Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kolmannen vuosikurssin tanssinopettajaopiskelijat tekivät osana opintojaan ryhmäkoreografioita, joista ensimmäinen kokonaisuus Kirjopesu 1 esitettiin helmikuun alussa. Esittelemme kahden koreografin, Jennifer Joffsin ja Emmi Hyvösen, tapaa työskennellä tanssijoiden kanssa prosessin aikana.
Sonya Lindforsin maisterin taiteellinen opinnäyte QUEST! vyöryttää päälle lukemattomia mielikuvia. Koreografian liikekieleen kuuluu niin kävelyä, taidetanssia, show’ta kuin painiakin. Alaotsikko toden ja leikin rajalla kuvaa teoksessa limittyviä rinnakkaisia ja ristiriitaisia muotoja.
”Miksi toimia tanssitaiteilijana Pohjois-Suomessa? Miksi juuri Kajaani on pienestä koostaan huolimatta elävä tanssikaupunki? Millaista on kajaanilainen tanssi?” Näihin kysymyksiin löysi oman vastauksensa kajaanilaislähtöinen ja hiljan tanssinopettajaksi valmistunut Anni Hirvonen opinnäytetyössään.
Pullopostia maailmalta esittelee ulkomaalaisia tanssioppilaitoksia ketjukirjeen muodossa niin, että kukin vastaaja lähettää kysymykset eteenpäin haluamalleen ystävälleen tai kolleegalleen. Nyt vuorossa Heidi Seppälä, joka opiskelee Lontoossa Trinity Laban -korkeakoulussa.
Esityksen alussa tanssilattialle on kirjoitettu valkoisella jauheella nimi Dominique Strauss-Kahn. Suora nimiviittaus on ajankohtainen ja provosoiva vihje tanssiteoksen taustalla olevin teemoihin: haluun ja seksuaalisuuteen.
Alpo Aaltokoski: “Minun tanssin taloni on ajassa ja yhteiskunnassa kiinni oleva, se on mahdollisimman muuntuva niin toimitilojensa kuin toimintakonseptinsakin osalta. Se on talo, joka mahdollistaa myös tulevien sukupolvien tanssitaiteen tekemisen erilaisille yleisöille.”
Tanssielokuvafestivaali läväyttää valkokankaalle laajan kirjon siitä, mihin kaikkeen pikkusieväksi mielletty taidemuoto voi venyä.
Shakespearen sonettiin tehdyn lyhytelokuvan kuvauksesta vastaa Rasmus-yhtyeen basistinakin tunnettu elokuvantekijä & muusikko Eero Heinonen, ja musiikista liettualainen nuoren polven nykysäveltäjä Egidija Medeksaite. Tanssi ja visuaalinen suunnittelu on Thomas Freundlichin käsialaa.
Yhteistyön kehittäminen teatteri-instituutioiden ja esittävän taiteen vapaiden toimijoiden välillä on jo pitkään ollut esillä. Keskustelu on avautunut uusille urille erityisesti viime vuosina. Tästä yhtenä osoituksena on pilottivaiheessaan etenevä Tekijä-hanke. Teatteri-instituutioilta on alettu vaatia avautumista ulkopuolisille…
Circus Ruska Festivaali järjestettiin Tampereella 27.–28.01.2012. Festivaalin ensimmäisenä esityksenä nähtiin ranskalaisen Compangnie Morosofin ilma-akrobatiateos Eppur si Muove (koreografia Lionel About).