Opiskelen Turun ammattikorkeakoulun esittävän taiteenlinjalla sirkusta ja kävin katsomassa helmikuussa 2012 esitettyjä saman koulun tanssiopiskelijoiden ryhmäkoreografioita. Tanssit herättivät erilaisia kysymyksiä, joten päätin haastatella ryhmäkoreografiassa, ns. ryhmiksessä mukana ollutta ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa Sami Similää.
Ryhmäkoreografiat ovat kolmannen vuoden tanssinopiskelijoiden tekemiä koreografioita, joissa tanssivat ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat. Tanssit esitettiin Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian tiloissa Köysiteatterissa.
1. Mistä teos kertoi?
Sami: Teos oli koreografi Suvi Niemisen tarina ja kannanotto hänen omasta kokemuksestaan. Hän oli nähnyt kukkakaupassa ruusuja, jotka oli upotettu hopea- tai metalliväriin, ja tämä sai Suvin miettimään, miksi jotain jo valmiiksi kaunista pitää yrittää muunnella. Teoksessa käsiteltiin asioiden materialisointia.
2. Saitteko vaikuttaa itse teokseen vai päättikö koreografi kaikesta?
Sami: Koreografian pikku hiljaa kehittyen ja jatkuvasti muuttuen Suvi Nieminen oli kyllä selvästi täysin tietoinen siitä, mitä hän halusi koreografialtaan. Me tanssijat autoimme jakamalla omia ajatuksiamme ja mielipiteitämme tanssista niin hyvässä kuin pahassa.
3. Miten tanssijat valittiin teoksiin?
Sami: Minun tietääkseni Suvi sai itse päättää, ketä tanssijoita halusi koreografiaansa. Eli ihan koreografin valtaa käyttäen! Ainut tekijä, joka olisi estänyt jonkun tanssijan valitsemisen olisi (minun tietääkseni) ollut se, että kyseinen tanssija olisi lupautunut jo muihin koreografioihin eikä täten aika olisi riittänyt tanssijalle. Nopeat syövät hitaat!
4. Riittikö aika harjoitella?
Sami: Kyllä riitti, jokaisessa koreografiassa varmasti tulee pieniä paniikin ja kaaoksen omaisia hetkiä, mutta ne kuuluvat omasta mielestäni tekoprosessiin! Lopullisessa esityksessä kaikilla oli itsevarma olo mennä näyttämölle esiintymään.
5. Kuinka paljon opettajat vaikuttivat teokseen?
Sami: Opettajat katsoivat läpimenoja esityksistä , niiden musiikista ja valoista sekä antoivat omia vinkkejään ja mielipiteitään, tietääkseni siis opettajat toimivat eräänlaisina tutoreina antaen ohjeita ja ajatuksia koreografian tekijälle.
6. Mitä ongelmia kohtasit työskentelyssä?
Sami: Suurin ongelma oli meidän todella iso ryhmä tanssijoita ryhmäkoreografiaan. Meitä oli 12 ja tämän takia yhteiset treeniajat olivat todella haastavia. Kaikki 12 tanssijaa saada yhtä aikaa paikalle oli ylivoimaisesti suurin haaste, stressaava tekijä niin meille tanssijoille kuin varmasti koreografillekin. On hankala luottaa teokseen täysin, jos ei pääse koko porukalla tekemään useaan kertaan, siitä puuttuu silloin se tanssiporukan sitoutuminen yhteen.
7. Mitä opit? Mistä pidit erityisesti?
Sami: Tämä oli itselleni vasta toinen nykytanssiesitys, missä olen ollut mukana, ja se kyllä opetti taas minulle paljon. Todella paljon sain irti nimenomaan esiintymisestä. Olen tottunut kilpatanssitaustani syystä flirttailemaan ja ”vitsailemaan” näyttämöllä, joten nyt keskittyminen omaan kehoonsa ja olemaan läsnä ilman mitään annettua roolia oli todella haastavaa ja palkitsevaa. Pidin erityisesti siitä, kun tanssin dueton Mikon kanssa, ja toisesta duettokohtauksesta Miian kanssa.
8. Oletko jo miettinyt millaisen ryhmäkoreografian teet itse? Saitko ideoita näistä?
Sami: Mietin tällä hetkellä sooloani, mutta sen kautta on tullut jo muutama idea ryhmäkoreografiaan. Sain ideoita ja ennen kaikkea sain selville monia ryhmäkoreografian keinoja tuoda tanssia esille.
9. Mitä olisit itse tehnyt toisin?
Sami: Olisin itse yrittänyt käyttää vähemmän tanssijoita, sillä koreografian kokonaisuudessaan oli niin vahva, että tanssijat minun mielestäni jäivät koreografian varjoon. Oma mielipiteeni koreografin työstä on se, että koreografia on todella onnistunut, kun tanssijat ovat ensisijalla eikä koreografia.
10. Miten musiikki vaikutti tekemiseen? Piditkö valitusta musiikista?
Sami: Musiikki oli todella toimiva ja inspiroiva. Otin selvää kyseisistä musiikeista ja ne auttoivat minua löytämään monia uusia kappaleita, joita käytän esimerkiksi soolossani luultavasti.
Mira Sirkka
