Opiskelen Turun ammattikorkeakoulun esittävän taiteenlinjalla sirkusta ja kävin katsomassa helmikuussa 2012 esitettyjä saman koulun tanssiopiskelijoiden ryhmäkoreografioita. Tanssit herättivät erilaisia kysymyksiä, joten päätin haastatella ryhmäkoreografiassa, ns. ryhmiksessä mukana ollutta ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa Sami Similää.
Tanssijan arkipäivää on työskennellä erilaisissa projekteissa, joista pitäisi muodostua esityskelpoinen teos. Myös Turun ammattikorkeakoulun esittävän taiteen tanssinopettajien opintoihin kuuluu omien koreografioiden luominen.
Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kolmannen vuosikurssin tanssinopettajaopiskelijat tekivät osana opintojaan ryhmäkoreografioita, joista ensimmäinen kokonaisuus Kirjopesu 1 esitettiin helmikuun alussa. Esittelemme kahden koreografin, Jennifer Joffsin ja Emmi Hyvösen, tapaa työskennellä tanssijoiden kanssa prosessin aikana.
”Miksi toimia tanssitaiteilijana Pohjois-Suomessa? Miksi juuri Kajaani on pienestä koostaan huolimatta elävä tanssikaupunki? Millaista on kajaanilainen tanssi?” Näihin kysymyksiin löysi oman vastauksensa kajaanilaislähtöinen ja hiljan tanssinopettajaksi valmistunut Anni Hirvonen opinnäytetyössään.
Turun Taideakatemian Köysiteatterissa saatiin seurata neljän esityksen verran tanssinopettajaopiskelijoiden taidonnäytteitä, kun kolmannen vuosikurssin opiskelijat toivat lavalle luomiaan ryhmäkoreografiateoksia KIRJOPESU – harmaan 13 sävyä -esityskokonaisuudessa.