Vuosikausia elohopean lailla projektista toiseen sukkuloinut työnarkomaani Ari Numminen on vuodesta 2000 alkaen asettunut näennäisesti aloilleen päätoimisen työn äärelle Tampereen yliopiston näyttelijäntyön koulutusohjelman liikkeen lehtorina. Koreografin ja esiintyjän sivutyöt heittävät kuitenkin Nummisen joka vuosi ristiin Suomen maata –ja välillä ulkomaillekin. Viime keväisen kansainvälisen Mental Finland –produktion jälkeen Brysselissä Nummisella on työn alla oma koko illan teos Teatteri Telakalle. Kama Sutra ja etydejä olemisesta -teoksessa teksti on ollut lähtökohtana. Keskustelumme tekstin ja liikkeen suhteista kasvaa yleisempiin pohdintoihin teoksen runollisuudesta sekä tanssi- ja näyttelijäkoulutuksesta.
Kesäkuu on juuri päässyt käyntiin. Istumme helteisen päivän iltana Ari Nummisen keittiössä Tampereen keskustassa. Nummisen kalenterista löytyi aika haastattelulle ennen kesälomaa, jota kiireinen mies aikoo tänä kesänä viettää.
Nyt Nummisella on työn alla Teatteri Telakan ja Sisä-Suomen tanssin aluekeskuksen yhteistuotantona valmistuva Kamasutraan pohjautuva teos. Tanssituotantona teos on Telakan historian ensimmäinen.
Tekstin käyttäminen lähtökohtana ei ole Nummiselle uutta. Jo 1990-luvun alkupuolen sooloissaan Herttarouva (-92) ja Tiikerinpoika (-94) teksti oli osa teoksia. Numminen käyttää tekstiä osana teoksiensa runoutta, sen vahvojen kuvien luomaa ja viittauksia tulvivaa maailmaa.
Kamasutra tanssiteoksen lähtökohtana
Valmistat parhaillaan Teatteri Telakalle tilausteosta. Miten työryhmä valikoitui?
Olin mukana Telakan Kristus näytelmässä vuonna 2004 ja sen jälkeen Telakan porukassa on toivottu yhteistyötä. Teoksessa on kolme tanssijaa sekä Telakan omasta joukosta koottu ryhmä näyttelijöitä sekä yksi muusikko. Tanssijoista kaksi –Maria Kananen ja Sara Kovamäki – löytyivät koetanssista. Samuli Nordbergin olin jo aiemmin pyytänyt mukaan. Sain valita Telakan kantajengistä näyttelijät mukaan. Työryhmässä on neljä näyttelijää Kaisa Sarkkinen, Antti Mankonen, Tanjalotta Räikkä ja Petri Mäkipää sekä muusikko Tuomas Luukkonen, joka tekee koko musiikin ja myös esittää muusikkoa. Tuomaksella on valtava arsenaali instrumentteja: luuttu, klassinen kitara, ehkä sitra, huilu, steel-kitara, ja huuliharppu. Muusikko oli itse asiassa ihan ensimmäinen, jonka keksin.
Millainen teksti on Kamasutra ja miksi tartuit siihen juuri nyt?
Runollinen Kamasutra on muutakin kuin seksiasentojen opas. Kirja koostuu kolminkertaisesta filosofiasta ja se luotaa intialaiseen filosofiaan. Sen seitsemän eri kirjaa käsittelevät ihmiselämään kuuluvia arkisia asioita kuten puutarhanhoitoa, filosofiaa, yleisiä elämänohjeita, rakkautta, mietiskelyä, tieteitä ja taiteita. Tekstissä kiinnostavaa on sen aistillisuuden ilmapiiri. Kaikki tanssijututhan on aistillisia kehollisuuden kautta. Tätä ilosanomaa haluan viedä sellaiseen ympäristöön, jossa sitä ei tavallisesti nähdä.
Minkälainen näkökulma sinulla on tekstin ja liikkeen yhdistämiseen tässä teoksessa?
Yhdessä vaiheessa sana Kamasutra oli jo jäämässä teoksen nimestä pois kokonaan. Siinä ei ole kuin kaksi tekstin pätkää Kamasutrasta. Näiden lisäksi toisessa kohtauksessa on muuta, tilanteessa improvisoitua tekstiä. Tekstiä ei tule, jos se ei tule luontevasti. Sen pitää istua kokonaisuuteen. Kirja on teokselle ennemminkin lähtökohta.
