Suomen Arvostelijain Liiton tanssi- ja teatterijaostoon kuuluu yhteensä 107 jäsentä, joista 16 mainitsee pääalakseen tanssin. Millaisia kysymyksiä pohtii työssään tanssikriitikko – tuo tanssitaiteen laadunvalvoja, kontekstualisoija, tuote-esittelijä, pedagogi, alan tuulia haisteleva asiantuntija tai aikapaineessa sanottavaansa tuhanteen…
Maija Karhunen oli Amsterdamin SNDO:ssa vierailevana opiskelijana syksyllä 2011. Hän kirjoitti tuolloin myös muutamia kirjoituksia Liikekieleen. Mutta kuinkas sitten kävikään?
Neljäkymmentä vuotta tanssinopetusta on pitkä aika mille tahansa tanssikoululle. Tänä keväänä tuon kypsän keski-iän saavutti Itä-Helsingin musiikkiopiston tanssiosasto. Siis mitä? Musiikkiopiston tanssiosasto? Mitä soitinta siellä soitetaan?
Igor Stravinskyn Le Sacre du printemps, eli Kevätuhri, sai ensiesityksensä Pariisissa sata vuotta sitten. Baletin toteutti Sergei Djagilevin johtama Ballets Russes, Venäläinen baletti, joka ei milloinkaan esiintynyt Venäjällä. Koreografian teki ryhmän tunnetuin tanssija Vaslav Nijinsky.…
Writing Movement -hankkeen toisen keskustelutilaisuuden aiheena Tanssivirtaa Tampereella -festivaalilla oli tanssikirjoittamisen tulevaisuus. Mitä tanssikenttä odottaa tanssista kirjoittamiselta? Miksi, kenelle ja missä tanssikirjoittaminen elää tulevaisuudessa?
Elokuva ja tanssi ovat käyneet käsi kädessä elokuvan alkuvuosista asti. Tanssille filmi oli ensimmäinen kätevä tallentamisen väline. Elokuvalle tanssi on antanut liikkeen ja yhä uusia muodon ja sisällön haasteita.
Liikekieli.comin ensimmäisessä Writing Movement -hankkeen keskustelutilaisuudessa Kokkolan Talvitansseilla pohdittiin tarvitseeko tanssista kirjoittaa? Miten siitä tulisi kirjoittaa ja kuka tanssista saa kirjoittaa?
Before entering the audience space to see Mermaid Show for the first time: Important: make sure you have read the guide carefully: a spot in the audience space has a strong influence on how you…
Ilkka Malmbergin lauantaiessee ”Eliitti ja Moukat” (HS 19.1.2013) sai minut pohtimaan, milloin viimeksi olen lähtenyt nykytanssiesityksestä turhautuneena siitä, etten ymmärtänyt mitään, tai paremmin sanottuna saanut esityksestä mitään.