Terveisiä Euroopan toisaalta. Näin sirkusesityksen. Kaksi miestä, jotka taitoivat kiinalaiset tangot. Tanssivat ja näyttelivät. En tiedä, olenko koskaan nähnyt tuollaista nykysirkusesitystä. Se oli yksinkertaisesti hienoa katsottavaa.
À Deux pas de là-haut: Ante-estreia de Joao dos Santos. Companhia O Último Momento.
Culturgest, Lissabon 19.11.2010
Taiteellinen johtaja: Joao Paulo dos Santos
Idea, ohjaus, toteutus: Guillarme Amaro, Joao Paulo dos Santos
Musiikki: Marek Hunhap
Valot: Nicolas Le Clézio
Tekniikka: Alrik Reynaud
Lavastus: Joao Paulo dos Santod
Puvustus: Fanny Mandonnet
Lavastuksen rakennus: L`Usine, Tourneufeuille
Tuotanto: Flore Vitel
Nykysirkusta Lissabonissa
Terveisiä Euroopan toisaalta. Näin sirkusesityksen. Kaksi miestä, jotka taitoivat kiinalaiset tangot. Tanssivat ja näyttelivät. En tiedä, olenko koskaan nähnyt tuollaista nykysirkusesitystä. Se oli yksinkertaisesti hienoa katsottavaa.
Ja miksi? Luulen, että kyse oli rytmistä. Vaatteiden värit, lavastus, rekvisiitta sekä sirkusnumeroiden, tanssin, rauhan ja kiireen vuorottelu kulkivat kaikki täydellisessä synergiassa. Ei ollut kertaakaan hetkeä, jolloin olisi toivonut jonkun muutoksen tapahtuvan.
Kaikki eteni harkitun harmonisesti. Vaatteet ja lavasteet edustivat visuaalisuuden ohella funktionaalisuutta. Ne olivat koko ajan mukana liikkeessä ja rytmissä. Katulamput syttyivät ja laatikot avautuivat. Takki muuttui välineeksi, jonka kanssa nosteltiin ja pyöräytettiin toista. Vaatteet käännettiin nurinpäin, kun kohtaus vaihtui, ja samalla luotiin uusi tunnelma.
Kaikki oli tarkkaan harkittua ja pohdittua. Selkeyttä tuntui nyt hyvältä katsoa. Toki nykysirkusesityksessä lavasteilla on usein muutenkin suuri painoarvo, sillä sirkus perustuu välineisiin. Välineet halutaan kuitenkin sulauttaa johonkin ympäristöön, niille luodaan uusi merkitys ja niiden ympärille halutaan rakentaa jotain muuta. Sirkusesityksessä luodaan usein joku tietty, erityinen maailma, jota lavasteet ja vaatteet olennaisesti tukevat.
Tunnelma ja esityksiin luotu erityinen maailma viehättävät minua sirkuksessa. Se on mystistä, salaperäistä ja usein pelkkää fantasiaa. Se nostaa sirkuksen viihteellistä painoarvoa. Ja pelkästään positiivisessa merkityksessä. Sirkuksen maailmassa saa aina viipyä. Se tarjoaa pakohetken arjesta, ja sitä viihteellä tavoitellaan.
Esityksessä oli myös klovneriaa, jota ei juuri näe. Tai näkisi varmaan, jos katsoisi sirkusta enemmän. Nauroin ja mietin, voinko nauraa näin paljon. Esityksen tanssiosuudet olivat lähinnä temppuakrobatiaa, mutta ne eivät kuitenkaan olleet temppuja temppujen perään. Ne näyttivät syiltä luonnollisen, liikkeellisen jatkumon seurauksena.
Kuin pikkutyttö, joka haluaa balleriinaksi näkemänsä Joutsenlammen jälkeen, menin minäkin sirkustunnille seuraavana päivänä. Ja sen jälkeen ihailen näkemiäni esiintyjiä vielä enemmän. Keinutrapetsin jälkeen kämmeneni olivat hankautuneet rikki ja jalkapöytä ja kädet palaneet kankaasta enkä seuraavana päivänä saanut sukkia jalkaan, koska yläkroppaan sattui niin paljon. Varmaan minäkin totun ja seuraavan tunnin jälkeen kaikki on paremmin. Ah, eläköön sirkus.
Heini Tuoresmäki
