Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


31.05.2009   |   Kai Lehikoinen

Paluu paperipinojen takaa harjoitussalille

Vuosi sitten tanssitaiteilija Satu Tuittila pyysi, että tekisin hänelle soolokoreografian kolmen teoksen iltaan. Aiheeltaan teoksen piti liittyä kolmeen sanaan: vanheneminen, ilo ja jäähyväiset. Koreografit Arja Raatikainen ja Maija Hoisko tekisivät Tuittilalle samasta aiheesta kaksi muuta sooloa. Innostuin pyynnöstä, sillä olin jo pidempään ajatellut palaavani koreografian tekoon yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.


Paluu paperipinojen takaa harjoitussalille: Lainattuja lauseita ja painojälkiä teoksen työprosessista

Vuosi sitten tanssitaiteilija Satu Tuittila pyysi, että tekisin hänelle soolokoreografian kolmen teoksen iltaan. Aiheeltaan teoksen piti liittyä kolmeen sanaan: vanheneminen, ilo ja jäähyväiset. Koreografit Arja Raatikainen ja Maija Hoisko tekisivät Tuittilalle samasta aiheesta kaksi muuta sooloa. Innostuin pyynnöstä, sillä olin jo pidempään ajatellut palaavani koreografian tekoon yli kymmenen vuoden tauon jälkeen.

Tanssin sekatyöläisestä tutkijaksi ja kehittäjäksi

1980-luvun puolivälistä 1990-luvun lopulle toimin tanssin sekatyöläisenä. Tein koreografioita, esiinnyin ja opetin paljon. Toimittuani viisi vuotta tanssin läänintaiteilijana lähdin maisterin opintoihin Surreyn yliopiston tanssitutkimuksen laitokselle Englantiin. Painotin koreografian ja tanssianalyysin opintoja, koska ajatukseni oli jatkaa koreografina opintojeni jälkeen.

Suomeen palatessani muut tehtävät veivät mukanaan. Ensin opetin ja toimin tanssin linjanjohtajana Turun konservatoriossa. Sitten jatkoin esittävien taiteiden koulutuspäällikkönä Turun taideakatemiassa, kunnes ryhdyin apurahalla valmistelemaan väitöskirjaa. Väittelin mieheyden esittämisestä poikien tanssinopetuksessa Surreyn yliopistossa vuonna 2004. Väitöskirjatyön loppuvaiheella toimin koreografikoulutuksen johtajana Tukholman Danshögskolanissa parin vuoden ajan. Palasin tanssin läänintaiteilijaksi Varsinais-Suomen taidetoimikuntaan suunnittelemaan ja perustamaan Läntistä tanssin aluekeskusta talvella 2005.

Läntinen tanssin aluekeskus perustettiin vahvistamaan tanssin alueellista tunnettuutta, saatavuutta ja saavutettavuutta sekä luomaan tanssille kysyntää. Tavoitteena oli myös valtionosuutta saavien tanssiteattereiden ulkopuolella toimivien koreografien ja tanssijoiden taiteellisen työskentelyn mahdollistaminen tarjoamalla osarahoitus-, suunnittelu-, tuotanto-, markkinointi-, ja kiertuepalveluja. Olen iloinen siitä, että Triangel-esityskokonaisuuden myötä pääsin itsekin kokeilemaan aluekeskuksen palveluja käyttäjänäkökulmasta. Tarkemman analyysin aika on sitten, kun Triangel-tuotantoprosessi on tuotu loppuun.

Kehittäjällä tarve taiteelliseen työskentelyyn

Viimeisen parin vuoden ajan työni on ollut täydennyskoulutus- ja asiantuntijapalvelujen kehittämistä Taideteollisen korkeakoulun ja Teatterikorkeakoulun yhteisessä instituutissa IADEssa. IADEn toiminnan päättyessä siirryin johtamaan Teatterikorkeakoulun koulutus- ja kehittämispalveluja (Kouke) vuoden 2009 alusta. Sivutoimisesti olen opettanut tanssianalyysiä ja tanssisosiologiaa Teatterikorkeakoulun tanssitaiteen laitoksella kymmenisen vuotta.

Tarjoamme Koukessa täydennyskoulutusta ammattilaisille ja henkilöstökoulutusta sekä räätälöityjä kehittämis- ja tutkimuspalveluja työyhteisöille esittävissä taiteissa ja muilla toimialoilla. Toteutamme myös valtakunnallisia ja kansainvälisiä projekteja, jotka vahvistavat muun muassa taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tuottamista ja teatteri- ja keholähtöisen osaamisen poikkialaista käyttöä sekä auttavat taiteilijoita oman osaamisensa ja työelämätaitojensa tunnistamisessa ja esittelyssä.