Miten ryhmän kokoonpano vaikuttaa työskentelyyn tai teoksen muotokieleen?
Kokoonpano vaikuttaa paljon ja se on rikkautta. Muiden esiintyjien liikkuminen lähtee toisella tavalla liikkeelle kuin tanssijoilla, se on enemmän autenttista. Näyttelijän innostuminen tuottaa hyvää karheutta, jolla on jotain tekemistä rehellisyyden kanssa. Tanssijat tuottaa toisenlaista liikettä ja osaa kehon tietämyksellään huijata.
Kerroit saaneesi valtavan määrän materiaalia kasaan muutamien harjoitusviikkojen aikana. Millä metodilla olet työskennellyt heterogeenisen ryhmän kanssa?
Sotken kaikki yhteen työtavassani. Olen miksannut ihan tietoisesti sekä liikeharjoituksia että improvisatorisia tehtäviä, rytmiharjoitteita ja kontaktiharjoituksia. Innostun liikkeestä ja tuotan omaa kamaa. Esiintyjillä on vapaus muokata ja muovata liikkeitä. Viikossa ryhmä lähti vetämään itse itseään, ihmiset vievät toisiaan eteenpäin. Mitään sellaista, että olisi pitänyt jostakin syystä jakaa näyttelijät näyttelijöihin ja tanssijat tanssijoihin, ei ole tullut eteen. Me haetaan omaa kieltä ja sitä on alkanut löytyä. Tanssijoidenkin on pitänyt muuttaa koodistot ja totutut sopimukset. Tanjan ja Samulin rakkauskohtauksesta tulee jotain hyvin kaunista.
Millainen on teoksen rakenne ja sisältö tähän mennessä?
Tällä kertaa teoksen rakenne kasvaa duettojen, triojen ja kvartettojen kautta sinfoniaksi. Yksityisestä edetään yleiseen ja vieläkin yleisempään. Käsittelen ihmisten välisiä teemoja ja ihmisen paikkaa tässä maailmassa. Aristotelinen malli ei minua kiinnosta. Koreografit ovat aina käsitelleet seksiä ja kuolemaa. Seksuaalisuus liittyy tanssiin aina. Katsojan korvien välissä on se mitä siitä saa. Orgasmi on pieni kuolema ranskan kielessä. Onko ydinräjähdys todella hieno orgasmi? Tanssissa on hienointa se, että voi tulkita näkemänsä juuri niin kuin haluaa oman elämäntilanteensa kanssa.
Konkreettisuus, joka luotaa syvyyksiin
Mitä on runollinen?
Runollinen on arkisen asian kuvaamista jotenkin isommin ja rikkaammin. Tai kuvaat jonkun asian niin; että siitä tulee joku tunnelma. Runous on myös sanomisien sijoittelua. Hyvänä esimerkkinä tästä vaikka Pina Bauschin Nelken.
Entä mitä se on sinulle?
Arkisen asian maalaamista todella kauniiksi. Esimerkiksi Shakespearen Sonetit… Tai kansanlaulu Makeasti oravainen, onko äidinrakkaudesta sen kauniimmin sanottu? Tai jos Sininen Uni -laulun ajatteleekin kertovan kuolemasta: entä jos kuolema tuleekin helpottavana?
Tanssi on helpompi nähdä runollisena. Tanssijaa ajatellessa tulee ensinnä mieleen kehon runollisuus. Runollisuuteen liittyy kuva. Jotta tanssi piirtyisi jollakin tavalla, se vaatii kuvan ja kuvallisuuden. Runollisuutta voi olla konkreettinen tilanne, jossa ihminen käyttäytyy runollisesti.
Nykyään oon alkanut ajatella, että realismi on tylsää. Jos puhutaan vaikka jenkki- tai brittinäytelmistä, joissa puhutaan rankasta huumeongelmasta, koen että ne on tylsiä. Ihminen voi vaan kävellä kaapille ja ottaa jotain, mutta naturalistinen kävely on tylsää. Sitten sen voi tehdä niin, että tuottaa jonkun tunnelman. Pina Bauschin Cafe Müller on hyvin runollinen.
