Marjo Kuusela – Kun on nähnyt yhden esityksen, siitä voi pitää tai olla pitämättä, mutta vasta kun näetty muodostuu vastapainoksi jollekin toiselle, kun taiteelliset muodot saavat jännitteitä toisistaan, alkaa syntyä kulttuuria, josta sen vastaanottaja voi luoda mielipiteitä ja keskustelua.
Kirjoitus on julkaistu Keski-Pohjanmaan Tykkääkkö tanssista -juhlaviikon ohjelmalehtisessä 28.10 – 6.11.2005
Mitä se on, se kulttuuri?
Mitä se käsittää?
Laajemmassa merkityksessä kulttuuri käsitetään koko ihmisen elämänpiirin järjestymisellä, hänen toimintansa, sosiaalisten suhteittensa, elinympäristönsä ja hänen ajattelu- ja toimintamalliensa keskinäisinä suhteina. Siihen sisältyvät ihmisen koko toiminta, hänen sosiaalinen ja eettinen, metafyysinen ja konkreettinen olemassaolonsa tapa, hänen kielellinen käyttäytymisensä, hänen toiveittensa ja suunitelmiensa kohteet. Mutta myös se alue, jossa hän käyttää mielikuvitustaan, yhdistää tekemisen tarpeensa siihen joko käsitteelliseen, keholliseen tai muodon kautta tapahtuvaan ajatteluun, jota me kutsumme taiteeksi.
Usein puhekielessä liitetään sana kulttuuri vain taiteeseen – katsotaan että se on toimintaaa, joka on ulkopuolella arjen perustoimintojen ja ansainnon hankkimisen. Toimintaa, joka voi olla omaa alusta asti, tai toisen henkilön kautta synnytettyä, vastaanotettua. Mielestäni se muodostuu taiteeksi, kun se koetaan, kun se saa merkityksiä kaikesta muusta kulttuurimme kentästä, menneisyydestämme, ymmärryksestämme.
Taide toimii toisin kuin tiede. Tieteen faktat voit lukea ja välittää toiselle, taiteen olemus on itse koettava, sitä ei voi siirtää toiselle ilman ”taide-esinettä”. Minusta se on aina kokemus esimerkiksi esineestä, ei se itse esineen muoto.
Minä pidän näitä molempia – sekä koko inhimillisen elämän kenttää että tätä taiteeksi kutsuttua maailman hahmottamista – kulttuurin tärkeinä osapuolina, jotka eivät elä ilman toisiaan, jotka tarvitsevat toisiaan täyden ihmisellisen elämänlaadun synnyttämiseksi.
Jotta kulttuuri kasvaisi ihmiselle arkea laajentavaksi ja muokkaavaksi tekijäksi, sen pitää muodostua jatkuvaksi tapahtumaksi. Kun on nähnyt yhden esityksen, siitä voi pitää tai olla pitämättä, mutta vasta kun näetty muodostuu vastapainoksi jollekin toiselle, kun erilaiset esitykset ja taiteelliset muodot saavat jännitteitä toisistaan, alkaa syntyä kulttuuria, josta sen vastaanottaja voi luoda mielipiteitä ja keskustelua.
Silloin vasta asiat alkavat vaikuttaa toisiinsa ja synnyttää kenttää, joka muodostuu kiinnostavaksi viipaleeksi elämää. Silloin sen on mahdollista vaikuttaa arkeen. Silloin voi alkaa havaita suhteita ja merkityksiä arkisten asioiden, omien ajatusten ja muun yhteiskunnan ajattelun välillä.
Pitääkö taiteen olla erilaista riippuen sen vastaanottajasta? Tätä kysymystä lähdin aikanani pohtimaan perustaessamme Tanssiteattteri Raatikkoa. Silloin ajattelin, että jos haluamme tanssitaiteen taidemuotona leviävän ja saavan lisää katselijoita – ja sitä kautta saada ihmisille uuden mahdollisen elämisentarkastelumuodon – pitää lähteä tekemään tanssia sellaiselta pohjalta, joka on sen uusille katsojille jollakin tapaa tuttu. Että pitää viedä tanssia sinne, missä sitä ei ennen ole nähty. Että pitää pyrkiä tekemään tanssia niillä keinoin, jotka muodostavat tekijöittensä ajatuksista ymmärrettäviä.
Tässä yhdistyi silloin kolme asiaa: halusimme tehdä tanssitaidetta tunnetuksi, halusimme kertoa meille silloin tärkeistä asioista, halusimme että tanssitaiteilijat pystyisivät elämään tanssin ammattilaisina samoin kuin Suomessa siihen aikaan muut taiteilijat jo elivät.
Entä nyt, kun televisio tuo satelliittiensa kautta saman ohjelman joka kylään, kun kaikki tieto on saatavilla ympäri Suomea ja maailmaa?
Kokemusten löytäminen televisioruudun kautta ei koskaan korvaa elävää läsnäoloa, sosiaalinen tilanne katsottaessa esitystä on moniulotteisempi verrattuna median yksinäiseen maailmaan.
Vaan että jossakin pitäisi taiteen olla tai toimia eri tavoin kuin jossakin toisessa paikassa?
Minusta on tärkeää, että pienimmiltäkin paikkakunnilta löytyy sen paikan omista lähtökohdista, omien tuttujen ihmisten tekemää juuri sille paikkakunnalle ominaista ja sen voimavaroista ammentavaa taidetta. Ja toisaalta on tärkeää että myös voi nähdä sitä, mitä muuallakin maassa nähdään, kiertävien ammattilaisten esittäminä, hyviä esityksiä niin Sallassa kuin Turussakin.
Taide muodostuu osaksi kulttuuria vasta kun sitä on enemmän kuin entisen eukon sanoin ”olen jo nähnyt tanssiesityksen”. Ja sitä pitää sekä tehdä paikallisesti että kokea ammattilaisten tekemää, heidän ajattelemaansa ja kehittämäänsä tanssitaidetta.
Marjo Kuusela
tanssitaiteen professori, opetusalana koreografia
Kuva: Tanja Ahola
