Karoliina Yli-Honko: Meditointia
Kirsi Monnin vangitseva koreografia Aika-kvartetto on filosofis-tanssillinen projektio elämästä ja ajallisuudesta.olevan katsojan ulottuvilla. Lue
Terhi Vaimala: Tanssittua runoutta
Kirsi Monnin Aika-kvartetto on kaikilta osa-alueiltaan niin harkittu ja selkeä, tanssijat niin tarkkoja, että myös teoksen taustalla oleva pohdinta ja valmistusprosessi tuntuvat olevan katsojan ulottuvilla. Lue
Esko Hakala: Kiehtovaa tietotulvaa
Katsojalle annetaan koko ajan monella tasolla paljon tietoa, mutta nämä tiedot eivät ole irrallisia, vaan muodostavat intensiivisen kokonaisuuden, joka herättää mielenkiintoa etsiä ja löytää erilaisia asioita teoksesta. Lue
Ari Kauppila: Hetken taitavat suorittajat
Runomuotoinen arvio runollisesta tanssiteoksesta. Lue
Kuva: Laura Vuoma
Aika-kvartetto
Koreografia Kirsi Monni
Tanssijat Akseli Kaukoranta, Joona Halonen, Katri Soini, Mammu Rankanen
Näyttelijät Tarja Heinula, Antti Jaakola
Valosuunnittelija Tomi Humalisto
Äänisuunnittelija Mikko Hynninen
Kuvataiteilija Terike Haapoja
Pukusuunnittelija Suvi Hänninen
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus
Ensi-ilta 15.4.2005
Esitykset myös Zodiakin syksyn 2005 ohjelmistossa 27.9.-5.10.2005
Zodiak, Helsinki
Meditointia mieli avoinna nyt-hetkessä
Aika-kvartetto koostuu lyhyemmistä episodeista, jotka rakentuvat T.S Eliotin runoihin teoksesta Neljä Kvartettia. Kapean ja leveän lavatilan äärilaidoissa kaksi näyttelijää lausuvat runoja muodostaen teoksen ainutlaatuisen äänimaailman yhdessä livenä muokattujen äänitehosteiden kanssa. Pitkällä takaseinällä on kolme valkokangasta, joihin heijastetaan teoksen visuaaliset ”lavasteet”; kirjaimia ja sanoja välillä suurina ja selkeinä ja toisinaan pieninä tai toisiinsa sekoittuneina epäselvinä kirjainhahmoina.
Teoksen jännite syntyy jo aivan alussa, kun Tarja Heinula lausuu ensimmäisen sanan Mammu Rankasen kävellessä kopisevilla kengillä. Alkujakso on jollakin tavalla hypnoottinen, sanojen ja liikkeiden sulautuessa yhteen. Liikkeillä ei kuitenkaan yritetä kuvittaa runoja, jotka toimivat todella hyvin ääneen lausuttuna taustana ja ympäristönä teokselle. Liikettä seuratessa ei ehdi kiinnittämään liikaa huomiota runoihin, vaan enemmänkin yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin. Voisi kuvitella, että kokemus on esiintyjällekin uudella tavalla haastava runollisuudessaan. Ainakin teosta katsoessa uppoutuu kysymyksiin nykyisyydestä, tulevaisuudesta ja muistoista, ajan moninaisista laskoksista jotka kerrostuvat toinen toisiinsa.
Tanssijat liikkuvat dynaamisesti ja tarkasti, mutta liikkeissä on tiettyä viipyilevyyttä ja tunnustelua. Välillä liikkeistä tulee mieleen kiinalaisen tai-jin hitaasti soljuvat liikekuviot. Tanssijoiden tekemisessä on body-mind-tekniikoista tuttua meditatiivista rauhallisuutta ja läsnäoloa, jolle kontrastin tarjoavat ajoittain repivät ja nykivät liiketoistot. Teoksessa on monenlaisia tunnelmia rajusta hulluudesta Puuha-Pete-tyyliseen nukkeleikkiin. Tummasävyisen maaninen kohtaus muistuttaa ahdistavuudessaan kuumepainajaisia. Taitavat tanssijat muodostavat hyvin toimivan ryhmän ja etenkin soljuvat duetot jäävät mieleen.