Yksikkömme työ liittyy olennaisesti Teatterikorkeakoulun ydinalueisiin eli esityksen luomiseen ja esiintymiseen, esiintyjyyden vahvistamiseen, esityksen kriittiseen tarkasteluun sekä toiminnan analysointiin, kehittämiseen ja ohjaamiseen. Hyödynnämme esityksen ja esiintymisen käsitteitä tarkastellessamme ihmisten välistä viestintää, vuorovaikutusta ja työtä myös taidekontekstin ulkopuolella työelämässä.

Vaikka minulla ei ole ollut viime vuosina aikaa paneutua omaan taiteelliseen työhön, vahva suhde tanssiin on elänyt taustalla koko ajan. Olen jo pidempään halunnut päästä jäsentämään ajatteluani ja tutkimaan itseäni kiinnostavia kysymyksiä koreografian keinoin. Kun Satu Tuittila pyysi mukaan projektiin, tajusin, että olin lykännyt omaa taiteellista toimintaani liian pitkään. Ymmärsin samalla, että elämässäni ei ehkä koskaan löytyisi sopivan rauhallista hetkeä taiteen tekemiseen – tila siihen on otettava itse.
Satu Tuittila teoksessa Lainattuja lauseita ja painojälkiä (kuva: Niina Airaksinen)
Identiteetin tuottaminen ja esittäminen minun kulmani Triangelissa

Triangel-esityskokonaisuuden lähtökohtana on ollut tehdä näkyväksi nykytanssin moni-ilmeisyyttä kutsumalla kolme eri-ikäistä ja eri tavoin työskentelevää koreografia valmistamaan samasta teemasta kolme sooloteosta keski-ikäiselle naistanssijalle. Tanssijalle kolmen erilaisen soolon esittäminen samassa illassa on erittäin haasteellista, koska kolme pienoismaailmaa sisältää liikemateriaalin lisäksi myös kolme erilaista tapaa tanssia, olla näyttämöllä ja hahmottaa todellisuutta.

Omassa teoksessani ikääntymisen teema kiteytyy muistelun pohjalta. Olen etsinyt Tuittilan kertomuksista ja kehomuistista lainattuja lauseita ja liikkeellisiä ”painojälkiä” elämänpolun varrelta. Jäljet konkretisoituvat kehossa, liikkeessä ja identiteettiä tuottavassa puheessa itse esityksessä.  Katsojakokemuksessa ne houkuttelevat rinnalleen myös uusia kuvia, tekstejä ja liikkeellisiä kokemuksia muista asiayhteyksistä.

Identiteetin rakentaminen ja esittäminen ovat olleet keskeisinä aiheina jo väitöskirjatyössäni, jossa pohdin mieheyden esittämistä tanssissa. Lainattuja lauseita ja painojälkiä -teoksessa pohdin miten identiteetti rakentuu kertomussirpaleiden virtana. Miten kulttuuriset tekstit osallistuvat identiteetin tuottamiseen ja itsen esittämiseen eri asiayhteyksistä irrotettuina lainauksina?

Tarkastelen teoksessa kerronnallista karttaa, jonka kautta elämä näyttäytyy polkuna. Hetkellisiin välähdyksiin ja stereotypioihin tiivistyy elettyjä kokemuksia monimutkaisempana kuin muistamme. Pohdin, miten keräämämme esineet – vaikkapa kirjat, niiden lukeminen ja niistä puhuminen – osallistuvat identiteetin tuottamiseen ja itsen esittämiseen. Johdattelevatko kirjan kannet tai proosan rakenne meitä vaatimaan elämältämme kerronnallisuutta ja tyylillistä eheyttä? Entäpä jos emme tee sitä?

Työni sijoittuminen nykytanssin kenttään

Työtapani sijoittuu nykytanssin postmodernistiseen viitekehykseen, jossa on vaikutteita fyysisestä ja devising teatterista. Teos valmistui minun ja tanssija Satu Tuittilan välisten keskustelujen innoittamina liikekokeiluina, joista hioimme teoksen sisällön ja rakenteen yli 10 kuukautta kestäneen työprosessin aikana.

Harjoitusprosessin aikana Tuittilan henkilöhistoria punoutui yhteen kirjoitettujen, puhuttujen ja tanssina kehollistettujen tekstien kanssa. Nämä linkittyivät puolestaan uusiin teksteihin, kuviin ja tansseihin tuoden ne osaksi teosta. Esityksessä Tuittilan rinnalle nousevat keskustelemaan mm. Nalle Puh, Nasu, Ihaa ja ranskalainen feministifilosofi ja kirjailija Simone de Beauvoir sekä kohtalokkaita naisia espanjalaisen Pedro Almodóvarin elokuvasta Kika.

Jälkistrukturalismi, johon postmodernistinen työtapani sijoittuu, ei tunne lopullisen käsitettä. Päätepiste lipsuu käsistä, kun teos syntyy yhä uudestaan katsomiskokemuksissa erilaisina tulkintoina, jotka taas linkittyvät uusiin teksteihin ja tulkintoihin loputtomasti.

