Animal Park (Dansk Danseteater), Aleksanteri tanssii 2009

Kymmenen minuuttia ennen esityksen alkua luulen vielä tekeväni haastattelun tämänkertaisen tanssikatsojavieraan kokemuksesta esityksen jälkeen. Mutta mutta. Vieras onkin estynyt tulemaan paikalle. Pettyneenä tekee mieli käydä jonnekin pitkäkseen ja teoksen alkaessa ajattelen, että tuleepahan katsottua tänä iltana tanssia ihan muuten vaan. Jos olisin lattia, kiittäisin koreografiaa huomioimisestani.


Tim Rushtonin energinen koreografia

Ensinnäkin: tanssi on nautittavan, sopivan holtitonta. Dansk Danseteaterin harvinaisen tasalaatuinen kuusihenkinen tanssijaporukka tekee työnsä teknisesti taitavasti ja samalla raikkaan rempseästi. Tässä esityksessä yksikään tanssijoista ei nouse silmissäni ylitse muiden, vaan kunkin tullessa enemmän etunäyttämölle olen aina yhtä innoissani. Nämähän ovat kaikki erilaisia ja tosi hyviä!

Teoksen temaattinen maailma on synkkä yksinäisine ihmisineen ei-missään-paikassa, kuin pimeillä kujilla tai kadunkulmissa aamuyöstä. Savukoneen käyttö hieman tavanomaisesta poiketen – savukiehkurat valuvat katosta lattiaa kohden – riemastuttaa. 

Rakastan lattiaa. Kotonakin vietän usein aikaa oleskellen lattialla kyllästyessäni tuolilla tai sohvalla istumiseen. Ehkäpä siksi teoksessa huomioni kiinnittyy tanssissa juuri lattian käytön kekseliäisyyteen. 

Jos olisin lattia, kiittäisin koreografiaa huomioimisestani. Duetot havahduttavat yhä uudestaan siihen, mihin lattiapintaa voi hyödyntää. On tietenkin kierimistä, parin liu’uttamista ja jänteviä hyppyjä. Minua poljetaan ja tampataan kuin totutellen kovaan todellisuuteen. Miten pehmeästi otankaan luusta ja lihasta koostuvan ihmisen vastaan. Tunnen, kuinka tanssijoiden jalat lähtevät selästä asti. Ponnistaen kohti ylistä maailmaa he taas romahtavat aliseen. Ylitseni voi rullailla aina uusiin suuntiin. Välillä tunnen miltei kaartuvani sukkajalkaisten liikkeen voimasta.
Lattiaa tunnustellaan hitain askelein ja käytetään toisena ääripäänä hämmästyttävän nopeissa vertikaalitason liikkeissä. Silmissäni vilahtaa liikepätkä, josta rekisteröin polvien heilahtelun lähellä lattiaa, jalkojen muodostaman harjakattomaisen horjuvan rivistön. 
Kotiin tultuani makaan olohuoneen lattialla toivoen, että joskus voisin nähdä tanssia lattian alta katsottuna. Olen ensimmäisenä varaamassa lippua, jos jossakin muualla kuin utopiassani tanssiesityksen katsojat sijoitetaan läpinäkyvän näyttämön alle. Tällaista 3D-kokemusta odotellen,
Jenni Sainio