Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


27.07.2008   |   Milla Koistinen

Lecavalier Täydenkuun tansseilla

Olli Ahlroos ja Milla Koistinen: Louise Lecavalier on varmasti yksi Kanadan nimekkäimmistä tanssijoista. Hänet tunnetaan komeasta urastaan, äärimmäisen fyysisestä tyylistään ja täydellisestä antautumisesta työlleen ja esiintymiselle.





Lecavalier Täydenkuun tansseilla

“Usein tuntuu siltä, että olen aivan alussa. Joskus taas tuntuu siltä, että olen päässyt pitkälle. Joskus kasvu ja kehittyminen on myös hyvin pelottavaa. Helpompaa olisi joskus vain tyytyä siihen mitä jo osaa.” Näin vaatimattomasti omaa uraansa kuvailee hentoinen ja jo hieman harmaantunut Louise Lecavalier, Suomessa juuri nyt vieraileva tanssin supertähti.

Lecavalier on varmasti yksi Kanadan nimekkäimmistä tanssijoista. Hänet tunnetaan komeasta urastaan, äärimmäisen fyysisestä tyylistään ja täydellisestä antautumisesta työlleen ja esiintymiselle.

Suomalaisia tanssin ystäviä hemmotellaan Lecavalierin vieraillessa Täydenkuun tanssit – festivaaleilla, jossa hän esittää kolme teosta; kaksi sooloa, Crystal Piten Lone Epic, Benoît Lachambren “I” is Memory ja Tedd Robinsonin duettoteoksen Lula and the Sailor yhdessä Éric Beauchesnen kanssa. Lecavalier pitää festivaaleilla myös kahden päivän workshopin.

Louise Lecavalier aloitti ammattiuransa kahdeksantoista vuoden ikäisenä Le Groupe Nouvelle Airessa. Nouvelle Airen vuosina Lecavalier tapasi koreografi Éduardo Lockin ja liittyi pian hänen tanssiryhmäänsä La La La Human Stepsiin vuonna 1981. Lecavalier esiintyi ryhmän kanssa lukuisissa produktioissa aina vuoteen 1999 saakka, jonka aikana hänestä tuli enemmän tai vähemmän maineikkaan ryhmän keulahahmo. Hän tanssi muiden muassa sellaisissa teoksissa kuin Human Sex (1985), New Demons (1987), Infante, c’est destroy (1991), 2 (1995) ja Salt (1998).

Lecavalierin villi energia, karisma ja hämmästyttävät esiintyjänlahjat on noteerattu laajalti ja eikä häntä ole jätetty huomioitta tunnustuksia jaettaessa. Vuonna 1985 Lecavalier voitti The Bessie Award – palkinnon New Yorkissa esiintymisestään teoksessa Businessman in the Process of Becoming an Angel (1983), joka teki hänestä ensimmäisen Kanadalaisen, joka on kyseisen palkinnon voittanut. Toukokuussa 1999 Lecavalierille myönnettiin The Jean A. Chalmers National Award, Kanadan arvostetuin tanssipalkinto.

Tällä hetkellä Lecavalier työskentelee freelancetanssijana. Hän myös toiminut useaan otteeseen vierailevana opettajana New York Universityssä. Pitkän uransa ratkaisevimmiksi vuosiksi Lecavalier laskee empimättä La La La Human Stepsin ensimmäiset vuodet. “Sen aikaista La La La:ta on usein pidetty hyvin fyysisenä ja agressiivisena, mutta oikeasti työ oli usein hyvin orgaanista eikä ollenkaan niin fyysiseti vaativaa”, Lecavalier kertoo. “Ensimmäisten vuosien jälkeen työ La La La:ssa oli yhden tyyliin loppuun asti viemistä ja hiomista.”

Pikkuhiljaa La La La alkoikin muuttua tyylihybridistä kohti pelkkää balettiryhmää, joka osaltaan sai Lecavalierin lähtemään omille teilleen. Halu kokeilla ja haastaa omaa taiteellista osaamista ilman ryhmän tuomaa painetta kasvoi ja lopulta myös pitkäkestoinen loukkaantuminen olivat lopullisia sinettejä oman freelanceuran aloittamiselle. Lecavalier tiivistää sen hetkisen päätöksen hyvin: “jääminen La La La:han olisi ollut laiskuutta”.

Viimeisimpiä Éduardo Lockin ja La La La:n töitä Lecavalier ei oikeastaan enää tunnista saman ryhmän töiksi, joissa hän itse vielä 90-luvulla työkenteli. Vasta nyt Lecavalier uskaltaa itse myöntää kuinka paljon hän tanssijana vaikutti Éduardon ja koko ryhmän teoksiin ja liikekieleen.

Freelanceurastaan Lecavalier on kovasti innoissaan. Miksei olisi, kun saa itse pyydellä huippukoreografeilta itselleen teoksia ja kiertää ympäri maailmaa niitä esittämässä. “Nykyään uudet koreografit tekevät minusta uudestaan ja uudestaan nuoren aloittelijan ja saavat ikään kuin unohtamaan sen mitä jo osaan.”

Harjoitusmuotona baletti on Lecavalierin mukaan ehdottoman hyvä. Tähän harjoitus muotoon hän tottui La La La:n alkuvuosina, jolloin klassinen oli vielä hyvää vastapainoa ryhmän sen aikaiselle tuotannolle. Loukkaantumiset pakottivat Lecavalierin etsimään kuitenkin muitakin harjoitusmuotoja ja hän löysikin sen, nyrkkeilystä! “Yhtäkkiä huomasin olevani paljon hyökkäävämpi kuin muut naistanssijat. Minun jälkeeni La La La:ssakin on uusille naistanssijoille opetettu nyrkkeilyä”, hän kertoo.

Aiemmin Lecavalier piti itseään tietyllä tapaa tekniikattomana, varsinkin, koska hänellä ei ollut sellaista ammatimaista otetta balettiin, niin kuin esimerkiksi joillain La La La:n tanssijoista oli. Nyttemmin Lecavalier ymmärtää ja määrittelee tekniikan uudella tavalla: “Tekniikka on sitä, että osaa toistaa ja toisintaa sen, minkä on tanssiessa onnistunut löytämään. Se on kehon tuntemista.” Lecavalierille tekniikka, samoin kuin tulkintakin, ovat asioita, joita on koko ajan kehitettävä. Helppo tyytyminen yhden, ulkopuolelta määrätyn tekniikan osaamiseen ei ole Lecavalierille mahdollista. “Se [tekniikka] on jatkuvaa työtä. Jos sitä ei paranna ja kehitä koko ajan, se katoaa.”

Ikä ja loukkaantumiset ovat viisastuttaneet Lecavalieria ammatin harjoittamisessa paljon. Onnistunut lonkkaleikkaus on kuulemma tuonut paljon uutta ja nuorta vapauden tunnetta tanssimiseen. Kuitenkin liike on hänen mukaansa aina ensin sopeutettava omaan tietoon kehostaan ja vietävä siinä äärimmilleen.

Olli Ahlroos ja Milla Koistinen