Kolumnit ja esseet Liikemieli: Syksyisiä kohtaamisia Helsingissä
haku
kiitämme
Toimintaamme tukevat:- Valtion Tanssitaidetoimikunta
- Suomen kulttuurirahasto
- Jenny ja Antti Wihurin rahasto
- Uudenmaan taidetoimikunta
kirjautuminen
| Liikemieli: Syksyisiä kohtaamisia Helsingissä |
 |
| Kolumnit ja esseet | |||
| Kirjoittanut Olli Ahlroos | |||
| 31.10.2008 19:05 | |||
|
Syksy on jo pitkällä. Kesän jälkeen, omaksi ihmetyksekseni, en ole käynyt seuraamassa tanssitaidetta juuri lainkaan. Ainoa merkintä esityskalenterissa on ollut alkusyksyllä japanilaisen Hiroaki Umedan work-in-progress näytös Zodiakin tiloissa. Umeda vieraili jo kesällä Pyhäjärven festivaaleilla. Kesäinen tuulahdus oli sen verran virkistävä, että oli pakko käydä vielä Helsingissäkin katsastamassa, miten Sofia Karlssonin, Milla Koistisen ja Satu Rekolan työskentely Umedan kanssa oli kehittynyt. Oli kehittynyt. Umedan vierailu Suomessa oli erityisen hedelmälliseltä vaikuttava kohtaaminen hyvin erilaisten liikeajattelutapojen välillä. Juuri tämä kohtaaminen oli kiintoisaa ja ikävä kyllä sellaisena tänä syksynä - ainakin Helsingissä - harvinaista herkkua. * * * Samaan aikaan kun kirjoitan tätä Zodiakin hallituksen jäsen, joka sattuu olemaan myös Zodiakin house-koreografi (yllätys yllätys) esittää Zodiakissa (yllätys yllätys) omaa teostaan. On ollut joidenkin huhujen mukaan pienoisen työn takana saada kiinnostunutta yleisöä paikalle. Ei taida olla lähtökohdiltaan kovin kiinnostavalta kuulostava kohtaaminen. Olen pitänyt Zodiakin ohjelmistoa kiinnostavana ja aina taiteellisesti hyvin perusteltuna. Ei minulla ole nytkään mitään syytä muuttaa mielipidettäni, varsinkaan kun en ole kyseistä teosta edes nähnyt, enkä aio nähdäkään. Ongelma on ehkä siinä, ettei tällainen kuvio – siis puhtaasti Zodiakin hallintoon ja ohjelmistoon liittyvänä rakenteellisena seikkana – ruoki paljoakaan kiinnostusta teosta kohtaan. Syntyy jopa mahdollisuus puhtaasti spekulatiiviselle ajatukselle, että tällaisessa kuviossa ohjelmistoratkaisuihin on vaikuttanut jotkin muut kuin puhtaasti taiteelliset seikat. Uskon ja toivon kuitenkin, ettei näin ole. Tällä spekulaatiolla saavutan joka tapauksessa tietoisuuden siitä, miksi Zodiak on minusta ollut mielenkiintoinen paikka. Niin kauan kuin se todella säilyy uuden tanssin, uuden taiteen kokemisen ja taiteen uuden kokemisen areenana, se todennäköisesti säilyy myös hyvin mielenkiintoisena paikkana. Tässä "uusi" ei voi tietenkään tarkoittaa naivisti nuoria ja koko ajan uusia taiteilijoita vanhenevien "byrokraattitaiteilijoiden" tilalle. Kyllä kokenut taiteilija on näkökulmien luojana ja synnyttäjänä nuoren veroinen, vähintäänkin. Uuden luominen ei kuitenkaan tapahdu tyhjiössä. Asioiden tuore tarkastelutapa, tutun näkeminen tuntemattoman optiikassa, sama toiseuden näkökulmasta, toisin sanoen näkökulmien yhteentörmäyttäminen tuntuu kuitenkin jollain tavalla olevan ennakkoehtona luovalle ajattelulle ja työlle. Tämä on ehkä syytä muistaa ohjelmistopolitiikassakin, jottei Helsinkiin synny enää yhtään uutta instituutionaalista ja byrokraattista taidetaikapiiriä. * * * Helsingin kadunvarsia ja bussipysäkkejä