”Minua on aina kannatellut suunnaton ilo ja nautinto tanssia, ja siitä on tärkeä pitää kiinni vaikka yrittääkin kehittyä ja miettiä miten voisi tanssia paremmin. Haluaisin, että tanssistani näkyisi rakkaus ja intohimoinen tekeminen, ehkä voisin jakaa…
Opetusministeriöstä kuuluu kummia. Valtakunnallisella tasolla tanssin ammattikoulutuksen aloituspaikkoja halutaan laskea radikaalisti. Suomen Kansallisoopperan Balettioppilaitoksen rehtori Hannele Niiranen on silti luottavainen. Hänen johtamansa koulu on toiminut oppilaitoksena kymmenen vuotta, ja opiskelijoista suurin osa on löytänyt mielekästä…
Kansallisbaletin uusi johtaja Kenneth Greve on kunnianhimoinen showmies. Hän haluaa nostaa Kansallisbaletin kansainväliseksi huippuryhmäksi. – Ei piiskalla, vaan porkkanalla, Greve sanoo.
Jäisestä puhurista suloiseen suveen Kansallisbaletin syksyssä nähtiin kolmen teoksen yhteisilta Pohjoinen ulottuvuus. Koreografien Jouka Valkaman, Johan Ingerin ja Jorma Elon töissä taito on läsnä. Kauden viimeisen esityksen jäljiltä keskustelevat Saara Laakso ja Jenni Sainio.