Karoliina Yli-Honko: Tanssi tulee iholle
Esityksen ja esittämisen rajapinnoilla tasapainoilevat yhteisessä illassa nähdyt Sanna Myllylahden After All – Kaiken jälkeen ja William Petit’n North Land – Nomade Cabaret. Teokset sopivat erinomaisesti esitettäviksi samassa yhteydessä. Mikäli meno äityy liian rajuksi, niin pois voi lähteä hyvillä mielin nähtyään ensin Myllylahden teoksen.
Nomade Cabaret, kuva Mika Kamula
After all – kaiken jälkeen
Koreografia: Sanna Myllylahti
Tanssijat: Maria Kananen, Ville Oinonen ja Esko Vatula
Valo- ja videosuunnittelu: Niko Kurola
Näyttämötekniikka: Marko Moilanen
Tuotanto: Routa Company, Pohjoinen tanssin aluekeskus
Kantaesitys: 2.2.2006 Kajaanissa
North Land – Nomade Cabaret
Koreografia: William Petit
Tanssi: Jouni Järvenpää, Sami Henrik Haapala, Henna Holma, Linda Priha, Pirjo Yli-Maunula
Valosuunnittelu: Thierry Lacroix
Musiikki: Felix Lajko, Taraf of Haiduk
Tuotanto: Aluekeskusyhteistyönä JoJo – Oulun Tanssin Keskus ja Pyhäsalmen Tanssi Ry sekä tanssijatyöryhmä
Tanssijatyöryhmän vastaava tuottaja: Pirjo Yli-Maunula
Yhteistyökumppanit: ROUTA ja Ranskan kulttuurikeskus
Kantaesitys: 2.2.2006 Kajaanissa
Ke 26.7.2006 Inmet Areena, Pyhäjärvi
Täydenkuun tanssit 2006
Tanssi tulee iholle
Yleisön joukossa kuhinaa aiheutti ennen esitystä tieto, että isoa katsomoa ei käytetä lainkaan ja että väliajalla katsomoon tehdään muutoksia. Huhuja osallistavasta otteesta liikkui Inmet-areenan lämpiöpuolella. Luulen, että monia jännitti, ainakin minua.
Myllylahden teoksen lavatila on rakennettu intiimiksi lattianeliöksi, jonka jokaisella sivulla on kaksi katsomoriviä. Keskellä valkoista esitysalaa oleilevat jo yleisön tullessa sisään teoksen esiintyjät Maria Kananen, Ville Oinonen ja Esko Vatula. Tunnelma on alusta alkaen lämmin ja viihtyisä.
Upeaa After All –Kaiken jälkeen –koreografiassa on tanssijoiden läheisyys, lämmin valaistus ja toimiva äänimaisema. Fyysisyys tulee aivan eri tavalla koetuksi katsomosta kuin useasti tanssiesityksissä. Myllylahden teosta ei voi kokea vain esteettisesti vaan se porautuu luihin ja ytimiin. Liikkeen tuntu on mahtavaa kokea näin.
Pääosassa ovat tässä teoksessa miehet. Kananen on sivullinen, tasapainottava ja kommentoiva hahmo, joka on mukana teoksen alussa, keskikohdassa ja lopussa. Hän liikkuu hienosti kipsi jalassaan.
Oinonen ja Vatula muodostavat rosoisen kiinnostavan parivaljakon. Oinonen on nuori ja energiaa pursuava tanssija, joka vaikutaa kykenevän lähes mihin vain kun taas Vatula on keski-ikäinen Kajaanin kaupunginteatterin näyttelijä. Vatula tekee ihailtavan työn teoksessa, sillä hän on tasaveroinen esiintyjänä Oinosen kanssa, vaikka ei liikkeellisesti voi yltää samaan. Hänen olemuksestaan tulee mieleen mailmaa nähnyt merimies tietyssä vivahteikkaassa karskiudessaan. Juuri tällainen yhdistelmä on herkullinen ja toimiva – esiintyjät ovat ihmisiä ja persoonia, mutta silti teos on kokonainen koreografisesti ja tanssillisesti.
Keskiössä Myllylahdella on tapahtuma ja tilanne, jota seuratessaan katsoja joutuu liikuttamaan päätään kuin tennisottelussa. Kaiken kaikkiaan teos on ravisteleva ja säväyttävä fyysis-tunteellinen elämys.
Riskejä kaihtamatta laitetaan vauhdikas show pystyyn Petit’n teoksessa North Land – Nomade Cabaret. Teoksen tanssijoilla ei ole rajattua tilaa esiintyä, vaan he ovat kaikkialla. Teoksen kantava voima piilee jännityksessä ja ihmetyksessä. Yleisö pidetään varpaillaan lähes koko esityksen ajan, miettien ja peläten mitä seuraavaksi tapahtuu.
Suomalaiset tanssijat Jouni Järvenpää, Sami Henrik Haapala, Henna Holma, Linda Priha ja Täydenkuun tanssien taiteellisena johtajanakin tunnettu Pirjo Yli-Maunula pitävät yllä maanista tunnelmaa. Tanssilliset, ryhmän suorittamat osuudet ovat täyttä tykitystä. Musiikin karhea pelimanniviulun poljento ja slaavilainen vivahde sopivat hyvin teokseen. Tanssijat tekevät pitkiä hyppyjä ja loikkia milloin mihinkin juosten. He ovat hurjia ja jopa aavistuksen pelottavia.
Petit’n teos puolestaan liikkuu hiuksen hienolla rajapinnalla yleisön mukaan ottamisessa. Teoksen aikana alkaa mietityttää, missä mennään liian pitkälle niin, että yleisöstä tulee esityksen leikkikalu? Katsoessani joitakin osallistavia tilanteita alkoi myös arveluttaa, miten niihin itse reagoisi ja miten se vaikuttaisi teokseen, jos katsoja pistäisikin vastaan tai reagoisi odottamattomalla tavalla.
Hauskin oivalluksen hetki teoksessa itselleni tapahtui esiintyjän ja katsojan roolin sekoittuessa. Hetken ajattelin, että tuntematonta takapuolelle läimäyttäminen on jo aika härskiä toimintaa, ennen kuin havahduin huomaamaan, että molemmat henkilöt olivatkin teoksen tanssijoita. Maanisuus ja jännite olivat teoksen hyviä puolia. Loppupuolella jännite ei kuitenkaan enää kantanut niin hyvin. Petit’n teos on kokemisen arvoinen ja takuulla mielipiteitä voimakkaasti jakava.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti Liikekieli.comiin sekä estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org).
