Ammattimainen esitystoiminta kansantanssin alueella on tällä hetkellä Suomessa marginaalista herkkua. Aktiivisia toimijoita löytyy koko maasta kaksi: Helsingissä vaikuttava Tanssiteatteri Tsuumi, vapaa ryhmä, joka on pitkälti antanut suuntaa sille, miten taidemuotoinen, esittävä kansantanssi tällä hetkellä käsitetään, sekä Rovaniemellä toimiva, valtion rahoitusosuuden piiriin kuuluva Tanssiteatteri Rimpparemmi. Pienemmät kokoonpanot toimivat periodiluonteisesti, taloudellisten mahdollisuuksien mukaan.
Tanssin Tiedotuskeskuksen viimeisimmän julkaistun tanssin esitys- ja katsojatilaston (2012) mukaan koko vuoden aikana tuotetuista 182 kotimaisesta kantaesitysteoksesta Tsuumin osuus oli kolme ja Rimpparemmin neljä teosta. Pienempien kansantanssikokoonpanojen apurahoilla tuotettuja produktioita ei ole tilastoitu, mutta määrä ei ylittäne 1-2 vuosittaista ensi-iltaa – joista niistäkin harva yltää koko illan teoksen mittoihin.
Kansantanssi – taideperintöä vai uutta taidetta perinteestä?
Kansantanssia ei useinkaan, pitkän sosiaalisen tanssin perinteensä vuoksi, nähdä osana taidetanssin kenttää. Toisaalta taidemuotoinen, esittävä ja uudistava kansantanssi – niin kutsuttu ”nykykansantanssi” – saatetaan kokea haasteelliseksi myös lajin omalla kentällä. Taidemuotoisella tarkoitan tässä tekstissä kansantanssia, joka on suhteessa paitsi lajin sosiaaliseen perusluonteeseen, myös taiteellisiin tarkoitusperiin ja vuorovaikutukseen yleisön kanssa.
Nykykansantanssi on toistaiseksi vakiintumaton termi, joka on noussut laajemman yleisön huulille muun muassa suositun Dance-televisioformaatin kautta. Termiä käytetään eri yhteyksissä vaihtelevin merkityksin, usein kuitenkin kuvaamaan tämän päivän esittävää, usein taiteellisesti moniulotteista kansantanssia. Moni yhdistää nykykansantanssin nimensä mukaisesti nykytanssin ja kansantanssin yhdistelmään. Itse en miellä nykykansantanssia pelkkänä kahden tai useamman lajin fuusiona, vaan laaja-alaisena kokeilemisen ja assosioinnin pelikenttänä. Perinteisen liikemateriaalin ja kerronnan ohella lajin sallitaan tarttua kiinnostaviin elementteihin myös muilta tanssin ja taiteen alueilta. Kysymykset siitä, missä määrin nykykansantanssi mieltyy kansantanssiksi ja mikä kellekin on mielekästä perinteen käsittelyä, jakavat lajin edustajia.
Kansantanssin selvitysraportissa (2001) on esitetty työryhmän, puheenjohtaja Jukka Heinämäen, sihteeri Petri Hopun, Kirsi Koiviston, Marita Kortesmäen ja Niina Susan Vahtolan, toimesta kolme erilaista perinteen käsittelemisen tapaa. Jaottelu pohjaa kansainvälisen CIOFF-folklorefestivaaliorganisaation tekemään kansantanssiryhmien luokitteluun. Kansanperinteen ilmenemisen tavat eroavat puhtaasta säilyttämisestä aina kansantanssin ainesten taidemuotoiseen käyttöön ja sommitteluun.
Nämä perinteen käsittelylle määritellyt lokerot vaikuttanevat edelleen kansantanssista esitettyjen mielipiteiden taustalla, vaikka lajin tarjonta monimuotoistuu jatkuvasti. Erilaiset lähestymistavat jakavat kentän sisäisten toimijoiden näkemyksiä siitä, miten ja millaista kansantanssia tulisi toisintaa, luoda tai esittää. Toisaalta ne ovat palautettavissa samaan yhteiseen päämäärään ja toiveeseen – säilyttää ja kunnioittaa sitä perinnettä, jonka äärellä työskentelemme.
Missä kansantanssia nähdään?
Suomessa kansantanssin esitystoimintaa mahdollistaa suurelta osin Pispalan Sottiisi -tapahtumakokonaisuus. Sottiisilla on kolme päätapahtumaa: vuorovuosina kesäisin ja syksyisin järjestettävät Pispalan Sottiisi (yhteistyössä Suomen Nuorisoseurat ry:n ja Tampereen Kaupungin kanssa) ja Tanssimania, sekä tammikuun alkuun sijoittuva Folklandia-risteily.