koristavien kaikenmaailman pikavippi-, margariini- ja kuntavaaliehdokasmainosten kyljessä Kansallisbaletti puolestaan mainostaa omaa "Pohjoinen ulottuvuus"-nykytanssi-iltaansa lauseella "Kolme koreografia maailman huipulta". Täältä "maailman huipun"-taikapiiristä on Kansallisbaletin taiteellinen johto saanut kelpo tanssiryhmänsä koreografiksi esimerkiksi Kansallisbaletin oman rivitanssijan (yllätys yllätys). Ei ole sekään kovin tuore kohtaaminen. Suurta kekseliäisyyttä ei osoita myöskään vanhenevan suomalaisen teini-numetal-rockikonin kohtaaminen klassisten tanssijoiden kanssa, ainakaan mikäli lähimuistini pelaa. Ehkä olen väärässä mutta epäilisin, että Suomen Kansallisbaletilla olisi rahkeita tehdä koreografivalintojaan kohtalaisen suuresta ja mielenkiintoisesta joukosta hyvinkin erilaisia suomalaisia koreografeja. Siksi heidän nykytanssi-iltansa koreografikattaus jaksaa ihmetyttää. Luulisi Suomesta löytyvän koreografeja, jotka saisivat luotua Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa jotain mielenkiintoista ja virkistävää. Koreografin ja tanssijoiden erilainen taiteellinen tausta ja koulutus eivät suinkaan ole tässä mitään esteitä. Päinvastoin ne voisivat olla herkullinen taiteellinen lähtökohta ja voimavara. Tästä esimerkiksi Umedan Suomen vierailu oli hyvä esimerkki. Uudet kohtaamiset eritaustaisiin suomalaiskoreografeihin tekisivät varmasti hyvää myös Kansallisbaletin tanssijoillekin. On toki ihailtavaa ja perusteltua antaa baletin omalle tanssijalle mahdollisuus tehdä omaa koreografiaa mutta taiteellisesti vakavasti otettavan ohjelmiston rakentamisessa taiteellinen ammattitaito, hedelmälliset kohtaamiset ja teosten laatu ovat arvoja, joita ei voi kovin montaa kertaa ohittaa. Zodiakin ohjelmiston esimerkki teki ainoastaan mahdolliseksi spekuloida ajatuksella, että ohjelmiston rakennusperiaate olisi jokin muu kuin taiteellinen laatu. Kansallisbaletin ohjelmiston mainittu esimerkki herättää puolestaan jo selkeän epäilyksen siitä, että taiteellinen laatu, taiteelliset näytöt ja aito taiteellinen kiinnostavuus eivät ole olleet ohjelmiston laadinnassa kovinkaan tärkeitä prioriteetteja. Tämä kaikki on vain spekulaatiota. Spekuloidaan silti ja pohditaan seuraavaa kysymystä: millä perusteella Kansallisbaletin nykytanssiohjelmisto sitten laaditaan, mikäli yllä esitetty epäilys osuisikin oikeaan? Voisimmeko me esimerkiksi hyväksyä sitä, että veronmaksajien rahoilla pyörivä taidelaitos, jonka ainoa tarkoitus on saattaa veronmaksajien rahoituksella korkealaatuista taidetta veronmaksajille, rakentaa ohjelmistonsa esimerkiksi jonkinlaisen "hyväveli" tai "taikapiiri" -ajattelun, eikä suinkaan taiteellisten laatuvaatimusten ja kiinnostavien taiteellisten kohtaamisten perusteella? * * * Lokakuu on onneksi jo ohi. Marraskuu tuo tullessaan tietysti Liikkeellä marraskuussa -festivaalin. Sen luulisi tekevän hyvää syksyiselle taidetanssitarjonnalle Helsingissä. Ainakin festivaalin internetsivujen mukaan erilaisia kohtaamisia osataan arvostaa: "Vuoden 2008 festivaali esittelee jälleen sekä keskeisiä että nuoria nykytanssin tekijöitä. Festivaali yrittää hahmottaa Eurooppaa