Karoliina Yli-Honko: Ainutlaatuisen kaunis visio tanssista
Tunnin mittainen tanssielokuva Amelia on taideteos kaikin puolin. Se on nopealiikkeistä ilmaisua ja pienintäkin yksityiskohtaa myöden viimeisteltyä, pikkutarkkaa työtä.
Ainutlaatuisen kaunis visio tanssista
Amelia on kokonaisvaltainen elämys minimalistisissa puitteissa. Édouard Lock on ohjannut, leikannut, lavastanut ja koreografioinut teoksen. Tämä kandalaisen tanssiryhmä La La La Human Stepsin johtaja on vuonna 2003 valmistuneella esikoiselokuvallaan saavuttanut monia palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla.
Ryhmän aiemmin esittämä koreografia on sovitettu uudelleen elokuvaa varten. Lavastusrakennelma on syvä puupintainen kuutio, jonka korkeat seinämät sulavat kaltevasti lattiaan. Valaistus on tarkkaan ja vähäeleisesti toteutettu. Usein tilaa valaisee vain yksi valon lähde, kajastavana seinän raosta tai suoraan yläpuolelta. Valaistuksen volyymi vaihtelee tehokeinona kirkkaasta hämärään ja tanssijoiden hahmot näyttäytyvät välillä tummina siluetteina. Laajakulmaisella kuvauksella teokseen on saatu perspektiivin väärentymä, joka muodostaa kuperuudellaan illuusion valtavan suuresta tilasta.
Teoksessa on käytetty montaa tanssijaa, mutta vain pieni joukko, usein kaksi tai kolme on samaan aikaan puisessa huoneessa. Tanssijoiden liike on nopeaa ja täsmällistä, vaikutelmaa on tehostettu nopeutetulla kuvalla. Yleensäkin teoksessa on käytetty paljon jälkikäsittelyllä aikaansaatuja efektejä, jotka tekevät koreografiasta upeaa katsottavaa estetisoidussa ulkoasussaan ja virtuositeetin tavoittelulla, mutta toisaalta se on mekaanista ja kylmää.
Yli-inhimillisen ilmaisun hakeminen on periaatteiltaan ristiriitaista, mutta näyttää hienolle. Mielestäni se on kuitenkin perusteltua tanssielokuvaa tehdessä siinä mielessä, että hyödynnetään kunnolla olemassa olevaa tekniikkaa, muuten voisi vain tyytyä taltioimaan teoksen teatteriesityksen. Ameliassa on pysytty tämän suhteen kohtuudessa, kun ajattelee nykyisiä taisteluelokuvia. Liike imitoi pohjimmiltaan luonnollisuutta, sitä on vain hieman maustettu. Ei ole vaikeaa nähdä, että ilman efektejäkin tanssijat ovat huippuluokkaa.
Liikekieli pohjautuu baletin tekniikalle, vaikka ilmaisu on modernia. Naisilla on kärkitossut jalassaan ja niukat mustat asut, miehillä puolestaan puvut, joillakin jopa kengät jalassa. Pääosin teoksessa miehet tanssivat naisten pareina, tukien ja nostaen. Joissakin duetoissa mies on itsenäisempi ja naisesta erillään.
Vaihtelevuutta teokseen tuo miesten tanssima osio, joka on liikkeellisesti aika erilainen, vaikka balettiliikkeisiin löytyy viitekohtia. Liikkeissä on paljon pieniä eleitä ja korostuksia, kuten lähikuvassa vilahtava tyhjä katse tai käden hipaisu, joita kameratyöskentely korostaa. Siirtymät ja leikkaukset ovat vauhdikkaita ja toimintaa tukevia. Välillä kamera etäännytetään kauas ylös tai samaan asetelmaan palataan mustan ruudun kautta.
Teoksessa myös sekoitetaan sen itse luomia asetelmia, kuten kuvan palatessa miesten lattialla muodostamaan tähtimäiseen kuvioon huomataan, että yksi miehistä onkin nainen puvussa. Lisäksi yhdellä miehistä on kärkitossut. Muut miestanssijat häviävät huomaamatta ja teoksen ehkä mieleenpainuvin duetto saa vallata koko tilan. Teoksessa on käytetty välillä klassista musiikkia ja välillä heleä-äänisen naisen tulkintoja Lou Reedin kappaleista. Sanoitukset elävät aivan omaa elämäänsä ja välillä jopa epäilyttää onko sanoituksia muutettu jotenkin, koska ne kuulostavat niin erilaisilta. Tässä naisen ja miehen yhteisessä kärkitossu duetossa taustalla lauletaan I’ll be your mirror, joka kuvaa hyvin tanssin luonnetta.
Amelia käsittelee miehen ja naisen välisiä valtasuhteita, usein naiset liikkuvat nopeasti ja jopa aggressiivisesti, miehet ovat vahvoja tukipilareita, jotka rajaavat naisen tekemien liikkeiden mahdollisuuksia pitämällä heistä kiinni. Välillä mieskin joutuu polvilleen ja nainen ja mies valuvat yhdenveroisina kaarevaa seinäpintaa pitkin lattialle. Teoksessa on löydetty paljon hyviä mahdollisuuksia muutamasta ideasta, ja niitä on käytetty onnistuneesti hyväkseen. Amelia on tiivis teos, josta tulee esiin uusia puolia sen edetessä, eikä sitä katsoessa pääse tylsistymään.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