Tapahtumaorganisaatio pyrkii myös tuottamaan itse uusia kansantanssiin ja -musiikkiin pohjautuvia produktioita. Kokonaisuus on suunnattu harrastajakentälle, mutta myös ammattilaisuutta tuetaan esiintymis- ja koulutusmahdollisuuksien sekä seminaarien kautta. Pispalan Sottiisi on myös yksi harvoista tapahtumallisista linkeistä kansantanssin ammatti- ja harrastuskentän välillä.
Lisäksi kansantanssia nähdään jonkun verran kansanmusiikkiin painottuneiden festivaalien, kuten Kaustinen Folk Music Festivalin, kyljessä. Harvoin kansantanssin ammattiryhmät saattavat vierailla jopa nykytanssifestivaalien ohjelmistoissa. Tämä on kuitenkin satunnaista. Kansantanssin ammattilaisesityksillä ei ole sellaista ammattimaista esiintymisfoorumia, jossa ne eivät olisi sivuosassa.
Hieno avaus Pispalan Sottiisilta oli 9.1.2014 Helsingin Musiikkitalolla järjestetty Folklandian Etkot -konsertti, jossa kansanmusiikin ja -tanssin nuoret ammattilaiset pääsivät näyttäytymään. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmän, Suomen Kanteleliiton, JuuriJuhla-RotFestin sekä Maailman musiikin keskuksen kanssa. Kenttien välisestä balanssista kuitenkin kertoo se, että konsertin viidestä esiintyjästä ainoastaan yksi ryhmä edusti kansantanssin genreä.
Koulutuksen vaikutus lajin näkyvyyteen
Kansantanssin ammatillinen toiminta (kansantanssipedagogiikkaa lukuun ottamatta) on vähäistä, koska koulutusta on vähän. Toisin kuin kansanmusiikki, jonka opetusta tarjotaan korkeakoulutasolla Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa, kärsii kansantanssi ja nimenomaan kansantanssijan koulutus yhä vähentyneestä tarjonnasta. Kun Tampereen Konservatorion ammatilliselta toiselta asteelta lopetettiin kansantanssilinja vuonna 2011, vetäytyi koulutus lumirajan tavoin kohti pohjoista.
Oulussa tarjolla on kansantanssinopettajan tutkinto (AMK), ja vielä sitäkin korkeammalla, Lapin Urheiluopistossa Rovaniemellä, voi opiskella kansantanssijaksi toisella asteella. Mikäli kansantanssitaustainen tanssija haluaa kouluttautua edelleen tanssitaiteen kandidaatiksi tai maisteriksi, tulee kansantanssin osaaminen siis hankkia ennen akateemista koulutusta. Tanssitaiteen alueella korkeakoulututkintoja tarjoaa vain Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, jossa fokus on nykytanssissa.
Ammattimaisen kansantanssitoiminnan ja -teosten vähäiselle näkyvyydelle lienee koulutuksellisen kuopan ohella muitakin syitä. Kansantanssin vahvuus ei useimmiten ole yksilösuorituksissa, vaikka yksilöllistä tekniikkaa toki harjoitellaan. Ominaisempi painopiste löytyy ryhmätoiminnasta, yhteisöstä. Sosiaalisesta tanssimuodosta ja ajanvietteestä pikku hiljaa näyttämölle kivunnut laji ei ole vahvimmillaan muutaman henkilön pienoisproduktioissa. Tämän vuoksi kansantanssiteosten rahoitus vaatii enemmän – on kyettävä maksamaan palkat suuremmalle työryhmälle, jotka saattavat sisältää tanssijoiden lisäksi joukon muusikoita ja suunnittelijoita.
Ajankohtaisten kysymysten äärellä
Kansantanssin ammattilaisuutta on viime aikoina tarkasteltu muun muassa Helsingin Musiikkitalolla kansantanssin ja -musiikin ammattilaisille suunnatussa tulevaisuusseminaarissa 9.1. 2014. Sibelius-Akatemian, Folklore Suomi Finlandin sekä Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskuksen järjestämä seminaari on osa laajempaa Kansanmusiikin ja -tanssin VISIO2025-seminaarisarjaa, jossa luodaan yhteistä tulevaisuusstrategiaa alan elinvoimaisuuden ja kehitysmahdollisuuksien turvaamiseksi. Tammikuinen seminaari painottui nimenomaan taidemuotoisen kansantanssin alueelle ja sen aikana päästiin vasta alkuun yhteisten tavoitteiden ja toimintakeinojen nimeämisessä.