Pitkähkö teos onnistuu säilyttämään mielenkiintoisuutensa vaihtelevien ja selkeiden jaksojen ansiosta. Katsomoa on vain kaksi pitkää riviä, aivan kiinni esitystilassa. Esiintyjät tulevat lähelle ja tunnelma on intiimi. Katsomorakennelma haastaa katsojan eri tavalla kuin perinteinen ratkaisu: yhdellä kertaa ei välttämättä voi nähdä kaikkea vaan katsojan on valittava huomionsa kohde. Koreografialla on monta keskipistettä ja esiintyjien asettelulla havainnoinnin kohteet ovat hajallaan.
Teos onnistuu kiteyttämään ja havainnollistamaan Monnin viime syksynä ilmestyneessä väitöskirjassaan hahmottelemia teemoja. Aika-kvartetto on oma aikapoimunsa irrallaan arkisesta maailman kokemisesta. Teoksesta voi ammentaa paljon filosofiseen keskusteluun, mutta se toimii myös esimerkiksi ilman perehtymistä Martin Heideggerin ajatteluun.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on 23-vuotias estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
Tanssittua runoutta
Kirsi Monni sanoo Aika-kvarteton käsiohjelmassa teoksen liikekielen ja koreografian syntyneen runoa, T.S. Eliotin Neljää kvartettia, tanssittaessa. Teoksessa suhtaudutaankin tekstiin musiikinomaisesti; samoin kuin onnistunut koreografia saattaa lihallistaa musiikin, poimii esiintyjien työ Eliotin runoista merkityksiä katsojan koettaviksi.
Tarja Heinulan ja Antti Jaakolan tapa käsitellä tekstejä on musikaalinen, ajoittain puhe on kuin laulua ilman melodiaa. Näyttelijät lausuvat runoja tuottaen samalla äänimateriaalia, josta äänisuunnittelija Mikko Hynninen tuottaa teoksen musiikin. Käytössä ovat niin juomalasit, lasten mikrofonimankka kuin elektronisen taidemusiikin alkuaikoihin ajatukset vievä härvelikin, jota soitetaan liikuttelemalla käsiä laitteen läheisyydessä.
Puhutun kielen rytmi elää ajattelun tahdissa, puhujan ja vastaanottajan mielialoja seuraten, kommunikoiden. Runoa tanssittaessa nämä ominaisuudet korostuivat myös liikkeessä. Tanssijoiden avoimuus ja herkeämätön toisiinsa reagoiminen saivat aikaan vaikutelman liikkeen syntymisestä spontaanisti hetkessä. Kuitenkin Aika-kvartetto on kaikilta osa-alueiltaan niin harkittu ja selkeä, tanssijat niin tarkkoja, että myös teoksen taustalla oleva pohdinta ja valmistusprosessi tuntuvat olevan katsojan ulottuvilla. Tämä innoittaa katsojaa pohdiskelemaan ajatuskulkuja teoksen ja sen yksityiskohtien taustalla; tekemään tulkintoja ja löytämään yhteyksiä.
Kuva: Laura Vuoma
Mielen ja kehon olotilojen kokeminen yhdistyy Aika-kvartetossa ajan kokemiseen. Teoksen yleensä soljuva ja väljä ajankulu muuntuu luoden osassa 4. Tyytymättömyys turhautuneisuuteen ja päämäärättömyyteen liittyvän ahdistavan tiiviyden. Osassa 7 teos rakentaa jonkinlaisen työnteko-intensiteetin, näyttämötoiminnan hykerryttävästi viitatessa eri yhteyksiin (urheilu, joraaminen, julistaminen, ruumiillinen työ) joissa tällaista olotilaa tai intensiteettiä tarvitaan tai joissa sitä kohtaa.
