Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


04.03.2010   |   Pia Lindy

Sivuaskeleessa riisuttiin vaatteita, identiteettejä, ihmissuhteita ja maailmankuvia

Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittaiseksi muuttunut Sivuaskel / Side Step -nykytanssifestivaalin (8.-14.2.2010)  ohjelmisto oli tiivis ja uskaliaskin paketti ulkomaisia ja kotimaisia esityksiä, taiteilijatapaamisia, keskusteluja, työpajoja ja tapahtumia yöllisestä esitysklubista koko perheen ystävänpäiväbrunssiin.

Vuonna 1996 käynnistynyt Sivuaskel / Side Step -festivaali on tuonut esille 1960-luvun tanssitaiteen murroksesta kehittyneen tanssiajattelun virtauksia ja esitellyt tälle ajalle merkittäviä kansainvälisiä taiteilijoita ja teoksia. Nyt festivaalin painopiste on siirtynyt nuorempien sukupolvien tekijöihin ja teoksiin. Festivaalin teemoja tänä vuonna olivat ajan henki, identiteetit ja juurettomuus. Esitysten täpötäysistä katsomoista oli helppo todeta festivaalin vetäneen puoleensa runsaasti uutta tanssiyleisöä. Sivuaskel-festivaalin taiteilijoita tänä vuonna olivat Miguel Gutierrez (US), Delgado Fuchs (Ch/Be), Silke Z (De), Rosalind Crisp (Aus/Fra), Ann Van den Broek, Maija Hirvanen (Fi), Joona Halonen (Fi), Kaja Kann & Juha Valkeapää (Est/Fi), Lupita Pulpo-ryhmä (De) ja UNIT –kollektiivi (Fi).

Erilaisia esitystiloja ja yleisön osallistamista

Pariisissa toimivan Rosalind Crispin danse (1) tapahtui isossa Pannuhallissa yleisön istuessa tilaan hajanaisesti asetelluilla penkeillä tai käyskennellessä tilassa. Crispin improvisatorisessa tanssissa siirtymät tilanteesta toiseen olivat paljaita tanssillisia vuoropuheluja, joissa uskalias ajassa viipyminen, tilalla leikittely ja kehollinen herkkyys muuntuivat huikeaksi esityskokonaisuudeksi.

Saksalaisen Silke Z:n koreografia Private Spaces alkoi Zodiakin harjoitustilan keskellä tuolilla istuvasta miestanssijasta ja hänen ympärilleen kerääntyvästä yleisöstä. Tanssija pyysi yleisöstä yksittäisiä henkilöitä tulemaan lähelleen seisomaan ja koskettamaankin kohtia kehossaan. Lupaava alku, ja ohjelmassa live-esityksen ja installaation välimaastossa liikkuvaksi kuvailtu esitys, typistyi lähinnä mies- ja naistanssijan parisuhdeduetoksi, jossa tanssijoiden liikekieli jäi temppuiluksi ja dramaturgisten ja teatterillisten elementtien varjoon.

Niin tässä teoksessa kuin Ann Van den Broekin I SOLO MENT -teoksessa ihmetystä herätti naistanssijan riisuutuminen täysissä pukeissa ja tennareissa olevan miestanssijan rinnalla. I SOLO MENT -teoksen mies ja nainen tanssivat soolonsa lähellä ja kaukana toisistaan koskettamatta kertaakaan. Esityksessä fyysiset toistot ja kuvaelmat kaipuusta, yksinäisyydestä ja itsekeskeisyydestä loivat raadollisen kuvan ihmiselämän ja kohtaamisen vaikeudesta tarjoamatta mitään vastauksia.

Kehollisuuden esilletuloa ja liikkeen moninaisuutta

Maija Hirvasen On Ice ja newyorkilaisen Miguel Gutierrezin Retrospective Exhibitionist -esitykset olivat monitasoisia identeettikuvauksia. On Ice oli  älykäs koreografinen performanssi, jossa esiintyjä Anna-Maija Terävä onnistui hienosti kehollistamaan ja kuvaamaan sosiaalidemokraattisessa yhteiskunnassa kasvaneen naishenkilön kasvua vähän vinksahtaneen alter egon, tragikoomisten stereotypioiden ja erilaisten toimintojen avulla.  Gutierrezin soolo ammensi tanssijan omasta henkilöhistoriasta ja pläjäytti runsaalla sisällöllään ja erityisillä esityksellisillä valinnoillaan katsojan  vavisuttavan kokemuksen eteen.

Luottamus liikkeeseen tuli esille myös Joona Halosen Whispering Cosmos -teoksessa neljälle tanssijalle, jossa yleisö istui tanssijoiden ympärillä tehdasmaisen Pannuhallin katsomoissa kuulokkeet korvillaan. Esitys synnytti monia ajatuksia, myös melankolisen ja vähän julmankin mielikuvan maailmasta, jossa kovassa melussa kuuroutuvat teollisuusatleetit toistavat hankalia liikeratoja kehollisen herkkyyden asteittain kuihtuessa.

Yhteisöllisyyttä, keskusteluja ja kohtaamisia

Sivuaskel-festivaali tarjosi runsaan esitystarjonnan lisäksi aikaa, tilaa ja mahdollisuuksia osallistua keskusteluihin, työpajoihin ja tapahtumiin. Taiteilijadialogit, joissa festivaalin taiteilijat kertoivat itsestään ja töistään sekä vastasivat kysymyksiin olivat festivaalin helmiä. Vaikka taiteessa sanotaan teosten puhuvan puolestaan,  taiteilijakeskustelujen ja kohtaamisten antia ei voi korostaa liikaa.

Pia Lindy

Artikkelin lyhyempi versio on ilmestynyt Karjalainen-lehdessä 16.2.2010.