt Zodiak – Uuden tanssin keskuksen kevään 2006 ohjelmalehtisessä.
Miten kuvailisit itseäsi koreografina?
Olen koreografina impulsiivinen ja intuitiivinen. Etsin jatkuvasti tilanteita, joita en osaa odottaa. Ikään kuin kartalta poukkoilevaa reittiä, johon en ole täysin valmistautunut – yllätyksiä! Olen myös erittäin utelias ja kaipaan uusia virikkeitä. Voimavarani on tarkka liikkeen tuottaminen ja havainnoiminen. Liikkeen suhteen osaan olla vaativa ja tarkkasilmäinen.
Entä työskentelymetodiasi?
Riippuu hyvin paljon teoksesta ja aihepiiristä. Pyrin tuomaan esille esiintyjien persoonan ja samanaikaisesti pitämään teoksen koherentisti koossa. Teen paljon harjoituksia joissa pyrin simultaaniseen tilanteeseen eri elementtien kanssa näyttämöllä. Kokeilen tekstiä, musiikkia ja liikettä, yhdessä ja erikseen. Sattumatekniikalla syntyy myös usein halutunlaista epäsymmetriaa. Huomaan, että olen jälleen viehättynyt pelkän liikkeen kautta luoduista merkityksistä ja pienistä tarinoista. Oikeastaan aika mukavaa, koska olen oikea pikku mustalainen sielultani ja esityksissäni on ollut kamalasti irtotavaraa näyttämöllä.
Tanssijoissa arvostan vahvaa ja älykästä persoonaa. Pidän monimuotoisuudesta ja eri tyylilajien risteyttämisestä. Usein teoksissani on hyvin erilaisen kulttuurisen ja tanssiteknisen taustan omaavia tanssijoita. Jokaisen työryhmän jäsenen panos on tärkeä ja jokaisella tulee olla mahdollisuus ideoimiseen. Tämänkaltainen työskentely mahdollistaa huumorin jatkuvan läsnäolon. Huumori on hyvä etäännyttäjä ja sen avulla on helpompaa käsitellä vaikeitakin asioita. Harjoituksissa tulee olla hauskaa, ryhmätyötunnelmaa.
Miten olet kehittynyt työssäsi?
Olen nykyään joustavampi kuin ennen. Työtilanteessa olen oppinut asettumaan sivuun ja havainnointitekniikkani on kehittynyt. Asetun helpommin sivustakatsojaksi. Olen oppinut antamaan asioille enemmän tilaa ja aikaa. Asiat eivät aina tapahdu nyt ja heti, vaan kypsyvät omalla ajallaan. Minun päässäni olevat selkeät ajatukset saattavat muille olla epäselviä ja vice versa.
Mikä motivoi työssäsi? Entä mikä turhauttaa?
Pelkkä liikkeen tuottaminen ei enää riitä motivoimaan työssäni. Osaan tehdä ns. tarkkaa tanssia ja olen siinä hyvä, mutta se ei ole tarpeeksi haastavaa. Tekninen hiominen ei riitä. Etsinkin tietoisesti asioita joita haluaisin nähdä lavalla ja joita en aikaisemmin siellä ole nähnyt. Motivaatio syntyy aiheen ja tematiikan haasteellisuudesta. On motivoivaa pohtia tietyn aihepiirin toimivuutta lavalla ja syventäen tutkia sitä omalla työskentelymetodillani. Toisin sanoen sulauttaa omat työmetodit ja aihepiiri toimivaksi kokonaisuudeksi. Tyhjät ja epävarmat hetket ovat turhauttavia. Se kun ei ole mitään. Myöskään taiteellisen työn ulkopuoliset järjestely- ja tuotantotyöt eivät ole kovinkaan nautinnollisia.
Mitä teemoja tuleva teoksesi Deadly After Dark käsittelee?
Teoksessa yhdistyy liikkeellinen maailma sekä absurdi, irrationaalinen ja yllätyksellinen kauhun maailma. Liikkeellinen lähtökohta on ‘liike-reverse’, liikkeen uudelleen koordinoiminen. Miten loogisesta tulee jopa mahdottoman epäloogista? Liikkeen olemus ja painonkäyttö muuttuu kun sen kääntää toisinpäin – normaalista tulee “epänormaalia”. Tanssin näyttämönä toimii kauhun tematiikasta luodut absurdit ja jopa friikit kohtaukset. Kauhussa minua kiehtoo sen hyvinkin erilaiset tasot. On sekä viihteellistä komediakauhua että vakavammin otettavaa psykologista kauhua. Kauhun juuret linkkittyvät myös pyhyyteen ja romantiikkaan. Tämänkaltainen aihe mahdollistaa ns. korkea- ja alakulttuurien risteytymisen sekä yleisön kokemuksellisen läsnäolon.
Arja Tiilin teos Deadly After Dark saa ensi-iltansa Zodiakissa 6.4.2006
Haastattelijana toimi tanssija Akseli Kaukoranta.