Teosta seuratessa mielleyhtymät syntyivät kuin itsestään: Osassa 2. Puutarha tanssijoiden liike tuo mieleen linnut. Samassa liikkeen laatu ja rytmitys tuokin mieleen valoissa räpistelevät yöperhoset, jotka valon lisääntyessä vapautuvat takaisin lintuhahmoihinsa. Hetken tanssijat vaikuttavat lapsilta. Runon lukeminen jälkeenpäin paljastaa, että sekä linnut että lapset mainitaan tekstissä. Esitystilanteessa nämä asiat löysivät tiensä katsojan tajuntaan visuaalista tietä. Huomio hakeutuu automaattisesti esiintyjiin.
Tekstistä tarttuu katsojaan informaatiota näyttelijöiden lausumana sekä videoprojisoinneista, mutta sen tarkka seuraaminen olisi tuntunut jotenkin vaivalloiselta. Mieluummin vastaanottaa kuvan liikettä, tanssijoiden liikettä ja tekstiä musiikkina välillä poimien lauseen sieltä täältä. Olikin mielenkiintoista lukea runot jälkeenpäin ja todeta, että tärkein informaatio kuitenkin lienee löytänyt tiensä perille. Lukiessa huomaa Aika-kvarteton vaikutelmien kiinnittyneen runoihin, jotka toimivatkin reittinä takaisin teoksen pariin.
Terhi Vaimala on valmistunut Teatterikorkeakoulusta tanssijaksi 2003. Hän on työskennellyt tanssijana mm. Jyrki Karttusen, Tarja Rinteen ja Liisa Risun teoksissa.
Kiehtovaa tietotulvaa
”Tanssiteos ajasta, muistista ja asumisesta”
”Teos on lähtökohdiltaan velkaa Martin Heideggerin ajatukselle, että oleminen on ajallista asumista ja kieli on olemisen, siis asumisen talo”
(Käsiohjelma)
Olen aikaisemmin nähnyt vain yhden Kirsi Monnin teoksen. Tästäkin on melko paljon aikaa, enkä oikeastaan muista kyseisestä teoksesta hirveästi, koska olin melko nuori vielä silloin. Juuri valmistuneen tanssitaiteen tohtorin teosta menin mielenkiinnolla katsomaan.
Teos, joka pohjautuu T. S. Eliotin tekstiin Neljä kvartettia, sisältää selkeästi eri esityselementtejä, jotka jonkin verran kommentoivat keskenään. Esityksen muoto on rakentunut tekstien pohjalta. Teoksessa edettiin erilaisia tapahtumasarjoja, kohtauksia, joita Eliotin runotkin ovat.
Teoksen koreografia on ajoituksellisesti tarkkaa. Tanssijoiden tulee tietää tarkasti, mikä asia tulee minkäkin jälkeen. Liikekieli on monipuolista, pääasiassa käytetään lattia- ja keskitasoa. Koreografiassa on käytetty melko yksinkertaisia elementtejä tilankäytön ja dynamiikan suhteen. Nämä luovat kuitenkin hyvällä tavalla jännitettä tekemiseen tilassa ja antavat samalla tilaa esityksen muille elementeille. Esitystila on varsin leveä, mikä on huomioitu myös koreografiassa. Pääasiassa tapahtumat ovat sijoittuneet kuitenkin videokankaiden etupuolelle, näyttämön keskialueelle.
