Ajelehtiva kala ja veljeni kärpänen (Roininen) 2010

Elämän peruskysymysten äärille rakentuva teos kutoo Tampereen Ylioppilasteatterin näyttämölle lämpimän absurdeja tapahtumia ja tunnelmia.

 

Ajelehtiva kala ja veljeni kärpänen, Terhi Kuokkanen ja Outi Yli-Viikari

Ajelehtiva kala ja veljeni kärpänen

Koreografia, käsikirjoitus, videoprojektio: Samuli Roininen
Esiintyjät: Terhi Kuokkanen ja Outi Yli-Viikari
Puvut: Mirkka Nyrhinen
Valot: Ville Lamminmäki
Ääniajo: Antti Lähdesmäki
Musiikki: Maurice Ravel, Piano Trio
Runo: Theobald Tiger
Kuva: Johanna Havimäki

Tampereen Ylioppilasteatteri 26.11, 27.11 ja 28.11.2010

Elämän peruskysymysten äärille rakentuva teos Ajelehtiva kala ja veljeni kärpänen kutoo Tampereen Ylioppilasteatterin näyttämölle lämpimän absurdeja tapahtumia ja tunnelmia.

Samuli Roinisen käsikirjoittaman ja koreografioiman teoksen I maailmansodan aikaan sijoittuvia tapahtumia seurataan kahden lastenteatteriesitystä valmistelevan siviilipalvelusmiehen näkökulmasta. Siviilipalvelusmiehinä esiintyvät tamperelaiset freelance-tanssitaiteilijat Terhi Kuokkanen ja Outi Yli-Viikari.

Ajelehtiva kala ja veljeni kärpänen on koskettavan absurdi tragedia, joka ihastuttaa inhimillisyydellään ja huumorillaan. Teoksessa tanssi ja puhe yhdistyvät monitasoiseksi kudokseksi, jonka silmukoihin katsoja välillä putoaa. Putoaminen ei jatku kauan, kun katsoja jo poimitaan takaisin seuraamaan Kala ja Kärpänen -esityksen valmistumista.

Teoksen tapahtumat hyökyvät eteenpäin ja tunnelmia tiivistää intensiivinen Maurice Ravelin Piano Trio. Äitinsä juuri menettäneen ja rintamamiespalveluksesta vapautetun Ravelin vuonna 1914 valmistunut sävellys väijyy taustalla sodan kaaottisia ja hektisiä tunnelmia värjäten.

Teos vyöryttää katsojan eteen elämän ikuisuuskysymysten koko kirjon. Elämän ja kuoleman välillä mm. rakkaus, lisääntyminen, kommunikaatio ja ristiriidat synnyttävät jännitteitä, joita teos purkaa ja käsittelee. Sodan paineessa isojen kysymysten äärelle ei kuitenkaan juurikaan ole aikaa pysähtyä, vaan on kiinnityttävä siihen mitä on. Sodan ja taiteen tekemisen paine rinnastuvat teoksessa toisiinsa. Elämän mielekkyyden kysymisen sivutuotteena syntyneet ristiriidat ja jännitteet puretaan välillä sotimalla, välillä luovalla toiminnalla.

Näyttämön tapahtumat hiljentyvät, kun koko takaseinän peittävä screeni saa esiintyjätkin jähmettymään. Esiintyjä (Outi Yli-Viikari) käy henkilökohtaisen taistonsa näyttämötilan hetkeksi vallanneen jättiprojisoinnin kanssa, jossa kuvaruutuun rajattu miehen hahmo (Samuli Roininen) pohtii luomakunnankruunu-ajattelunsa häikäisemänä kärpäsen olemusta. Länsimaisen ihmiskunnan kollektiivisen mielen näyttämönä toimiva media paljastaa teatteritilassa sen absurdimmat piirteet. Ihmismielen kyky ja tarve kiinnittyä elämän pienten asioiden tarkasteluun siirtää huomion tehokkaasti toisaalle todellisten ongelmien kohtaamiselta ja ratkaisemiselta. Tätä ilmiötä esityksessä korostaa projisointi, joka jollain maagisella voimallaan aina onnistuu dominoimaan katsojan huomion osakseen. Onneksi katsojalle jää aikaa valinnan tekemiseen ja tietoiseen huomion siirtämiseen takaisin näyttämön tapahtumiin, jossa Terhi Kuokkasen liikkeen virta kutsuu taas katsojan läsnäolon herkkyyden osakseen muistuttaen hetken haihtuvasta olemuksesta ja ainutkertaisuuden ihmeestä.

Ajelehtiva kala ja veljeni kärpänen tasapainottelee elämän mielekkyyden ja mielettömyyden välillä. Hahmot tempoilevat suhteellisuuksien verkossa ja ”löytävät itsensä” toisinaan suhteesta toiseen. Kun mittakaavat muuttuvat, keinot siinä samalla.

Ihmismieli yltää ymmärtämään oman absurdiuden ja mittasuhteiden vääristymät suljetun teatteritilan seinien sisäpuolella ja nauramalla vapauttamaan sisäiset jännitteensä. Mutta miten käy sitten toisaalla? Niin, ainakin kärpänen kuoli näyttämöllä. Minkälaisia pieniä suuria elämän ja kuoleman valintoja todellisuudessa teemmekään, yksi asia viitoittaa valintojamme – halumme määritellä tai jättää määrittelemättä itsemme ja toisemme.

Konfliktit purkautuessaan purkavat usein myös ihmisten jäykät identiteettirakennelmat ristiriitojen taustalla. Globaalien, kansallisten ja henkilökohtaisten ristiriitojen paineessa kysymys siitä, keitä olemme seuraa mukanamme, niin kuin teoksen esiintyjiä Outia, Kalaa, ja Terhiä, Kärpästä. Lopulta sodan ja näytelmän kulissien kaatuessa on hetki aikaa asettautua olemisen kysymisen äärelle ja raottaa harhojen harsoja.

Sara Kovamäki