Tanssitaiteen verkkolehti

TAITEEN TOIMIJAT


08.05.2008   |   Kirsi Monni

Thomas Freundlich: Tanssii koneen kanssa

Kirsi Monni – Oranssinpunainen kaula kiertyilee vienosti, ja kaulan päässä oleva nokka myötäilee liikettä ilmavasti huojuen. Tanssijan käsi silittää pehmeästi olennon nokkaa – siis hetkinen, eihän tuo olekaan strutsi eikä dinosaurus, vaan teollisuusrobotti. Mutta kyllä, se tanssii, vieläpä ilmeikkäästi, jopa sielukkaasti – tämä kone, jonka Thomas Freundlich on ohjelmoinut tanssipartnerikseen teoksessa Actuator. Mistä on kyse?

Haastattelun toimitti julkaistavaksi Zodiak – Uuden tanssin keskus. Thomas Freundlich kuuluu Liikekieli.comin toimituskuntaan.

Tanssii koneen kanssa

Sen oranssinpunainen kaula kiertyilee vienosti, kaulan päässä oleva terävä nokka myötäilee liikettä ilmavasti huojuen ja kirkas lamppusilmä välähtää. Olento ja tanssijat kurottavat toisiaan kohden. Tanssijan käsi silittää pehmeästi olennon nokkaa – siis hetkinen, eihän tuo olekaan elävä olento, ei strutsi eikä dinosaurus, vaan matematiikan, insinööritaidon ja teollisuusdesignin tulos – teollisuusrobotti. Mutta kyllä, se tanssii, vieläpä ilmeikkäästi, jopa sielukkaasti – siis tämä ABB:n teollisuusrobotti, jonka Thomas Freundlich on ohjelmoinut tanssipartnerikseen teoksessa Actuator. Mistä on kyse?

Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun näin kuvataiteilija Markku Salon installaation Puhdasta taidetta galleria Uusitalossa. Teos koostui noin 50 cm korkuisesta pronssisesta naisen torsosta, jonka vieressä oli ABB:n robotti. Robottiin oli kiinnitetty pesusieni, jolla se sitten pesi patsasta. Työ oli minusta ihan hulvattoman hauska ja koskettava. Kiinnitin huomiota siihen, että robotti oli ohjelmoitu tekemään myös pari pyörähdystä ja ylimääräistä liikettä. ”Sehän on kuin Tommi Kitti” – ajattelin, robotin liike oli niin hienoa. Ymmärsin että robotin liike voi olla myös itsenäisesti kiinnostavaa.

Ja nyt olet siinä pisteessä, että sinulla on 250 kg painava ja miehen mittainen robotti Zodiakin näyttämöllä. Se tanssii kanssasi puolen tunnin koreografian, jonka olet itse luonut ja ohjelmoinut sekunnin ja millintarkkuudella. Kuinka ihmeessä?

Salon työstä vaikuttuneena lähdin kehittelemään ajatusta omasta tanssiteoksesta robotin kanssa. Tuottaja Jutta Heikkilä otti yhteyttä ABB:hen, jossa ilokseni innostuttiin asiasta. Robotti luvattiin käyttööni, sain ohjelmointilisenssin ja kävin kurssin – yhdessä muutaman pohjanmaalaisen hitsaajan kanssa. ABB:ltä mm. Timo Toissalo, Jari Hyytiäinen ja Juha Mainio ovat olleet tukemassa projektia ja kouluttamassa minua. Viime joulukuussa sitten aloitin ohjelmointityön ihan koti-pc:llä ja kävin kerran kuukaudessa koeajamassa koreografiat oikealla robotilla. Yhteistyö ABB:n kanssa on ollut ihan mahtavaa.

Melkeinpä suurimman haasteen työlle on asettanut teoksen kokonaisuuden ajatteleminen ja harjoitteleminen. On outoa tehdä teosta niin, että tanssipartneri on tavattavissa lähinnä tietokoneruudulla ja tapaat hänet livenä vain muutama päivä ennen ensi-iltaa. Tämä on ollut kieltämättä aika haastavaa ja teoksen työstäminen jatkuu tiiviisti ensi-iltaan saakka.