Teoksessa on neljä tanssijaa, kaksi näyttelijää, valo-, ääni- ja videosuunnittelijat. Näiden elementtien väliset suhteet ovat olennainen osa esitystä. Ääntä käsiteltiin reaaliaikaisesti esityksen kuluessa. Näyttelijät tekivät erilaisilla välineillä ääniä, jotka nauhoitettiin koneelle ja tuotiin eri tavoin käsiteltynä esitystilaan. Tämän lisäksi oli myös valmiita musiikkikappaleita, joita käytettiin näyttelijöiden kanssa tuotettujen elementtien kanssa. Kolmelle videokankaalle projisoitiin materiaalia. Pääasiassa tämä oli näyttelijöiden puhumaa tekstiä, jota tuotettiin kankaille erilaisilla tavoilla.
Valosuunnittelussa oli huomioitu muiden elementtien läsnäolo. Itselleni valot näkyivät täydentävänä elementtinä, joka selkeytti katsojan huomiota rajaamalla erilaisia tiloja isossa esitystilassa. Yleisesti ottaen värisävy oli melko lämmin, koska tilan kokonaisvalaistus jäi videokankaiden huomattavasti kylmemmän valon kanssa melko neutraalille tasolle. Tämä korostui erityisesti esiintyjien ollessa lähellä videokankaita. Esitystilan etureunassa ja sivuilla valaistus oli lämpimämpi. Nykyteknologia on isossa osassa eri elementtien toteutuksessa. Mielestäni tämä on mielenkiintoista, sillä niiden avulla voidaan hyvin tehtynä sekä vahvistaa jo olemassa olevia teemoja, että tuoda lisää mahdollisia suuntia ajatukselle. Kyseisessä teoksessa elementit toimivat mielestäni hyvin yhteen ja tukevat kokonaisideaa.
Teoksen tanssijat ovat monipuolisia esiintyjiä. Tanssijoissa on mielestäni mielenkiintoista se, että teoksessa esiintyy kokeneita, monipuolisia naistanssijoita ja vastakohtana nuoria miehiä. On kiinnostavaa katsoa esiintyjien oman peroonan ja kehon mahdollisia kvaliteetteja, niiden määrää ja variointia. Mielestäni ei voi sanoa, että kokeneen tanssijan kehon tuottamassa liikkeessä on paljon enemmän mielenkiintoista kuin nuoremman. Enemmänkin laadut ovat erilaisia ja kuitenkin yhtä kiehtovia. Todennäköisesti katsojan omat tuntemukset ja mieltymykset tiettyihin asioihin luovat arvojärjestystä liikkeen tutkimisessa.
Joona Halonen ja Katri Soini (kuva Laura Vuoma)
Tanssijoiden läsnäolo tilassa on hyvin rakennettua, luonnollista. Jokaisen tanssijan persoonallisuus tuo omaa väriä kokonaisuuteen ja muodostaa suhteita muiden esiintyjien välillä. Esitystilassa vahvasti läsnä oleminen on tarpeellista myös siksi, että katsojat ovat välillä hyvinkin lähellä esiintyjiä ja heidän senhetkisestä tilastaan pystyy aistimaan paljon.
Tanssijat liikkuvat tilassa monipuolisesti ja käyttävät sitä omalle hahmolleen luontaisesti. Teoksen eri kohdissa duetot, soolot ja ryhmässä tapahtuvat liikkeet vaihtelevat monipuolisesti. Selkeästi enemmän merkitysarvoa on mielestäni annettu kuitenkin tanssijoiden välisten suhteiden muodostumisille, jota erityisesti parityöskentelyssä tutkitaan. Teos sisältää jonkin verran jo annettua liikettä, mutta mielestäni on paljon myös tematisoitua liikkeen improvisaatiota. Toisin sanoen jonkin verran rajattua, ohjattua improvisaatiota sekä ryhmässä, pareittain että soolona.