Mikä on tekstin käytössä tanssiteoksissa haasteena yleisellä tasolla?
Tekstin kanssa haasteena ja vaikeutena on se, että onnistuu luomaan niistä jonkun tunnelman. Tekstillä ja liikkeellä pitää olla tekemistä toistensa kanssa. Ajoituksella on myös suuri merkitys.
Konkreettisten näytelmien kohdalla tekstin käyttö ei toimi. Jos teksti on konkreettista ja paranteesissakin on konkretiaa… Jos teksti sijoittuu täysin odottamattomaan yhteyteen, se alkaa toimia. Jos mies törmäilee huonekaluihin ja puhuu kaiken hallinnasta.
Toukokuun lopussa näkemästäni jutusta tuli tällainen havainto: Samuli Roinisen Valkoisen suorakulmion rakastavaiset -teoksessa liike oli niin mielenkiintoista ja jopa nerokasta, että siinä sanat häiritsivät. Samuli Roininen otti voiton Tuomas Timosesta.
Tanssin opettamisesta näyttelijöille
Tekstin ja liikkeen suhteiden pohtiminen on Nummiselle arkea myös leipätyössä. Nätyn liikkeen lehtoraatin ydintehtävästä on muodostunut Nummiselle motivoiva prosessi. Vuorovaikutus nuorien näyttelijänalkujen kanssa avaa jatkuvasti uusia näkökulmia. Tähän mennessä Nummisen opettamisen myötä kehittämä oma metodi on nyt murrosvaiheessa. Syksyllä aloittavan vuosikurssin kanssa hän aikoo tehdä monet asiat toisin.
Teet merkittävää työtä nuorten näyttelijän alkujen liikunnan lehtorina. Miten työsi Nätyllä on vaikuttanut asenteeseesi tekstin käytöstä tanssiteoksessa? Onko tekstistä tullut merkittävämpää?
Olen oppinut, että sanoilla on merkitystä. Olen lukenut enemmän näytelmiä ja tajunnut, että sanoilla on merkitystä, iso merkitys. Sen takia, että joudun Nätyllä niin paljon tekemisiin tekstin kanssa, olen innostunut enemmän liikkeestä. 90-luvulla aloin ensimmäisenä käyttää tekstiä. Pääpiirteissään mitä enemmän Nätyllä työskentelen sitä enemmän liike kiinnostaa.
Miten suhtaudut puheen kannalta ammattitaidottoman esiintyjän esim. tanssijan tekstin tuottamiseen näyttämöllä?
Ei opetustyöni ole kuitenkaan vaikuttanut asenteen muuttumiseen tuomitsevaksi, puhuminen ei edellytä näyttämöpuhetekniikan hallintaa. Vaikeammissa näytelmissä tekstin tuottaminen on kuitenkin hallittava. Kaikki sävyt ja äänen värit.
Monet runoilijat lukevat esittävät omia tekstejään. Se on kiinnostavaa kuunneltavaa, koska silloin tietää, miten he ovat tekstinsä ajatelleet. Monet heistä eivät esitä tekstiä puheteknisesti kovin taitavasti, mutta sävyjen kannalta teksti on hyvin monisyistä.
Joskus näkee, että tanssijat on pistetty puhumaan hirveän pitkää pätkää. Ihminen puhuu yleisesti ilman, että sillä on kykyä analysoida sitä tekstiä ja puhua sitä tekstiä niin kuin se on tarkoitettu. Jollakin tasolla esiintyjän pitää ymmärtää, mitä on näyttämöllä tekemässä. Vaikka se olis kuinka hieno teksti tai tärkeä asia, jos se ei taitu, tekstin viesti ei tule sieltä läpi.
Millaisia asioita haluat liikkeestä välittää nuorille näyttelijöille?