Lainattuja lauseita ja painojälkiä -teoksessa jätetään jäähyväisiä selvärajaiselle ”yksilölle”. Tanssissa iloitaan ”monilosta”, joka syntyy viittausten, lainausten, kertomusten, kuvien, stereotypioiden ja vaikutteiden kautta yhä uudestaan ulottuen ajassa ja paikassa itsensä ulkopuolelle. Viimeinen totuus niin Tuittilan ”minästä” kuin tästä teoksesta pakenee käsistämme katsojakokemuksessa syntyvien tulkintojen kautta kirjastojen hyllyille, museoiden seinille, tietoverkkoihin, teattereihin ja tanssinäyttämöille ad infinitum.

Tuotantoprosessi

Lainattuja lauseita ja painojälkiä -teoksen suunnittelu käynnistyi yli vuosi sitten. Kaksi harjoitusperiodia Kone säätiön Saaren kartanon residenssissä kesällä 2008 antoivat tilaisuuden intensiiviseen työskentelyyn Tuittilan kanssa. Silloin loimme teoksen kokonaisrakenteen ja tuotimme liikesisältöä eri kohtauksiin. Elokuusta eteenpäin teosta työstettiin useammassa vaiheessa viikonloppuisin ja iltaisin. Osan aikaa Tuittila harjoitteli liikemateriaalia ja ilmaisua yksin ja välillä teos jätettiin hautumaan.

Kesällä ideoimme melko pitkälle myös teoksen visuaalista ilmettä niin rekvisiitan kuin puvustuksen osalta. Valitsimme myös teoksen musiikit ja kävimme ensimmäisiä keskusteluja äänimaailmasta äänisuunnittelijana toimineen muusikko Mikko Väärälän kanssa. Valosuunnittelija Ese Kyllösen siirryttyä toisiin tehtäviin, hänen tilalle tuli vuoden vaihteessa valosuunnittelija Antti Helminen. Vaikka taiteellinen prosessi oli jo melko pitkällä, Helminen pääsi nopeasti ideoihin sisälle. Hän ryhtyi etsimään keinoja erotella teoksen eri maailmoja ja tehostaa visuaalisia yksityiskohtia valon, varjojen ja värien avulla.

Tehdas Teatterin intiimille näyttämölle pääsimme harjoittelemaan muutamia kertoja ennen teknistä rakentamista, joka aloitettiin viikkoa ennen ensi-iltaa. Kenraaliharjoitus ja sitä seuranneet kaksi ennakkonäytöstä antoivat mahdollisuuden työstää tanssijan, valojen, äänen, tilan ja rekvisiitan välisiin suhteisiin liittyviä yksityiskohtia kuten asemointia tilassa ja ajoitusta sekä hienosäätää liikedynamiikkojen, valaistuksen ja äänen tasoja.

Jälkilöylyt

Kulunut vuosi on osoittanut minulle, että taiteellista työtä on mahdollista tehdä sivutoimisesti päätyön ohella. Projekti pitää vaan suunnitella ja aikatauluttaa huolellisesti. Ympärille tarvitaan ammattitaitoinen tuotantotiimi ja harjoiteltaessa muut ajatukset pitää sulkea harjoitussalin ulkopuolelle.

Olen herännyt tajuamaan, että nykyinen työni koulutus- ja kehittämispäällikkönä ei olisi mahdollista ilman omakohtaista suhdettani taiteelliseen työhön ja tutkimukseen. Monet nykyisessä tehtävässä tarvittavista taidoista, esimerkiksi toiminnan ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tarkka havainnointi, rohkeus kokeilla ja yhdistellä sisältöjä poikkialaisesti sekä kyky suunnitella ja toteuttaa projekteja ovat kehittyneet ainakin osittain aikaisemman taiteellisen työskentelyni kautta.

Nyt kun Lainattuja lauseita ja painojälkiä on saanut ensi-iltansa, haluan analysoida niin työprosessia kuin esitystä. Haluan tutkia, miten identiteettiä tehdään kehollisena näkyväksi ja kielellistetään devising-tyyppisessä työprosessissa, jota kutsun dialogiseksi koreografiaksi. Minua kiinnostaa tutkia, miten tämän tyyppinen työtapa auttaa tuottamaan erimuotoisia minätarinoita, jotka näyttäytyvät tanssiesityksessä intertekstuaalisena tekstimosaiikkina. Kiehtovaa on havaita, miten ”itsen” esittäminen ulottuu erilaisten viittausten kautta aina itsensä ulkopuolelle, jolloin “minää” koskeva totuus näyttäisi pakenevan käsistämme loputtomasti.

Kai Lehikoinen

 

Kuva: Hanna Weselius