KUVA: Annuska Dal Maso. Tanssitaiteilija Pia Lindyn Välittämisestä-projekti. Tanssijat: Sini Silveri ja Anna Venäläinen.

Työ

Oletko kuullut prekarisaatiosta? Minä olen kuullut, että työni on tyypillistä prekaarille henkilölle. Tanssitaiteilijan työ? Moni varmaan miettii, että mitäköhän työtä se oikein tekee – ja missä se siis käy töissä?

Työväen presidentti (pah!). Presidentti on työ (myö sanotaan että niin myö ollaanki!) Entäs tämä ikivihreä: ”Mä joka päivä töitä teen, joka ainoa aamu seitsemäksi meen –” Työ on tässä maassa arvon asia. Työssäkäyvä on kunnon kansalainen. Työtön on ressukka ja epäonnistunut.

Prekarisaatiolla kaiketi viitataan työn käsitteen kriisiytymiseen. Teollisena aikakautena työ oli sitä, että olet työntekijä tai työnantaja. Työntekijä menee tehtaaseen tai toimistoon aamulla töihin ja illalla lähtee kotiin. Sitten on vapaa-aikaa. Työnantaja taas vahtii, että työntekijät tekee töitä, ja kerää itse voitot taskuun… (hups, minusta kuoriutuu pikkumarxisti!) Sitten tuli työttömiä kehiin. Ne eivät menneetkään aamulla töihin. Ne jäivät lorvimaan.

Kaverini sanoi, että ottaa virkavapaata. Meinasin ihan kysäistä, että oliko toi vitsi? Mutta tosiaan, opettajakaverillani on virka. Se alkaa olla harvinaista. Menneiden vuosikymmenten muisto yhä useammalle, jotka tekevät nykyään pätkää. Lähihoitajaystäväni kertoi, että heillä työsoppari on kevääseen, ja uusi tehdään syksyllä, jottei kertyisi turhia lomia. Vain yhdellä työntekijällä on pysyvämpi työsopimus. Hän on kuulema tyyppi, joka on kova pitämään puoliaan.

Monesti mielletään että pätkätyöläiset ovat olosuhteiden uhreja, että pitäs olla niitä virkoja. Tanssitaiteilija ei virkojen perään haikaile, kun ei semmoisia heidän ammatissaan ole koskaan ollutkaan. On vain luovuus, hulluus ja uskallus  – niillä työllistyy, taekka sitten ei.

Kun ihmiset kyselevät onko tanssijoille töitä, vastaan että on vaikka kuinka paljon, eri asia saako siitä palkkaa. Miten työ määritellään? Työtön taiteilija voi tehdä pitkää työpäivää taiteen eteen, muttei palkka tipu. En sanoisi että hän on työtön – hän tekee helvetisti töitä, palkanmaksajana on vain työkkäri… saakohan näin sanoa?

Missäs se prekaarin työpaikka muuten on? Työpaikkani on mm. siellä missä on läppärini, kuten Coffee House, Itä-suomen yliopiston kirjasto ja bussit. Työntekopaikkojani ovat myös balettikoulu, Nurmeksen toimintakeskus, jalkapallokenttä, liukumäki (ihan oikeasti – olen myös henkilökohtainen vapaa-ajan avustaja) sekä valitettavasti toisinaan oma koti, koska se läppäri on sielläkin.

Moni ei ajattelisi, että tanssija tekee töitä koneella – eikös sen pitäisi vaan jalkoja nostella? Noh, jotta voi jalkoja nostella ja saada siitä palkkaa, niin täytyy kirjoittaa apurahahakemuksia. Myös monesti taideprojekteihin liittyvä mainostus ja erinäinen säätäminen esimerkiksi työryhmän treeniaikatauluista sijoittuu koneelle – sinne Facebookkiin, jonka luulin ennen olevan vapaa-aikaa varten. Nykyään, kun ei meinaa erottaa onko itse töissä vai ei, määrittelen, että en avaa läppäriä enää iltamyöhään tai viikonloppuisin. (Huonolla menestyksellä, nyt on lauantai).

Jos työpaikka määritellään paikkana, mistä saa rahaa – niin työpaikkani on mm. Pohjois-Karjalan taidetoimikunta (sain viimein työskentelyapurahan – eli taiteellisesta työstä saan ihan palkkaa!), Nurmeksen kaupunki, sekä Joensuun seudun kansalaisopisto – ja pieni punainen talo Leppävirralla, mistä mamma laittaa kuussa satasen tililleni.. (se oli alunperin opiskelijasponssausta, mutta jahka en valmistunut mihinkään kunnolliseen ammattiin, on äitini jatkanut tätä sponssausta edelleen. Taiteilijoilla on kautta aikain ollut mesenaattinsa, perustelen itselleni.)

Työn arvostuksen mittarina pidetään monesti rahan määrää. Mitä tänne jäisi ja miten ne arvostetuimmat työnpuurtajat pyörittäisivät yhteiskuntaa, jos kaikki alle 2000e tienaavat lakastaisiin maton alle? Siinä olisi johtoportaalla miettimistä miten ne kadut ja rappukäytävät pidettäisiin puhtaana, ja kuka vaihtaisi vanhuksille vaippoja – ja että miten saisi voittoja taskuun, jos kukaan ei ole niitä tuotteita kaupan tiskillä myymässä tai tehtaalla valmistamassa? No entäs ne taiteilijat? Mihin niitä tarvitaan? Olen sitä useasti miettinyt, ja päätynyt siihen lopputulokseen, että kyllä – tässä maailmassa nimenomaan haluan tanssia ja olla osana taidekenttää. Taide ei tue talouskasvua eikä auta vanhusten pissanpidätyksessä – mutta juuri siksi taiteella on ihan toinen tehtävä, jota harva muu ammatti täyttää. Inhimillinen ja pysähdyttävä – taide antaa tilan ihmisille hetkeksi vain ihmetellä maailmaa ja mahdollistaa oivalluksia maailmasta jossa elämme.

KUVA: Annuska Dal Maso. Tanssitaiteilija Pia Lindyn Välittämisestä -projekti. Tanssijat: Sini Silveri ja Anna Venäläinen.

 

Teatteriohjaaaja Esa Leskinen kirjoittaa osuvasti aiheesta:

”Taide on radikaalisti jotain muuta kuin se järjen ja hyödyn kenttä, jossa meidän arkimaailmamme sijaitsee. –. Se on unen, myytin ja uskonnon lisäksi ainoa väylä aivokuoren näennäisen järjestyksen ulkopuolelle, sinne missä ihmisen tiedostamaton mieli elää kaikessa mittaamattomuudessaan, ja missä se tyhjä paikka, missä ei vielä äsken ollut mitään, täyttyy itsestään merkityksestä.”

Leskisen artikkeli on luettavissa kokonaisuudessaan täältä.

Anna Venäläinen

Kirjoittaja on freelancerina toimiva tanssitaiteilija, joka on tehnyt taiteellista työtä ilman palkkaa tai apurahojen tukemana. Hän työskentelee myös tanssinopettajana, henkilökohtaisena vapaa-ajan avustajana, sekä toisinaan sesonkityöntekijänä kultasepänliikkeessä. Äidin sponssauksesta sekä aviomiehen tuloista on myös taloudellista hyötyä. Hänen mielestään työ on sitä, mihin ihminen käyttää aikaa ja vaivaa, sai siitä palkkaa tai ei. Mutta palkka olisi hänen mielestään jees, koska silloin annettaisiin työlle yhteiskunnallista arvoa.