Kirsi Monnin teoksessa yleisölle annetaan jokaisella välineellä koko ajan paljon informaatiota. Tällöin katsoja useimmissa tapauksissa pakotetaan tekemään valintoja. Esitystila on hyvin leveä ja katsomo lähellä lavaa, joten myös tässä suhteessa katsojan on päätettävä, mihin kiinnittää huomionsa. Esityksen kestoksi on määritelty noin 70 minuuttia. Tämä on keskimääräistä nykytanssiteosta pidempi, mutta se ei kuitenkaan tunnu siltä. Esityksen intensiteetti pysyy vahvana koko ajan. Vaikka informaatiota ja erilaisia ärsykkeitä katsojalle annetaan paljon ja samanaikaisesti, jostakin syystä informaatiotulvaan ei kyllästy. Ehkä asioiden esille tuomisen tapa todellakin ratkaisee pitkälti sen, miten katsojan mielenkiinto teokseen säilyy.
Koin teoksen enemmänkin kokonaisvaltaisena esityksenä, kuin pelkästään tanssiteoksena. Katsojalle annetaan koko ajan monella tasolla paljon tietoa, mutta nämä tiedot eivät ole irrallisia, vaan muodostavat intensiivisen kokonaisuuden, joka herättää mielenkiintoa etsiä ja löytää erilaisia asioita teoksesta. Tämä oli yksi harvoista teoksista, jonka olisi tehnyt mieli käydä katsomassa toistamiseen.
Esko Hakala on Teatterikorkeakoulun Tanssitaiteen laitoksen kolmannen vuosikurssin opiskelija.
HETKEN TAITAVAT SUORITTAJAT
kirjaimet täyttävät takaseinän
kuin avaruudessa leijuen
välillä syntyy sana
välillä kuva
välillä graafinen sade
syvä visuaalinen ulottuvuus
kuin yhden hetken laajentuma
vailla tarvetta palata menneisyyteen
vailla tarvetta ennustaa tulevaa
kokonaisvaltainen informaatiotulva
katsoja saa tehtävän
alituisen valinnan haasteen
mihin tarttua
mistä jäädä paitsi
se pitää hereillä
silti vie voimat
näyttelijät
tilan täyttävän tekstin kannattelijat
puheen taipuessa musiikiksi
sanojen merkityksien häipyessä
tanssijat
kinesteettiset olennot
kenties epäihmiset
hetken taitavat suorittajat
älyn läsnäolon täyttämässä tilassa
hetkellisyys
liikkeen pysähdykset
selkeys ja artikulaatio
mielen kirkkaus piirtyy ulos kehosta
näen ja koen
ehkä jopa ymmärrän
nautin
ja silti lopulta pitkästyn
jäljelle jää
kaipuu inhimillisyyteen
kaipuu olemisen itsestäänselvyyteen
ja kuitenkin
liikkeen kielen
merkityksellisyys selittyy
hetkessä olemisen
taito välittyy
ja ajallisen asumisen
koti kirjoittautuu näkyviin
Ari Kauppila on alkujaan Porista kotoisin oleva koreografi, tanssija, lattiamuusikko sekä lattiansoitonopettaja. Hän muutti Helsinkiin 1998 aloittaessaan opinnot Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella. Kahdeksantena opiskeluvuotenaan 2005 syksyllä hän aloitti koreografian maisteriopinnot ja aikoo päättäväisesti valmistua viimeistään vuoden 2008 keväällä. Hän toimii perustamansa ryhmän Indictus Companyn taiteellisena johtajana.
Indictus Company pyrkii luomaan kokonaisvaltaista näyttämötaidetta erityisesti tanssin, musiikin ja visuaalisuuden keinoin. Ryhmä tuo ensi-iltaan vain kokonaan alkuperäisiä teoksia, joissa myös musiikki on teosta varta vasten valmistettu. Erityisesti rytminen työskentely ja steppi sekä perehtyminen tanssijuuden ja muusikkouden yhdistämiseen ovat olleet tärkeä osa Indictusta sen perustamisesta lähtien. Indictus on sanomatta olevaa rytmiä, liikettä sekä fyysistä teatteria.