Harmittoman tasapaksua nykytanssia, joka luottaa liikaa visuaalisuuteen ja Bachin musiikkiin. Lionel Hochen abstrakti liike kumisee merkitysten onttoutta.

La compagnie Lionel Hoche

Plexus
Koreografia: Lionel Hoche
Musiikki: Maki Iishi, Luciano Berio, J. S. Bach
Muusikko: Benoït Toïgo
Tanssija: Lionel Hoche

Kantaesitys 2005

Volubilis
Koreografia: Lionel Hoche
Musiikki: J. S. Bach, concerto for hapsichord and strings
Tanssijat: Marielle Elis, Cyril Geeroms, Emmanuel Le Floch, Schlomo Tuizer, Lionel Hoche

Kantaesitys 1997

Kuopio tanssii ja soi festivaali, 15.6. 2009

Tyhjäksi pelkistettyä nykytanssia

 Ranskalainen Lionel Hoche perusti oman ryhmänsä 1992 tanssittuaan sitä ennen Nederlands Dans Theatressa. Hoche on ensisijaisesti kiinnostunut puhtaasta, abstraktista liikkeestä, mutta haluaisi silti tuoda tanssiteosten avulla rituaaliluonteista mystisyyttä nykyihmisten elämään. Puhdas liike on avoin monille eri tulkinnoille.

Näin siis teoriassa – niin sanottu puhdas liike kaikuu tyhjyyttä Hochen teoksissa. Se on sääli, sillä kun tiedotustilaisuudessa Hoche puhuu teoksistaan, odotan jännitteisiä kontrasteja ja innovatiivisia ratkaisuja.

Toteutus on minimalistinen. Kummankin teoksen katseenvangitsijana on jokin hieman päälleliimatun oloisesti jännä lavastuselementti. Hochen Plexus-soolossa on erikokoisia video- ja kuvaprojisointeja luonnosta. Volubilis-ryhmäteoksessa puolestaan on suuri valkoinen oksamainen mobile, joka pyörii katossa koko teoksen ajan.

Tanssijat ovat taitavia ja musiikki vaikuttavaa. Mutta: teokset eivät herätä kinesteettisiä reaktioita eivätkä puhuttele tunteita. Tähän tyhjään pohjaan voisin nyt katsojana lisätä mitä vain tulkintoja itse haluan – mutta. Mitään ei tule mieleen.

Varmasti Tero Saarisen ja Nuevo Ballet Espanolin tarjoamat voimakkaat kokonaisvaltaiset elämykset vaikuttavat siihen, miten reagoin teokseen. Mutta: se ei selitä kaikkea.

Volubilis-teoksen tanssijat liikkuvat löysästi. Liikkeen on kai tarkoitus olla pehmeää suhteessa J. S. Bachin voimakkaaseen musiikkiin. Minulle muistikuvaksi jäi, että liikkeet tehtiin laiskasti. Volubilis on hyvä esimerkki siitä, kuinka tehdään puhdasta abstraktia liikettä ilman, että tanssijoilla olisi mitään henkilökohtaista suhdetta liikkeeseen - tai edes jotain suhdetta, merkitystä tai päämäärää. He vain suorittavat liikkeet teknisesti täsmällisesti mutta siihen se jää.

Katse onkin käännettävä koreografin puoleen ja kysyttävä mitä hän haluaa tanssijoiden välittävän katsojille? Teos on alunperin tehty Nederlands Dans Theatrelle ja 12 tanssijalle. Olisi mielenkiintoista nähdä myös NDT:n versio. Ja kas, senhän näkee Youtubesta.

Hoche on päätynyt pelkistyksessään vuoden 1997 teoksesta täysvalkoiseen versioon.  NDT:n teos näyttää keveämmältä ja ilmavammalta ja keskittyneemmältä kuin Hochen omalla ryhmällä. Ehkä Volubis-koreografian esittämistä ei olisi kannattanut jatkaa näin pitkään. Voihan olla, että koreografi on jo itsekin pitkästynyt teokseen.

Karoliina Korpilahti

FM, Liikekieli.comin päätoimittaja