Koreografiasi polveilee tunnelmasta toiseen, mutta kokoavana teemana tuntuu olevan aikajana esihistoriasta nykypäivän kautta tulevaisuuteen. Kehomme ja liikkumiskykymme kantaa itsessään paitsi evoluutio- myös kulttuurihistoriaa, mutta teoksessasi tämä historiallisuus tulee esiin mielenkiintoisen uuden näkökulman kautta – siinä miten hahmotamme epäorgaanisen orgaanisena ja koneen elollisena juuri sen liikkumiskyvyn ja toiminnan kautta. Juuri liike tuntuu luovan siteen, joka yhdistää ihmistä ja konetta.

Ajattelen tätä koneen elollistumisen kysymystä ja ilmeisyyttä evoluutiobiologian näkökulmasta. Mitä olemme oppineet hahmottamaan kehittyessämme savanneilla? Olemme hyviä hahmottamaan eläimiä, ihmisiä ja liikettä. Mutta emme osaa hahmottaa konetta, vaan kysymme vaistomaisesti, mitä elollista se muistuttaa? Hahmotamme koneitakin samalla kognitiivisella koneistolla kuin ihmisiä ja eläimiä.

Kone saa meidät myös helposti ajattelemaan, että sillä on itsenäinen persoona, vaikka näin ei ole. Satuin lukemaan Wired-lehdestä jutun sotilasroboteista: pomminpurkajista ja tiedustelijoista. Sotilaat kuulemma kiintyvät niihin ja ovat itse aivan surusta säpäleinä kun koneet räjähtävät ja tuhoutuvat tehtävissään. Oma robottinikin onnistuu huijaamaan minua joka kerta. Teoksessa on kohta, jossa kosketan robottia. Kun kone hengittää käteni alla (kun minä olen ohjelmoinut sen hengittämään), se painaa jotakin esihistoriallista nappia aivoissani ja uskon, että se on elävä. Tosi friikkiä.

Miten sitten lähestyit itse ohjelmointia, miten ajattelit ja teit robotin liikettä?

Tässä on kaksi erilaista lähestymistapaa. Ensimmäinen on, että ajattelen omaa liikettäni, tanssiani, ja yritän siirtää sitä koneelle. Mietin miten liike uudelleen kirjoitetaan ja muunnetaan, transkriptoidaan koneelle. Toinen tapa on, että yritän tehdä koneesta elollisen ja visualisoida jonkin hahmon, vaikkapa korppikotkan liikettä. Tämä on lähellä 3D-animaattorin työtä, siinä on sama kysymyksenasettelu. Miten otat käyttöön ei-inhimillisen nivelten ja akseleiden kokoelman ja miten näiden tuottamia liikkeitä artikuloimalla pystyt välittämään mielikuvia ja tunteita?

Näin jokin aika sitten Pixarin näyttelyn Tennispalatsissa. Siellä oli John Lasseterin varhainen parin minuutin animaatio. Animaatio oli tehty kahdelle tavalliselle pöytälampulle ja oli huvittavaa, miten hahmot heräsivät eloon: filmissä näyttelivät ihan selvästi isilamppu ja vauvalamppu. Huomasin myös, että lampuilla oli täsmälleen samat liikeakselit kuin omalla robotillani. Kyse on siitä, miten onnistutaan purkamaan liike millimetrin ja sekunnin tarkasti jokaisen yksittäisen nivelen tasolla niin, että liike ilmentää sisäistä mielentilaa ja tapahtumaa. Jos yksikin nivel kääntyy kolme astetta liikaa johonkin suuntaan, liike ei enää tuota oikeaa vaikutelmaa. Liike voi olla ”markkeeraava” ja ”ylinäytelty”, kuten ihmisilläkin.

Mitä teoksesi nimi Actuator tarkoittaa?

Actuator on se koneenosa, joka robottia liikuttaa, robotin moottori. Teosnimenä sana ”Actuator” viittaa myös liikkeellepanijaan, siihen joka – tai tässä tapauksessa kuka – robottia liikuttaa.

Entä mikä liikuttaa liikuttajaa?

Pidän esimerkiksi kuvataidetta katsoessani teoksista, jotka saavat minut hymyilemään hyvällä tavalla. Jos teos esimerkiksi käyttää odottamattomalla tavalla jotain tuttua esinettä, se voi parhaimmillaan herättää iloisen ahaa-elämyksen, että ”vau, tuohan on mainiosti keksitty, enpä olisi tuota tullut ajatelleeksi.” Jos hyvin käy, niin tämäkin tanssiteos voi ehkä siinä onnistua!

Kirsi Monni

Actuator-tanssiteos saa ensi-iltansa Zodiakin Z-in-motion-festivaalilla (14.-24.5.) keskiviikkona 14.5.2008.