monelta suunnalta. Euroopalle ja eurooppalaiselle taiteelle ei voida enää esittää keskipistettä tai yhtä totuutta - pikemminkin sen moninaisuus näyttäytyy rajojen ylityksinä ja yllättävinä rinnastuksina. Usein eurooppalaisuus onkin syntynyt kansainvälisenä yhteistyönä." * * * Marraskuu tuo myös tullessaan uudistuneen Liikekieli.com-verkkosivuston. Muukin on muuttunut kuin pelkkä ulkokuori. Valtteri Raekallion paluun myötä Liikekieli.comin toimintaperiaate on lähtökohdiltaan entistä avoimempi erilaisille kohtaamisille. Tässä tärkeää on uusi, avoin toimituseuvosto. Sivuston sisällön muotomahdollisuudet ovat entistä sallivammat ja sisältö entistä alttiimpi erilaisille ajattelutavoille ja tanssikentän ulkopuolisillekin vaikutuksille. Tällaista vanhojen sedimentoituneiden instituutioiden ja ajattelutapojen lävistävää avoimuutta suomalainen tanssitaide ehdottomasti tarvitsee, lakkaamatta. Liikekieli.com on jo olemassa olevan sisältönsä vuoksi, eli jo pelkkänä tanssikirjoitusarkistona vaikuttava kulttuuri-instituutio. Vastaavalla tavalla, jolla mielestäni Liikekieli.comin arkistojen sisältö heijastelee suomalaista tanssikenttää 2000-luvun alussa, heijastelee uusi, entistä avoimempi toimintaperiaate sitä suuntaa, johon suomalainen taidetanssi kaikkine instituutioineen ja nomadisine toimijoineen on toivottavasti jo matkalla. Tälle matkalle uusi, avoimempi Liikekieli.com on oiva kumppani. Se toivottavasti avaa teille vastaisuudessakin entistä laajempia ja yllättäviäkin näkökulmia tanssiin ja taiteeseen. Näin se toivottavasti myös haastaa ja kannustaa teitä tuomaan omia näkökulmianne mukaan tähän "hiekkalaatikkoon", niin kuin kuulin sitä kutsuttavan. Se on nyt teidän käytössänne. Olkaa avoimina ja hengittäkää erilaisten kohtaamisesta.
Olli A. Ahlroos Kuva: Johannes Romppanen
|
Voisimmeko me hyväksyä sitä, että veronmaksajien rahoilla pyörivä taidelaitos, jonka ainoa tarkoitus on saattaa veronmaksajien rahoituksella korkealaatuista taidetta veronmaksajille, rakentaa ohjelmistonsa esimerkiksi jonkinlaisen "hyväveli"- tai "taikapiiri"-ajattelun, eikä suinkaan taiteellisten laatuvaatimusten ja kiinnostavien taiteellisten kohtaamisten perusteella?
Kysymys erilaisten "sisäpiirien" roolista taiteessa on pohtimisen arvoinen. Toisaalta heittäisin mutu-arviona, että ainakin 90% kaikista projekteista toteutuu kontaktien perusteella - tunnet jonkun, joka tuntee jonkun, jne. Tässä ei liene mitään uutta eikä yllättävää. Toisaalta kysymys todellakin muuttuu hankalaksi jos ja kun tällainen suhdetoiminta ajaa taiteellisen laadun yli julkisesti rahoitetussa päätöksenteossa.
Vaan milloin sitten tiiviisti toimiva yhteisö muuttuu suljetuksi hyvä veli -klubiksi? Rajanveto on monesti melko mielivaltainen - ja paljolti riippuvainen siitä keneltä kysyy...
Itse en ainakaan Zodiakin kohdalla jaksa olla kovin ahdistunut siitä, jos samat kasvot vaikuttavat niin hallituksessa kuin näyttämölläkin. Tuntuu aika luontevalta, että jos tietty porukka on vuosia ja vuosikymmeniä tehnyt aktiivista työtä tietyn taideinstituution luomiseksi ja kehittämiseksi, niin heidän panoksensa näkyisi myös taiteellisella puolella.
