Teos ei yrittänyt älyllistää ruumiillisuutta ja siksi se puhui kiihkoisessa rytmisyydessään täysin suoraan. Teos oli yhtä riisuttu kuin sen kolme vahvaa, mutta erilaisen persoonallista naistanssijahahmoa. Persekarvoja ei esitelty esittämisen vuoksi.
ANN VAN DEN BROEK:
Co(te)lette
Konsepti ja koreografia: Ann Van den Broek
Tanssijat: Cecilia Moisio, Theodossia Stathi, Judit Ruiz Onand
Musiikki: Arne Van Dongen
Musiikin editointi ja miksaus: Arne Van Dongen ja Yves De Mey
Valosuunnittelu: Bernie van Velzen
Pukusuunnittelu: Ann Van den Broek
Tuotanto: WArd/waRD vzm yhteistyössä CC Berchem (Antwerpen) ja Korzo Productions (Haag)
Kantaesitys: 24.10.2007 ccBe Berchem, Antwerpen, Belgia
Lihaisa vedos
Zodiak räjäytti sitten pankin saman tien tuomalla syksyn alkuun huikean vierailuesityksen. Ann Van den Broekin Co(te)lette sai kantaesityksensä Belgiassa 2007 ja on sen jälkeen luojan kiitos kiertänyt ahkerasti Eurooppaa.
Teos alkoi loistavalla persekollaasilla ja eteni ikuisesti pakenevaa kliimaksia kohti rytmisenä panemisliikkeenä, minimalistisina toistoihin perustuvina nykivinä spotteina, punaisiksi läiskittynä ihona, värisevän alastomana lihaisten kiskojen sykkeenä, genitaalialueiden karvoina, loputtomana huohotuksena ja hikenä.
Teoksen kulussa oli jotain Trainspottingmaista. Se kulki huolellisesti hysterian ja hulluuden rajapinnalla sortumatta patetiaan. Tanssijoiden repiminen ja itsensä läpsiminen oli pakonomaista ja toteavaa.
Vaikuttava oli mm. kohtaus, missä yksi tanssijoista makasi alastomana kuin lihanpala, ruho. Muut tanssijat paiskoivat ja roudasivat ruhoa väkivaltaisesti ja tunteettomasti pitkin näyttämöä: kuin kuollut ruumis ja silti elävä ihminen. Käytetty, pantu ja pannut, elämä ja halu olivat vihdoin pois ruumiista. Siitä oli hävinnyt se sielu, nylkyttävä halu, joka saa välillä uskomattoman eteerisiäkin muotoja. Mutta ei tässä biisissä.
Van den Broekin teoksessa ei tehty liikettä liikkeen vuoksi, siinä ei ollut mitään mukavaa ”tanssiliikettä”, jota olisi kauniin sarjamaisesti sommiteltu. Siinä ei ollut mitään eteeristä, eikä klisheistä. Teos oli nylkyttävä, fanaattisen rytminen, haluava ja tarkasti fokusoitunut lihallinen vedos. Se ei ollut shokeeraava shokeerauksen vuoksi, vaan se tavoitti narkoottisella lihan hajullaan sitä, mikä on totta inhimillisessä olemisessa.
Kaikki vähänkään teatraalisuuteen, koristeellisuuteen haiskahtava oli karsittu pois ja jäljelle jäi ruumiin vaistoihin, aistimiseen, himoon ja ikuisesti tyydyttymättömään haluun kuorittu inhimillinen, pakkomielteinen oleminen. Teos ei yrittänyt älyllistää ruumiillisuutta ja siksi se puhui kiihkoisessa rytmisyydessään täysin suoraan. Teos oli yhtä riisuttu kuin sen kolme vahvaa, mutta erilaisen persoonallista naistanssijahahmoa. Persekarvoja ei esitelty esittämisen vuoksi.
Teoksessa peilautui väkivaltaan sekoittunut pornokuvasto potenssiin about kymmenen. Se ylittyi ilman mässäilyä, muuttui muuksi ja kuori siten teeskentelyn. Naisen halussa ei ollut mitään pikkusievää, voihkivaa lampailua. Nainen ei ollut passiivinen, tai antautuva halun kohde, vaan hikinen halu oli vahvaa, fyysistä, ikuisesti tyydyttymätöntä.
Teos kertoi halusta seksuaaliaktien liikekuvaston avulla, mutta kohteeksi muodostui lopulta haluaminen ylipäänsä: ikuinen, syklinen halun kulttuuri. Seksuualiakti kuvaa hyvin tätä syklisyyttä, mikä tavoittaa koko ihmisen elämän: yksi kliimaksi saavutettu, mutta uusi nylkytys jo alkaa.
Ja aivan mahtavaa oli, että teos ei ollut mitään halun maailman jeesustelemista, vaan raadollista toteamista. Se oli vain rehellistä peiliin katsomista.
Yleisökeskustelussa joku kysyi, että onko mitään, mikä olisi koreografille liikaa, liian rajua materiaalia. Van den Broek kertoi, että mikään ei ole liian rajua, mutta paljon on liian kaunista tai söpöä. Shokeeraaminen shokeeraamisen vuoksi ei myöskään koreografia kiinnosta. Koreografin tiukka linjaus pysyä koko ajan kiinni lihassa ja tarkasti rajatussa konseptissa tuotti näköjään hyvin sitä itseään. Ja sitten siitä tuli rehellisyydessään hemmetin viisasta, syväpsykologista, feminististä ja poliittista.
Uskomaton tapaus sanon vaan. Harmi jos ette ehtineet katsomaan, mutta esitys lähtee kuulemma seuraavaksi Kiinaan. Menkää sinne pliis ja kertokaa mulle, mitä Kiinan viranomaiset biisistä tykkäsivät. Toivottavasti naiset pääsevät back home…
Katja Keränen
