Karoliina Yli-Honko: Unikertomuksia kehollisuudesta
1-0, matériel du coeur -koreografia on Liisa Pentin arvoituksellinen teos, jossa todellisuuden rajat ovat häilyviä. Koreografia tasapainoilee hiuksenhienosti käyttämällä moneen kertaan nähtyjä keinoja siten, että ne ovat perusteltuja ja oivaltavia. Pentin liikekieli tekee kunniaa kehon sanattomalle ilmaisuvoimalle antaen liikkeen ohjata teosta.
1-0, matériel du coeur
Konsepti, koreografia Liisa Pentti
Dramaturginen assistentti Martin Nachbar
Tanssi Joona Halonen, Ayara Hernandez, Riina Huhtanen, Felix Marchand, Mickaël Stoeckel, Nina Viitamäki
Video Sari Antikainen
Valosuunnittelu Mia Kivinen
Äänisuunnittelu Patrick Kosk
Lavastus Salla Salin
Puvustus Suvi Hänninen
Tuotanto Zodiak – Uuden tanssin keskus, Tanssiareena ry/ Liikkeellä marraskuussa –festivaali, Liisa Pentti + Co, yhteistyössä PACT Zollverein Choreographisches Zentrum NRW, Essen
Ensi-ilta 2.11.2005 Zodiak, Kaapelitehdas, Helsinki
Unikertomuksia kehollisuudesta
1-0, matériel du coeur -koreografia on Liisa Pentin arvoituksellinen teos, jossa todellisuuden rajat ovat häilyviä. Koreografia tasapainoilee hiuksenhienosti käyttämällä moneen kertaan nähtyjä keinoja siten, että ne ovat perusteltuja ja oivaltavia. Pentin liikekieli tekee kunniaa kehon sanattomalle ilmaisuvoimalle antaen liikkeen ohjata teosta.
Liisa Pentti kertoo itse käyttävänsä teoksen harjoittamisessa anatomisia ja kehollisia mielikuvia, jotka selittävät teoksen laadusta paljon. Tanssijat ovat todella läsnä omassa kehossaan ja tilassa. Liikkeet ulottuvat parhaimmillaan kehon ääripisteisiin ja niitä pidemmälle selkeissä suuntauksissa tanssijasta toiseen, ikään kuin jokin näkymätön impulssi kulkisi esiintyjästä toiseen. Joissain kohdissa tämä loi erityislaatuisen yhteyden tanssijoiden välille ja siitä pystyi näkemään miten tarkkaan kaikki on suunniteltu. Liikesarjat eivät olleet silti jäykkiä tai ulkoa opetellun näköisiä.
Koreografia on kertomus, jossa ei ole juonta tai sen johdonmukaisuus on sekoitettu niin, että sitä ei enää havaitse. Tuntuu, että teoksessa on useita limittäisiä todellisuuden tasoja. Alussa tanssijat näyttävät aavemaisilta vaellellen näyttämöllä, joka vaikuttaa autiolta talolta pussitettuine tuoleineen ja kattokruunuineen. Välillä tunnelma muuttuu rennommaksi musiikin ja leikkien tai pelien myötä, mutta taustalla säilyy tunne outoudesta.
Välillä tanssijoiden haamut liikkuvat takaseinään heijastetussa videossa, jota ei ensin edes meinaa huomata. Sari Antikaisen mustavalkoisella videolla viitteelliset hahmot muistuttavat kipsireliefejä. Zodiakin muuntautumiskykyistä tilaa on käytetty niin, että katsomoon kävellään lavan poikki pituussuunnassa. Katsomo on pieni ja välillä tuntuu siltä, että katsoja on itse näyttämöllä, että esiintyjät katsovat miten katsoja reagoi ja elää mukana.
Joskus tanssiteoksissa johdatellaan katsojaa haluttuun tunnetilaan musiikin avulla. Tässä teoksessa liikkeet itse saavat tunteet esiin ja muodostavat rytmin. Puhe on sijoitettu sulavasti osaksi koko teosta, eikä sillä yritetä selventää teoksen sanomaa tai tarinaa. Espanja, ranska, saksa ja suomi vaihtelevat, mutta tekstin sisältö ei niinkään. Teoksessa on unen logiikan kaltaista absurdiutta, joka toimii siksi, että sen kautta ei ole yritetty itseisarvoisesti tavoitella hassua ja humoristista lopputulosta.
Pentti on saanut teokseensa vaikutteita Alain Robbe-Grilletin ja Alain Resnais’n vuodelta 1960 peräsin olevasta elokuvasta Viime vuonna Marienbadissa. Koreografia herätti kiinnostuksen nähdä elokuva, mutta Pentin luoma epätodellinen mielenmaisema toimii muutenkin. Itselleni unenkaltaisuudesta ja todellisuuden tajun hämärtymisestä tuli mieleen itävaltalaisen Arthur Schnitzlerin vuonna 1926 julkaistu kirja Unikertomus, joka puolestaan on innoittanut Stanley Kubrickia elokuvaan Eyes Wide Shut. En tiedä oliko kirja tuttu Viime vuonna Marienbadissa -elokuvan tekijöille, mutta elokuva puolestaan on vaikuttanut Kubrickiin.
1-0, matériel du coeur -teoksen kansainvälinen tanssijoiden joukko on erinomainen ja persoonallinen. Erityisesti mieleeni jäi Felix Marchandin hykerryttävä monologi-esitelmä saksaksi siitä, mitä sormella pitää tehdä.
Karoliina Yli-Honko
Kirjoittaja on estetiikan opiskelija ja tanssin harrastaja. Hän on opiskellut Helsingin Yliopiston Humanistisessa tiedekunnassa vuodesta 2000, Taiteiden tutkimuksen laitoksella vuodesta 2002. Estetiikan lisäksi hän opiskelee mm. taidehistoriaa ja Latinalaisen Amerikan tutkimusta. Yli-Honko on kiinnostunut kokonaisvaltaisesti kulttuurista, mutta erityisesti tanssista ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä. Hän kirjoittaa säännöllisesti estetiikan opiskelijoiden omaan nettilehteen Ärsykkeeseen (www.rsyke.org). Lisätietoja: karoliina.yli-honko@helsinki.fi
