Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


02.11.2008   |   Raisa Rauhamaa

Ruumiin ja hengen vietävänä

Kaiku, nuoli ja ketju, Sofia Hilli ja Kai Lähdesmäki”Taiteilijat ovat sijaisia, joiden ruumiiden ja sielujen intiimeimmät salaisuudet asetetaan näytteille, ja se auttaa niitä, joiden on elettävä vaatetettuna.” Tämä Olof Lagercranzin ajatus sopii Helsingin Kaupunginteatterin Tanssiryhmässä jo kymmenen vuotta täysillä tanssineeseen Sofia Hilliin.


Artikkeli on ilmestynyt Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 33/08.

 

Ruumiin ja hengen vietävänä

”Taiteilijat ovat sijaisia, joiden ruumiiden ja sielujen intiimeimmät salaisuudet asetetaan näytteille, ja se auttaa niitä, joiden on elettävä vaatetettuna.”
Tämä Olof Lagercranzin ajatus sopii Helsingin Kaupunginteatterin Tanssiryhmässä jo kymmenen vuotta täysillä tanssineeseen Sofia Hilliin, 36v. Vakavan oloisen Hillin tanssissa on pakahduttavaa säröä, ja hän esiintyy aina kuin sydän kädessään. Sofia Hilli, tanssija

Japanilaisen koreografin Ikuyo Kurodan Kaiku, nuoli ja ketju -esityksessä Hillillä on raskas pesti. Ison osan ajasta hän makaa maassa kouristellen ja anoen sadomasokistiselta kiusaajaltaan Kai Lähdesmäeltä jotain menetettyä takaisin.

”Koreografi viittasi  omaan lapsuudenkokemukseensa – äiti oli hylännyt hänet. Minä täytän liikkeen omilla tunteillani ja kahden pienen lapsen äitinä työ herkistää entisestään. Jo teoksen puolivälissä olo on kuin olisin ollut pesukoneessa ja itku tulee, kun joku vähän tökkäsee. Kauan jatkuva tärinä ja kouristelu vie kehon kovaan jännitystilaan ja lopulta myös mieli murtuu.”

Mutta eikö tanssija ole etuoikeutettu saadessaan käydä oikeita tunteita läpi ihan työajalla?

”Fyysisen rajan ylittäminen ajaa myös henkisesti  loppuun. Lopulta tulee vain itku ja itkua seuraa puhdistava hiljaisuus. Omien rajojeni suhteen tässä teoksessa ollaan laitimmaisessa pisteessä”, mietiskelee Hilli.

Hän sanoo, että tällä kertaa työ ja tärinä ei ole mitään voimia antavaa naurujoogaa. Raskaiden kohtausten jälkeen olo on aivan tyhjä.

Tanssijalla ei ole näyttelijän tapaan roolin tuomaa suojaa, vaan hän työstää teoksen oman kehonsa kautta. Hauras Hilli heittäytyy teoksen maailmaan uskoen sen jokaiseen riivattuun hetkeen, sillä etäännyttäminen tappaisi teoksen lumon.

Kaiku, nuoli ja ketju vyöryttää lavalle voimakkaita kuvia lapsuuden julmista leikeistä. Siinä on kauhistuttavia kasvojen yli vedettäviä mustia harsonaamioita ja pimeässä sähköllä valaistuja tuoleja. Katsojaa ei päästetä helpolla. Menettämisen ja epätoivon hetket on sullottu kenen tahansa ruumismuistiin, ja tämä teos onnistuu mysteerinsä säilyttäen nostamaan esiin tukahdutettuja kehon sisäisiä virtoja.

Syvältä pinnalle

Mutta Kaiku, nuoli ja ketju kertoo toisenkin totuuden suhteestamme ruumiillisuuteen. Teoksen loppupuolella perustunteiden taistelutantereelta paetaan nykyajan trimmattujen kehojen hypnoottiseen yhteistanssiin. Sen kiihtyessä tanssijat heittelevät julkeaniloisesti vaatteensa pois yksi kerrallaan.Sofia Hilli ja Kai Lähdesmäki

”Se on raju muutos. Olet rikki, mutta silti on pakko tanssia tyhjästi hymyillen pelkät suuret kukat rinnoissa. Katsomme suoraan yleisöä ikään kuin sanoen, että tässä teille vihdoin sitä huvitusta”, Hilli pohtii.

Tässä nykyihmisen temppelitanssissa vannotaan fyysinen kaikkivoipaisuuden nimeen. Sisältä särkynyt keho runnotaan pelkäksi käyttötavaraksi. Sisäisen pyrkimyksen korvaa ulkoisesti täydellisyyteen kilvoitteleva keho.

Tunteet ja kehon tuntemukset ovat Hillille monimutkainen asia. Viime keväänä loman alkaessa Hilli tunsi, kuinka koko keho oli täynnä adrenaliinia. Koneen alas ajaminen ja rauhoittaminen kesti kauan.

”Esiintymisjakson aikana on koko ajan hieman ärtynyt olo. Fyysisesti on koko ajan valmis reagoimaan kaikkeen pieneenkin ylikiihkeästi.”

Vasta loman lopussa tanssijan keho oli päästänyt irti, ja samalla pää tuntui sopivan tyhjältä.

Kehon ja mielen yhteyden löytymisessä Sofia Hilliä auttoi lapsuuden maisema, josta löytyi yhteys omaan identiteettiin. Mahtavasti leveänä virtaava Tornionjoki ja kylmyyttä hohkava Inarinjärvi ovat iän myötä muuttuneet Sofia Hillille tärkeämmiksi. Voimaa ja jaksamista Hilli etsii hiljaisuudesta ja luonnosta, joka Helsingissä voi löytyä myös kotipihalta.

”Loppujen lopuksi ihminen hakee elämässään harmoniaa. Ennen vaativaa esitystä vetäydyn ja etsin tasapainoa myös rukouksen avulla. Lavallakin voin esityksen keskellä pyytää rauhaa. Jokaisella on varmaan omat keinonsa, mutta eihän me töissä tällaisista asioista puhuta”, Sofia Hilli sanoo hieman hämillään.

Raisa Rauhamaa