Etteivät pelkää liikkumista ja uskaltavat kohdata kehonsa sellaisena kuin se on. Uskovat omiin kehollisiin impulsseihin ja uskaltavat tehdä paljon eleitä. Oppivat käyttämään tanssitreenausta ja harjoitteita hyödykseen siinä, että pääsevät kokonaisvaltaiseen virittyneeseen tilaan, että ovat lämpimiä esiintyessään. Fyysisen läsnäolon kehittämisen tanssiharjoitteilla, että osaavat luoda kehollisen tilanteen ilman sanoja. Tanssin kautta kokemusten varastoimisen kehoon, tietoisesti lihasmuistiin – esimerkiksi vatsanpohjan tunteen, kun rakastuu. Ja kontaktiharjoituksia tehdessä toisen ihmisen kehollisuuden kokemisen.
Perustavoitteita on myös fyysisten ominaisuuksien kehittäminen: tasapaino, rytmi, kehontuntemus, motoriikka, koordinaatio, suunnat, tilankäyttö, tilakäsitykset, että osaa sijoittaa itsensä tilaan. Ja valojen haltuun ottaminen, valon hyväksikäyttö.
Haluaisin myös poistaa opiskelijoilta sellaiset rasitteet, että mitä tanssi on. Viime aikoina olen pähkäillyt paljon, että kun näyttelijälle siirretään tanssintietämystä siirtyykö sinne myös tanssikoulutuksen ongelmat?
Mitä ne rasitteet ovat?
Käsitys tanssimisesta on todella kapea ja tietoa on todella vähän. Hiphop ja Jorma Uotinen tiedetään ja kaikilla on jonkinlainen käsitys musikaaleista. Oman paikkakunnan tanssinopettaja tiedetään myös, jos sellaisia sattuu olemaan. Toivoisin, että näyttelijät jaksaisivat käydä katsomassa tanssiesityksiä. Paljon näkee sitä, että yhden esityksen pohjalta leimataan koko tanssitaide. Aloitetaan estetiikaltaan liian vaikeista teoksista, hyvänä esimerkkinä vaikka 80-luvun Zodiak Presentsin teokset.
Nopeasti oppivia tanssijoita arvostetaan enemmän. Ennen edellytettiin virtuositeettia. Ajateltiin, että vain niistä tuli hyviä koreografeja, jotka olivat hyviä tanssijoita. Toivoisin että tämä ajattelutapa on väistynyt. Mun mielestä tanssin niksejä ei tarvitse hallita kaikkia. Voi myös kysyä, viekö virtuoottisuus tanssijoiden terän? Samoin hyvästä näyttelijästä ei välttämättä tule hyvää ohjaajaa.
Olet kouluttanut sekä näyttelijöitä että tanssijoita. Mitä eroja koulutuksessa ja opiskelijoiden valmiuksissa on?
Koko tanssikoulutuksessa voisi olla oppimista aika paljon. Toivoisin enemmän näyttelijänkoulutusta. Näyttämötaiteen klassikot, vanhanaikaiset tarinat ja roolin kaarien läpikäyminen tulisi kuulua opetukseen. Se raja on hiuksenhieno, miten tanssija tekee roolin. Esimerkiksi Hanno Eskolan teettämä klovniversio Romeosta ja Juliasta on loistava harjoitus. Tanssikoulutukseen pitäisi kuulua myös dramaturgian opetusta. Esimerkiksi Mari Rosendahlin Rafaelissa MD:n tanssijat soittivat dramaturgisesti oikeassa paikassa. Se on harvinaista.
Näyttelijäopiskelijat eivät ole kiinnostuneita tanssista. Asenne tulee näyttelijänkoulutuksesta. Koulutus tuntuu olevan sitä, että tehdään hahmoja, jotka lähtevät arkitodellisuudesta. Opiskelijoilla on valtava paine tehdä koomista ja hauskaa, tarve miellyttämiseen ja naurattamiseen. Koulutus on suorituskeskeistä ja voittaminen on pääasia. Onko se sittenkään hyvä asia? Mun mielestä asenne antaa aiheen keskustella, onko näyttelijä taiteilija vai ei. Näyttämöllä näkee paljon perusteatteria: näköispatsastelua, joka on mielenkiinnotonta. On onneksi sellaisiakin näyttelijöitä, jotka toteuttavat omaa juttua…
Pieni vieraissa käynti vois parantaa suhdetta omaan alaan, koska sen kanssa on joka tapauksessa naimisissa. Lähestyminen näyttämöä eri kulmasta ei vie mitään liikkeeltä pois. Monet klassiset tanssijat on alkaneet lähestyä omaa taiteenlajia nykytanssin näkökulmasta.