Mutta kuten totesitkin, ainakin Zodiakin kohdalla on selvää, että tuo taiteellisen linjan kiinnostavuus on kaukana uhanalaisuudesta, hyvä niin.
Ja jos touhu ei jostain syystä miellytäkään, niin eihän mikään estä laittamasta pystyyn omaa taidetanssiorganisaatiota tai tuotantokeskusta, ja nauttimasta sitten oman ja kavereiden työn hedelmistä 20 vuoden päästä... :)
Tavallaan Helsingin ongelma tuntuu täältä pienen etäisyyden päästä katsottuna olevan, että ”taikapiirejä” on liian vähän. Thomaksen heitto on mielestäni loistava, perustakaa lisää tuotantokeskuksia oman ideologianne tai arvomaailmanne ympärille. Tekijöitä ja näkemyksiä Helsingissä riittää.
Esille tulon areenoiden tarjoamiseen on liittynyt myös Koko-teatteri järjestämällä mm. Meeting point –tapahtumia. Näitä areenoita tarvitaan lisää.Tilat ovat tunnetusti ongelma -ja tilanne tuntuu olevan sama muissakin suuremmissa kaupungeissa.
Pienet valtion tuella toimivat teatterit ja tanssiteatterit voisivat tehdä yhteistyötä freekentän kanssa omissa tiloissaan omien ohjelmistorakenteidensa puitteissa. Toimintaan voisi hakea rahoitusta valtiolta VOSien ja ei-VOSien yhteistyöavustuksista. Yhteistyön lisääminen hyödyttäisi varmasti kaikkia: vos-toimijat saisivat uusia ideoita freekentältä ja päinvastoin. Ihmisten kohtaaminen mahdollistaa aina uuden syntymisen, ja bonuksena freekentän tekijät saisivat lisää esiintymisareenoita.
Kun taikapiirejä on riittävän paljon, seurauksena on moniäänisyys, jossa yhden taikapiirin valta ei ole enää hallitseva ja eri toimintaideologiat ja sukupolvet saavat oman äänensä esiin tasa-arvoisemmin. Lisää taikapiirejä!
House-koreografit nimetään kahden vuoden periodiksi. Käytännöllä on haluttu tukea sekä kokeneita, tunnustusta jo saaneita koreografeja että tuoreempiakin tekijöitä. Liisa Pentin lisäksi house-koreografina toimii tällä hetkellä Eeva Muilu. House-koreografiksi valituksi tuleminen ei ole sidoksissa hallitustyöskentelyyn, vaan valinnat on tehty aina taiteellisin perustein. Hallituksen jäsenet ovat lisäksi luonnollisesti jäävejä osallistumaan itseään koskeviin päätöksiin. Mutta lienee selvää – ja myös varsin toivottavaa! – että Zodiakin kaltaisen taideorganisaation hallituksessa toimii vastuunkantajina aktiivisesti alalla työskenteleviä pitkän linjan tanssitaiteilijoita.
Olli ei ole toki ensimmäinen, joka heittää ilmaan kysymyksiä Zodiakin tuotantovalintojen motiiveista. Zodiakin toimintaa ulkopuolelta seuranneet ovat tällaisia kysymyksiä kysyneet useinkin. Suosittelen lämpimästi Ollia ja kaikkia Liikekielen lukijoita tutustumaan viime vuonna julkaistuun kirjaan "Zodiak – Uuden tanssin tähden" (Like 2007). Kirjassa Zodiakin perustajajäsen, pitkäaikainen hallituksen jäsen ja mm. house-koreografina ja Zodiakin taiteellisena johtajana toiminut Kirsi Monni kertoo artikkelissaan Zodiakin menneistä, nykyisistä ja tulevista haasteista ja tavoitteista – ja käsittelee myös juuri tätä "sisäpiiri"kysymystäkin. Artikkelin alaotsikko on osuvasti "Usein kysyttyä"!