Oma suhteeni kansantanssiin on sekä ammatillinen että harrastava. Valmistuin kansantanssijaksi Tampereen Konservatorion toiselta asteelta vuonna 2011 ja olen sittemmin suorittanut tanssin korkeakouluopintoja sekä Amsterdamin Teatterikoulussa, Modern Theatre Dance-koulutusohjelmassa, että Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, tanssitaiteen kandidaatin koulutuksessa. Olen toisaalta tanssinut vuosia Tahdittomat Jokioisten Nuorisoseura ry:n edustusryhmässä, Tahdittomat Kansantanssiyhtyeessä. Ryhmä koostuu pitkälle edenneistä kansantanssin harrastajista, tanssin ammatiopiskelijoista sekä jo valmistuneista ammattilaisista, ja kiertää aktiivisesti sekä koti- että ulkomailla.
Vuonna 2012 olin mukana perustamassa Helsinkiin taideyhteisö VäkeväKollektiivia ammattimaisen kansantaidetoiminnan kanavaksi ja toiminta-alustaksi. Kollektiivi yhdistää nuoria taiteen ammattilaisia, jotka jakavat vahvan näkemyksen suomalaisen kansanperinteen mahdollisuuksista tässä päivässä. Sen tarkoitus on edistää ja luoda rakenteita ammattimaiselle toiminnalle kansantaiteen alueella. Toimintansa aikana VäkeväKollektiivi on tuottanut kaksi ensi-iltaa ja sen teoksia on palkittu muun muassa Kajaanin kansainvälisessä koreografiakatselmuksessa.
Kollektiivin toimintaa ja tyyliä voisi aiemmin esitettyjen perinteen käsittelyn luokitusten valossa luonnehtia kansantanssiksi, joka hahmottelee olomuotoaan nykytaiteen eri keinojen kautta. Toisaalta genrerajojen ja taiteellisen tyylin tiukkalinjainen määrittely ei liene tämän päivän taidekentällä oleellista tai välttämätöntä.
Perinteen taiteellinen ja yhdistävä ulottuvuus
Suomalaisella kansanperinteellä on valtava taiteellinen potentiaali. Jaettu yhteinen historia ja sen kulttuuriset muodot resonoivat sekä kansallisesti että yksilöllisellä tasolla. Rikas olemassa oleva perinne mahdollistaa taiteellisen tutkimuksen suhteessa laajaan ajalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Yhteys omaan identiteettiin ja juuriin on voimavara, josta myös nykypäivän taiteilija ammentaa.
Toisaalta perinteen uudet, esittävät ja taiteellisesti vapaammat muodot luovat kosketuspintaa myös niille sukupolville, joiden henkilökohtainen historia ei ulotu 80-luvun ”tanhubuumiin” tai kansantanssin sosiaaliseen aspektiin. Kansantanssi monissa muodoissaan tarjoaa kiinnostavia perspektiivejä eri lähtökohdista saapuville katsojille.
Vaikka näkemyserot jakavat kansantanssin alueen toimijoita, työskentelemme kaikki yhteisen päämäärän hyväksi. Se, että toimintaa ja näkyvyyttä ylipäätään on – vastasi se omaa käsitystämme kansantanssin olemuksesta tai ei – edistää koko kenttää ja niiden hyödyt edesauttavat kaikkia. Kansantanssin marginaalinen asema tanssin kentällä korostuu, mikäli laji eristyy omaksi saarekkeekseen. Jos esitystoiminta, tiedotus ja markkinointi eivät ulotu oman kentän ulkopuolelle, on uutta yleisöä hankala saavuttaa. Tämä taas rajaa pois uusia toimintamahdollisuuksia ja esilläolon foorumeita, jotka ovat elintärkeitä lajin kuin lajin säilymiselle ja kehitykselle.
Lopuksi
Yllä esitetty teksti on vain rajallinen kooste niistä ajatuksista, joita kansantanssin parissa työskentely ja lajin aktiivinen seuraaminen ovat viime vuosina nostaneet pintaan. On hienoa, että keskustelua kansantanssin ammattilaisuudesta ja lajin taidemuotoisesta toiminnasta herätellään alan tapahtumien yhteydessä – aihe on ajankohtainen ja tärkeä.
Tämän tekstin myötä haluan osaltani nostaa aiheen myös kentän ulkopuoliseen tarkasteluun ja tietoisuuteen. Kykenen tietenkin esittelemään ainoastaan subjektiivisia näkemyksiäni, jotka – kuten sanottu – saattavat poiketa alan muiden toimijoiden näkökulmista. Toivon tämän julkaisun kuitenkin vastavuoroisesti herättävän sitä elävää ja monimuotoista keskustelua, jota kansantanssi lajina ansaitsee ja kaipaa.
Outi Markkula
Kirjoittaja on tanssitaiteen opiskelija ja VäkeväKollektiivin perustajajäsen.
