Opiskelen Turun ammattikorkeakoulun esittävän taiteenlinjalla sirkusta ja kävin katsomassa helmikuussa 2012 esitettyjä saman koulun tanssiopiskelijoiden ryhmäkoreografioita. Tanssit herättivät erilaisia kysymyksiä, joten päätin haastatella ryhmäkoreografiassa, ns. ryhmiksessä mukana ollutta ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa Sami Similää.
Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemian kolmannen vuosikurssin tanssinopettajaopiskelijat tekivät osana opintojaan ryhmäkoreografioita, joista ensimmäinen kokonaisuus Kirjopesu 1 esitettiin helmikuun alussa. Esittelemme kahden koreografin, Jennifer Joffsin ja Emmi Hyvösen, tapaa työskennellä tanssijoiden kanssa prosessin aikana.
Vietimme Pyhäsalmella Marjoniemessä intensiivisen viikon tanssielokuvan kehittelytyön parissa. Workshopin ohjaajina toimivat Alla Kovgan ja David Hinton. Mukana oli ohjaajien lisäksi seitsemän koreografia, 13 esiintyjää, kaksi kuvaajaa ja kaksi kuvausjärjestäjää. Workshopin tarkoituksena oli kehittää eteenpäin mahdollisen…
Videossa tanssivat Sakari Saikkonen, Reija Wäre ja Satu Elovaara. Ensi-iltansa teos saa 12. maaliskuuta Zodiakissa, Kaapelitehtaalla.
Ensi-illasta on nyt täsmälleen kolme viikkoa. Mutta tuntuu kuin siitä olisi kolme kuukautta, tai ehkä sittenkin kolme päivää (huomaan, että muutos ja irrottautuminen on alkanut tapahtua ainakin numeerisen symbolisella tasolla..!). Meneillään taas se vaihe, kun…
Kokoelma lopunajan treeneistä. Ilonaiheita, ahdistuksia ja kill your darlings -päiviä. Läpimeno, jossa muusikot pitävät kiinni rakenteesta kun taas tanssijat tekevät ihan mitä tahansa. Ytimet kirkastuvat (?). Oivallus siitä että Kaksine-teosta onkin kaksi kappaletta: toinen muusikoiden…
Itsensä asettaminen katseiden alle yhdessä Toisen kanssa oli juuri oikean tuntuista, sillä siinä tapahtui totena se, mistä tässä on kyse: toisen kanssa yhdessä meneminen, toisen tukeminen tarvittaessa ja heikolla hetkellä voiman saaminen toisesta. …tässä elämäntavassa…
Kansainvälinen kontakti-improvisaatiofestivaali Fiskarsin Kisakeskuksessa antoi mahdollisuuden keskittyä viikoksi vain tanssimiseen. Toista kertaa järjestettävän festivaalin sana oli kiirinyt maailmalle ja niinpä sadasta osaanottajasta noin kahdeksankymmentä oli saapunut Suomen ulkopuolelta. Talviset olosuhteet tekivät viikosta erityisen etenkin lumeen…
Kun Tanssiteatteri MD:n Viritetty teoksen ensi-ilta Hällä-näyttämöllä on koettu ja tekijät ovat kohdanneet ensimmäisen yleisönsä alkaa esiintyjille uusi vaihe; teoksen ja esiintymisen syventyminen nyt esitys esitykseltä. Tanssijat halusivat myös esittää kysymyksiä koreografille teoksen osista, joista…
Tässä tällaista tällä kertaa täältä tällaisten tällättyjen tätien tämänkertaisista tärskyistä (treenit 4.4.2009).