Etusivu Lista videoista Nykytanssia Huippuvuorten tuntureilla!

haku

kiitämme

Toimintaamme tukevat:
  • Valtion Tanssitaidetoimikunta
  • Suomen kulttuurirahasto
  • Jenny ja Antti Wihurin rahasto
  • Uudenmaan taidetoimikunta

kirjautuminen

Nykytanssia Huippuvuorten tuntureilla! Tulosta
Video ja kuva
Kirjoittanut Thomas Freundlich ja Valtteri Raekallio   
29.09.2009 18:23

Ennakkomaistiaisia Svalbard Suite -työnimellä kulkevasta tanssilyhytelokuvasta, joka on tällä hetkellä editointivaiheessa ja valmistuu ensi kevääksi. Miljöö on hieman erikoisempi, sillä video on kuvattu Huippuvuorilla elokuussa 2008.

 


 

Svalbard Suite (työnimi)

Koreografia, tanssi ja videotuotanto Thomas Freundlich ja Valtteri Raekallio

"Tästä projektista riittäisi mielenkiintoisia anekdootteja vaikka millä mitalla. Harvoin esimerkiksi joutuu tanssia tehdessään miettimään samalla jääkarhuilta suojautumista! Huippuvuorilla tulee erityisen vahvasti pohtineeksi ihmisen ja luonnon suhdetta, sillä saaret ovat ainakin asuttujen alueiden lähellä ihmeellinen sekoitus villiä arktista luontoa ja rajuja jälkiä luonnonvarojen hyödyntämisestä. 50 vuotta sitten hitaasti uusiutuvaan turpeeseen painautuneet telaketjunjäljet näkyvät selvästi edelleen.

Tanssivideo hakee vielä lopullista muotoaan ja rakennettaan, mutta eristyneisyyden, hiljaisuuden ja valtavan tilan ajatukset tuntuvat nousevan esiin yhä uudelleen. Tunturinrinteiden ja merenrantojen lisäksi 1960-luvulla hylätty Grumantbyenin neuvostoliittolainen kaivoskylä tarjosi ainutlaatuiset puitteet näiden teemojen pohtimiselle tanssin muodossa."

-TF & VR

Projekti on toteutettu Taiteen keskustoimikunnan ja Pohjoismaisen kulttuuripisteen tuella.

 

 

 
Artikkelin kirjoittaja: Thomas Freundlich ja Valtteri Raekallio

Näytä muut tämän kirjoittajan artikkelit

Kommentteja (2)
ihan huippuja vuoria
1 07.10.2009 12:37
Katja Keränen
Ihan mielettömät maisemat: luonto, karu kauneus ja hylättyyden tuntu. Samalla vahva elämisen maku. Haluu tonne kans. Ja hienot parrat! Odotan innolla leffaa. Hyvä pojjjaatt;)
Jylhää ja kaunista.
2 03.01.2010 12:38
Heini Tuoresmäki
Olipa vangitseva video maisemineen. Mahtavaa. Hyvä, että lähditte liikuttamaan vuoria ja jääkarhja.
Kevättä odotellessa.