Kati Raatikainen ja Jenni Urpilainen astuivat Kokkolan Talvitanssien taiteelliseen johtoon tänä vuonna ensimmäistä kertaa. He vuorottelevat tehtävässä muiden paikkakunnalta kotoisin olevien tanssitaiteilijoiden, Anne Koutosen, Anne Peipon ja Mia Malviniemen kanssa. ”Ohjelmasuunnittelu lähti meillä teeman etsimisestä”,…
Sonya Lindforsin maisterin taiteellinen opinnäyte QUEST! vyöryttää päälle lukemattomia mielikuvia. Koreografian liikekieleen kuuluu niin kävelyä, taidetanssia, show’ta kuin painiakin. Alaotsikko toden ja leikin rajalla kuvaa teoksessa limittyviä rinnakkaisia ja ristiriitaisia muotoja.
UrbanApa on pitkän tähtäimen projekti, jonka tarkoituksena on tehdä uutta, ajankohtaista, nuoria kiinnostavaa ja ennen kaikkea heidät tavoittavaa taidetta. Toimintaamme kuuluu perinteisen esitystaiteen lisäksi ilmaiset taidetyöpajat, ympäristötaideteokset – ja tapahtumat kaupunkien julkisissa tiloissa sekä myös…