Mitä tanssijat ja näyttelijät voisivat oppia toisiltaan?
Näyttelijät voisivat oppia tanssijoilta taidon matkia, omaksua oman kehon ja miten sovittaa solistisuus eli näyttelijäntyön perinne ja kollektiivisuus eli ensemble. Ja taidon nappaamisen.
Tanssijat voisivat oppia näyttelijöiltä röyhkeyttä ja rohkeutta, itseohjautuvuutta ja näyttämöllisen mielikuvituksen harjoittamista. Tanssijat vois lukea vähän enemmän. Tanssija on ylivirittynyt, kun ei treenaa, haluaa vaan pomppia ympäriinsä.
Tanssijaksi ryhtyminen vaatii rohkeutta. Kuvataiteilija maalaa sisäisestä pakostaan, jotkut tekevät rahasta maisemamaalauksia. Meille ei ole päässyt kaupallisuus kehittymään. Siksi tanssi pysyy lähempänä oikeata kulttuuria.
Kiteitä, norsuja ja sujuvia aikatauluja
Mikä sinua koskettaa tai liikuttaa tällä hetkellä?
On asioita jotka ympäristössäni ärsyttää. Se ei liity taiteeseen millään tavalla. Tanssitaiteessa liikuttaa huippuun asti tietoisen ja autenttisen liikkeen ristiriita. Tietoinen hallittu liike, joka pyrkii olemaan autenttista. Ja hallitsematon liike, joka pyrkii olemaan hallittua.
Tanssissa kiinnostaa kuvan käyttö, piirtää pinnalle tanssia näyttämökuvassa, videoteknologia ja tanssivideo. Myös tanssi ja animaatio kiinnostavat. Sisällöistä jos puhutaan, yhteiskunnallinen julistaminen ei kiinnosta yhtään. Sen sijaan ihmisten välillä tapahtuvat oudot suhteet ja virtaukset. Ihmisen ja esineen välillä tapahtuvat oudot jutut. Olen hankkinut norsuja. Niillä on mulle jotain sanottavaa.
Millainen visio sinulla on tanssitaiteen tai nykytaiteen tulevaisuudesta? Missä ollaan nyt ja mihin ollaan menossa?
Mä luulen, että ollaan vahvasti menossa performanssin suuntaan. Se edellyttää toisenlaista ajattelua. Klassikoiden tolkuton kunnioittaminen tulee jäämään. Elokuvalle tulee siirtymään perustarinoiden kertominen. Perustamperelainen teatteriyleisö tulee lentämään pahasti perseelleen ja pettymään. Teknologiaan liittyviä asioita teatterissa ei olla käyty vielä lainkaan läpi. Pian taidetta tekee sukupolvi, joka tuottaa videota ja elää kuvien maailmassa. Verkossa eläminen tulee vaikuttamaan taiteeseen. Fantasiakirjojen lukeminen asettaa haasteita. Mun lapsenlapseni tulee puhuun sellaisia juttuja, mistä en ymmärrä yhtään mitään. Mitä, eikö ole enää esirippua? Kukas teille ne valot tekee? Mitä, on pelkkiä kiteitä?
Mitä odotuksia tai tavoitteita sinulla on tulevalle syksylle?
Tavoitteena on aikataulujen sujuminen. Odotukset syksyn suhteen on suuret. Nätylle tulee uusi sukupolvi ja olen ajatellut rakentaa uuden setin näyttelijöiden tanssinopetukselle. Kama Sutra ja etydejä olemisesta –proggista odotan myös. Pitkästä aikaa saan tehdä omaa juttua. Toivottavasti se on sen näköinen, kuin olen ajatellut.
Kama Sutra -ja etydejä olemisesta sai ensi-iltansa Teatteri Telakalla 2.10.2009. Lisätietoja: http://www.telakka.eu/teatteri/ohjelmisto/
Anniina Kumpuniemi on vuonna 1970 syntynyt tamperelainen tanssija-koreografi, joka on kuulunut Tanssiteatteri MD:n ydinjoukkoon vuodesta 1997.