Lyhyesti referoiden: Zodiakin hallituksessa ja aiemmin toimineissa laajoissa taiteellisissa toimikunnissa on Zodiakin historian aikana toiminut suuri osa Suomen ammattikoreografeista ja tanssijoista. Jos he joutuisivat tämän vapaaehtoisen vastuutehtävän takia "pannaan" ohjelmistovalinnoissa, olisi iso osa taiteellista potentiaalia poissa tanssikentältä. Ja toisaalta, jos aktiivisesti alalla toimivat taiteilijat jäävättäisiin pois koko hallitustyöskentelystä, niin kenelle haluaisimme luovuttaa vastuun Zodiakin päätöksenteosta ja kehittämisestä?
(ja tämän kommentin kirjoittaja on Zodiakin tiedottaja, eli kenties jonkinasteinen "sisäpiiriläinen"..??)
Käyttämäni termi "taikapiiri" tulee käsittääkseni peliteoriasta, ainakin näin minua on toisaalla valistettu.
Yritin termin negatiivisella sävyllä sanoa jotain. Negatiivinen sävy syntyy esimerkiksi tilanteessa, jossa pelaaja pelatessaan peliä astuu jonkinlaiseen "taikapiiriin", jonka jälkeen ulkomaailman säännöt ja perspektiivit vaihtuvat pelin omiin ja pelistä tulee suorastaan todemapaa kuin ulkomaailmasta.
Tässä tilanteessa pelin ulkopuoliset "ei vaan tajuu", eikä tarvitsekaan tajuta. Näin ei myöskään pelin taikapiiriläisten tarvitse ymmärtää ulkopuolisesta todellisuudesta mitään. Taikapiirissä ei siksi paljon ulkopuolisia kohtailla.
Pelille tällainen tekee hyvää. Pelistä tulee intensiivinen ja kokonaisvaltainen kokemus. Samalla logiikalla tämä voisi olla myös yksittäisen taiteenteon kannalta hedelmällinen tilanne. Miksei?
Kuitenkin: jos se on kokonaisen taideinstituution todellisuutta kuvaava termi, ei se voi olla pidemmän päälle kovin hedelmällien tilanne. Kuinka taide voi tällaisessa tilanteessa suhteuttaa itseään ympäröivään maailmaan, jos nimenomaisesti koko laitoksen logiikka on sulkeutua siitä pois?
Kuten totesin tällainen spekulointi ei päde Zodiakiin. Päinvastoin.
Kansallisbalettiin ja koko klassiseen baletti-instituutioon tämä näyttää pätevän silloinkin, kun siellä yritetään myydä lippuja ja skumppaa nuorisolle suunnatun "nykytanssin" avulla (surkein lopputuloksin).
Miksi nostin Zodiakin esimerkin esille, Outi, liittyi ainoastaan omakohtaiseen mutu-tuntumaani siitä, ettei tuollainen ehkä ole kaikista kiinnostavin kuvio, jos ajatellaan ihan vaan täytettyjä penkkejä katsomossa.
Jottei epämääräiset huhut jää turhaan elämään, niin todettakoon tässä että Liisa Pentin Mabel or The Queen of Bones -sooloteos houkutteli katsojia ihan yhtä hyvin kuin Zodiakin teokset keskimäärin. Teos keräsi itse asiassa silmämääräisesti ja mutu-tuntumalla arvioiden paljon tanssikentän ulkopuolista yleisöä, mikä on aina positiivinen asia; tavoitteenamme on tanssille moni-ilmeisiä ja laaja-alaisia yleisöjä.
(Ja pienoisen työn takana on saada melkein mille tahansa nykytanssiteokselle runsaasti yleisöä, valitettavasti.)
Onneksi penkkien oletettu täyttöaste ei kuitenkaan ole Zodiakissa se kriteeri, millä teoksia tuotantoon valitaan. Se ei ainakaan olisi kaikista kiinnostavin kuvio.
Tähän Olli Ahlroosin kolumniin liittyen:
Miten saada tanssipiireihin uutena tulijana, monen alan taiteentekijänä, mahdollisuuksia työnsä esittelyyn, muuallakin kuin itse järjestetyissä illoissa ? Eli, onkohan joku nostamassa tällaisia Z-openissa ensi esitettyjä juttuja uudelleen esiin ? Vai miten menetellä ?
Antti Hernesniemi
säveltäjä, kuvataiteen ja teatterin tekijä